Kansallisteatterin väliosaa ei pureta, kun kustannukset karkasivat viivästymisen vuoksi

Projekti viivästyi, koska asiasta valitettiin oikeuteen. Valitus hylättiin, mutta enää teatterilla ei ole varaa toteuttaa suunnitelmiaan.

Suomen Kansallisteatterin pääsisäänkäynti. Kuva: Kalle Koponen HS

Kansallisteatterin väliosaa ei puretakaan. Syynä on peruskorjaushankkeesta tehty valitus. Sen käsittely viivästytti projektia yli vuoden ja aiheutti merkittäviä lisäkustannuksia.

Lisärahoitusta tarvitaan joka tapauksessa, vaikka väliosa jää purkamatta. Teatteri on kääntynyt asiassa opetus- ja kulttuuriministeriön puoleen.

Väliosaksi kutsutaan 1930-luvulla rakennettua osaa, joka sijaitsee Suuren ja Pienen näyttämön välissä.

Lisärahoitusta tarvitaan 4,7 miljoonaa euroa. Muuten riskinä on, että korjauksessa väliosaa ei saada työturvalliseksi. Tällöin mahdollinen kolmas korjauskierros odottaisi tulevaisuudessa.

Suuren näyttämön ja näyttämövaraston lattiakorkeudet eroavat toisistaan noin 60 senttimetriä, mikä aiheuttaa haasteita lavasteiden roudaamiseen tilojen välillä. Se on työturvallisuusriski.

Teoriassa rakennuksen purkaminen ja uuden rakentaminen olisi mahdollista, mutta se vaatisi kymmenen miljoonaa euroa lisärahoitusta.

Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho sanoo Helsingin Sanomille, että näin suuren lisärahoituksen saaminen olisi epärealistista. Tämän vuoksi teatteri pyrkii saamaan kasaan summan, jolla vanha väliosa saadaan kuntoon.

Koko remontin budjetti on tällä hetkellä 53 miljoonaa euroa. Mikäli teatteri saa lisärahoituksen, nousee summa lähes 58 miljoonaan.

Koska täysin uutta väliosaa ei saada, on lopputuloksena suurta karsimista. Uusi rakennus olisi tuonut 3 000 neliömetriä lisää tilaa. Nyt uusi sisäänkäynti, aula, toimistotilat ja harjoittelutilat jäävät tekemättä.

Sen sijaan Pientä näyttämöä koskevat korjaukset saadaan tehtyä suunnitellusti.

Alakertaan on tulossa kahvila ja yläkertaan uusi teatteritila, Taivassali.

Taustalla koko venyneessä prosessissa on Helsinki-Seuran ja Rakennustaiteen Seuran tekemä valitus. Seurat valittivat hallinto-oikeuteen asiasta, sillä kyseessä on suojeltu rakennus.

Seurojen mukaan vaadittaisiin asemakaavamuutos, jotta näin merkittävä muutos voitaisiin tehdä suojeltuun rakennukseen.

Helsingin rakennusvalvonnan poikkeamispäätös on valittajien mukaan syntynyt väärässä järjestyksessä.

Kesäkuussa Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Tästä huolimatta teatteri ei ole päässyt irti ongelmista.

”Vaikka hallinto-oikeus hylkäsi kesäkuussa peruskorjausta koskevan valituksen, ei hanke voi enää toteutua siten kuin olimme sen alun perin suunnitelleet. Syynä tähän ovat valituksesta aiheutuneen viiveen tuottamat kulut sekä ajan myötä kohonneet materiaalikustannukset”, Myllyaho sanoo tiedotteessa.

1930-luvun väliosan rakennusta ei siis pureta, vaan tarvittavat perusparannustyöt toteutetaan sisätiloissa.

Peruskorjaus ei ole tyssännyt täysin valitusprosessin vuoksi, vaan Kansallisteatterin toiseen vaiheen peruskorjausta on edistetty Pienen näyttämön alueelle lainvoimaisten rakennuslupien puitteissa. Näiltä osin korjaustyöt ovat edenneet suunnitellusti ja budjetissa.

”Monet toivomamme uudistukset jäävät valitettavasti toteutumatta. Työt jatkuvat, mutta uusin suunnitelmin. Pyrimme toteuttamaan perusparannuksen myös väliosassa niin hyvin kuin se näillä resursseilla on mahdollista”, Myllyaho toteaa tiedotteessa.

Kansallisteatterin päänäyttämön tilat peruskorjattiin vuosituhannen vaihteessa. Pienen näyttämön ja teatterikorttelin väliosan remontti jätettiin kuitenkin tekemättä, sillä rahoitus puuttui.

Toisen vaiheen peruskorjausta on suunniteltu vuodesta 2014 lähtien. Korjaus aloitettiin keväällä 2020.

Myllyaho arvioi, että lisäosaa päästään rakentamaan ensi vuoden puolella, kun tarvittavat uudet piirustukset ja rakennusluvat ovat kunnossa. Toiveissa on, että päätös lisärahoituksesta tulisi elo-syyskuun aikana.

Myllyahon mukaan alun perin tarkoituksena oli, että 2023 olisi juhlittu avajaisia. Nyt Pieni näyttämö ja Taivassali saadaan käyttöön vasta vuonna 2024.

Suuri näyttämö on kuitenkin käytössä normaalisti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kansallisteatterin väliosaa ei pureta, kun kustannukset karkasivat viivästymisen vuoksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat