Cervi-konsernilla koronavuodet huipentuivat liikevaihdon 30 prosentin kasvuun. Kasvun taustalla on lisääntynyt ymmärrys sisäilmasta sekä tarve entistä energiatehokkaammille ilmanvaihdon ratkaisuille.
”Korona-ajan tuomista haasteista huolimatta keskitymme koko ajan seuraamaan strategiaamme. Alkuvuoden olemme pitäneet kiinni samasta kasvuvauhdista”, Cervin toimitusjohtaja Petri Valve sanoo.
Cervillä oli hyvä kasvuvauhti myös edellisenä vuonna, kun korona kaatoi vierestä kilpailijoita. Valve kertoo, että pandemian vaikeuksissa yritys pyrki ennen kaikkea pitämään kiinni osaavasta henkilökunnasta.
”Haastavasta tilanteesta huolimatta kaikki haluttiin pitää koko ajan töissä. Yhteiset ponnistelut tuottivat tulosta, ja toiminta saatiin pidettyä kannattavana. Käänsimme kaikki mahdolliset kivet, ettei lomautuksiin tarvinnut lähteä. Tavoitteenamme oli pysyä innovatiivisina, jotta saimme joukkueelle riittävästi hommia”, Valve summaa.
Älykkääseen ilmanvaihtoon panostaminen vei Cerviä viime vuonna voimakkaasti kohti uusia aluevaltauksia. Avainasemassa muutoksessa on digitaalisuus, jonka mahdollisuuksista on alalla raapaistu vasta pintaa. Yritys otti loikan digitaalisuuden kehittämiseen ostamalla huhtikuun alussa IoT-teknologiaan erikoistuneen Control Thingsin.
”Olemme olleet valmiina tekemään rohkeita siirtoja strategisten tavoitteidemme eteen. Ensimmäisenä alan yrityksenä Suomessa haimme kehitystyöhön jalansijaa liittämällä yritykseen älyteknologiaan erikoistuneen toimijan, joka ei tule rakennusalan maailmasta”, kehitysjohtaja Karl Jensen kertoo.
Viime kesänä Cervi liitti joukkoonsa myös kylmäjäähdytykseen erikoistuneen RE-tekniikan, mikä laajensi palvelutarjontaa entisestään.
”Kahdeksan vuotta sitten aloitimme muutaman henkilön voimin ja alamme nyt olla jo lähellä silloin asetettua 200 ammattilaisen tavoitetta. Hommat ovat edistyneet niin hyvin, että olemme nykytilanteessa jopa suunniteltua kasvua edellä”, Jensen toteaa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Cervi-konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna 30 prosenttia”