Kokeile kuukausi maksutta

Espoon Matinkylän uimahalli valmistui – hinnaksi tuli 31,5 miljoonaa euroa

Espoon Matinkylän uimahallin rakennustyöt ovat valmistuneet suunnitellussa aikataulussa joulukuun loppupuolella 2021. Uusiutuvia energiamuotoja hyödyntävä uimahalli avautuu espoolaisuimareiden käyttöön keväällä 2022.

Matinkylän uimahallin työmaalla näytti tältä lokakuussa 2021. Kuva: Kimmo Penttinen / HS

”Matinkylän uimahallissa alkavat viimeistelytyöt. Kuntalaisten käyttöön tulevat tilat kalustetaan, hallin järjestelmät testataan ja varmistetaan käytön turvallisuus. Vedenkäsittelyjärjestelmän kuormituskokeet on suoritettu jo aiemmin uimaseuran uimareilla. Kaiken pitäisi olla valmiina maaliskuun aikana”, Espoon liikuntajohtaja Martti Merra sanoo tiedotteessa.

Kokonaispinta-alaltaan 4810 hyötyneliömetrin laajuisen uimahallin rakentamiskustannukset olivat noin 31,5 miljoonaa euroa. Hanke toteutettiin jaettuna urakkana, ja kohteen päätoteuttajana toimi Lujatalo.

Rakennuksen runko on betonielementtiä, mutta julkisivuissa on käytetty etikkaliuoksella kyllästettyä Accoya-puuta. Altaiden pintamateriaali on haponkestävää terästä.

Matinkylän uimahallin elinkaaritaloudellisuus on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa uusiutuvia energiaratkaisuja valittaessa: hallin allasvedet lämpiävät pääosin maalämmöllä ja sen katolle on asennettu aurinkosähköpaneelit, jotka tuottavat osan hallin tarvitsemasta sähköenergiasta. Katolle on lisäksi valittu viherkatto, joka osaltaan pienentää hallin energiakustannuksia sekä toimii huleveden viivytysratkaisuna.

Myös uimahallin käyttäjät voivat jatkossa tarkkailla tuotetun sähköenergian määrää aulatilaan asennetun näytön kautta. Kohteeseen suunnitelluilla uusiutuvilla energiaratkaisuilla edistetäänkin kiitettävästi hiilineutraali Espoo 2030 -tavoitetta.

”Matinkylän uimahalli on erinomainen esimerkki siitä, miten hyvällä suunnittelulla valitut energiaratkaisut toteuttavat kaupungin toimitiloilleen asettamia hiilineutraaliustavoitteita”, Tilapalvelujen toimitusjohtaja Maija Lehtinen sanoo.

Uimahalli sijaitsee kauppakeskus Ison Omenan ja hotelli Mattsin välittömässä läheisyydessä. Uimahallissa on kahdeksanratainen 50 metriä pitkä uima-allas, monitoimi-kuntoutusallas poreiluistuimin, kylmävesiallas sekä lapsille suunnatut kahluuallas ja opetusallas.

Liikuntarajoitteiset kuntoilijat on huomioitu hyvin jo uimahallin suunnittelussa erilaisin esteettömyyteen liittyvin ratkaisuin. Liikuntarajoitteisille on suunniteltu halliin muun muassa omat saunatilat, jotka on tarkoitettu ainoastaan liikuntarajoitteisten käyttöön. Esteettömyys on huomioitu myös uima-altaiden sijoittelussa. Lisäksi uimahallirakennuksen edustalla sijaitsevan Tynnyritien katusuunnittelussa on huomioitu esteetön saattoliikenne.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Espoon Matinkylän uimahalli valmistui – hinnaksi tuli 31,5 miljoonaa euroa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat