Kokeile kuukausi maksutta

Are nimitti uuden toimitusjohtajan

Jarno Hacklin on nimitetty Are-konsernin toimitusjohtajaksi.

Jarno Hacklin aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään ensi vuoden maaliskuussa. Kuva. Are

Hacklin aloittaa tehtävässään myöhemmin tarkennettavana ajankohtana, kuitenkin viimeistään ensi vuoden maaliskuun alussa.

Hacklinilla on laaja ja kansainvälinen kokemus talotekniikka-alalta. Hän on toiminut Caverion Suomen toimitusjohtajana ja viimeisimmässä roolissaan vastannut Caverion konsernissa projektiliiketoiminnan kehittämisestä ja Ruotsin projektiliiketoiminnasta.

”Jarno Hacklinin kansainvälinen kokemus ja toimintaympäristön monipuolinen tuntemus tarjoavat hänelle erinomaiset lähtökohdat Aren liiketoiminnan johtamiseen ja strategian toteuttamiseen. Uskon, että hänen johdollaan pystymme edelleen kehittämään projekti- ja palveluliiketoimintaamme niin Suomessa kuin Ruotsissa”, Aren hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki kertoo.

”Minulle on kunniatehtävä tulla johtamaan Area, jolla on pitkä ja menestyksekäs historia talotekniikka-alalla ja vakaa perheyrityksen arvopohja. Uskon, että oma kokemukseni Suomessa ja Ruotsissa auttaa myös vahvistamaan Aren kasvua ja kehittymistä pohjoismaisilla talotekniikkamarkkinoilla. Odotan innolla, että pääsen yhdessä Aren ammattilaisten ja asiakkaiden kanssa kehittämään Aren toimintaa ja koko toimialaa edelleen”, Hacklin sanoo.

Area pitkään johtanut Heikki Pesu sai maaliskuussa lähtöpassit tehtävästään. Lähtöä pidettiin yllätyksenä, sillä Are on hyvässä tuloskunnossa, nettovelaton ja sen liikevaihto on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Myös yrityskauppojen kautta tapahtunut laajentuminen Ruotsiin on sujunut mallikkaasti.

Rakennuslehden haastattelussa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki valotti lähtöpassien syytä.

”Projektiliiketoiminnan kannattavuus ei ole täyttänyt tavoitteita, joita yhtiössä on asetettu ja päätimme yhdessä Heikin kanssa, että nyt pitää löytää rytminvaihdos ja on aika vaihtaa toimitusjohtajaa”, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kohtamäki kertoi.

Kohtamäki jatkaa Aren hallituksen puheenjohtajana ja tukee siinä roolissa johtoryhmää Hacklinin aloitukseen saakka. Heikki Pesu on ollut tarvittaessa Aren käytettävissä puoli vuotta tehtävän päättymisestä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Are nimitti uuden toimitusjohtajan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat