Sairaala-arkkitehtuuri on monitahoinen ja mutkikas suunnittelun osa-alue. Hyvällä suunnittelulla voidaan luoda rakennus, jonne on helppo päästä ja jossa on hyvä olla töissä, mutta joka ennen kaikkea luo ympäristön, jossa potilas paranee ja kuntoutuu.
”Teknisesti katsoen sairaala on sairaanhoidon työkalu, lääketieteellinen instrumentti, sillä se tukee monella tavalla potilaan toipumisprosessia ja paranemista. Sairaala tarjoaa tietysti myös lääketieteelliselle prosessille puitteet”, Arkkitehtiryhmä Reino Koivulan toimitusjohtaja Susanna Kalkkinen kertoo.
Arkkitehtitoimisto Koivula on ollut lähes kaikissa suomalaisissa uusissa sairaalahankkeissa vähintään toisena arkkitehtitoimistona mukana ja yhtiöllä on yli 75 vuoden kokemus sairaalasuunnittelusta.
”Sairaalassa pitää olla sujuvat kulkureitit ja rakennuksen käyttämisen pitää olla helppoa ja yksinkertaista. Sen pitää säästää hoitajien ja lääkärien askelia. Toinen näkökulma on se miten potilas ja henkilökunta olemisensa rakennuksessa kokee. Miten esimerkiksi potilas kokee, että hänen paranemisellaan on väliä, saako hän olla rauhassa ja levätä, onko ilmapiiri paranemiselle suotuisa. Jos tila on meluisa ja laitteet piippaavat eikä valaistus anna nukkua, kukaan ei sellaisessa ympäristössä parane.”
Uuden sukupolven sairaala
Keski-Suomen keskussairaala, sairaala Nova, on ensimmäinen täysin uusi keskussairaala joka on rakennettu Suomessa sitten 1970-luvun. Se on suunniteltu kestämään seuraavat 100 vuotta.
Jyväskylän Kukkumäen sairaala-alueelle noussut kokonaisuus edustaa uuden sukupolven sairaalan rakennustyyppiä ja sairaalateknologiaa kansainvälisestikin. Runsaan 116 000 bruttoneliön rakennus kokoaa kaikki keskussairaalan toiminnot tehokkaasti yhteen saman katon alle.
”Potilas ensin -arkkitehtuuri on minusta hyvää arkkitehtuuria, sillä silloin emme puhu vain ulkonäöstä tai kuoresta vaan koko systeemi rakennetaan niin että potilas saa ajan ja pääsee hoitoon hyvien lääkärien luokse. Kaikki tilat on tehty potilaan ehdoilla akustiikasta ja ihmisvirtojen hallinnasta lähtien. Suunnittelu etenee pala palalta isoista pieniin asioihin”, arkkitehti ja Novan pääsuunnittelija Teemu Kurkela arkkitehtitoimisto JKMM:stä kertoo.
Hyvä suunnittelu ulottuu sairaalan sijainnista kosketeltaviin pintoihin saakka. Jyväskylässä sairaalan sisään integroitiin kaksi terveysasemaa, jolloin palveluiden saavutettavuus on helppoa ”yhdestä ovesta” eikä ihmisten tarvitse sukkuloida pitkin kaupunkia.
”Rakennus on terveydenhuollossa kuin käyttöjärjestelmä, joka on valettu betoniin. Se pakottaa toimimaan tietyllä tavalla ja antaa mahdollisuuden optimoida esimerkiksi hoitoprosesseja ja logistiikan.”
Tyypillinen tapa jakaa sairaala on ollut pirstaloida eri toiminnot ja hoitoalat satelliittimaisesti eri rakennuksiin omine vastaanottotiloineen. Kun kaikki laitetaan yhteen, kaikki huoneet ovat yhteiskäyttöisiä ja eri alat ovat vierekkäin yhdessä systeemissä. Näin saadaan muuntojoustavuutta, tarvitaan vähemmän tiloja ja voidaan tehostaa tilankäyttöä käyttöastetta nostamalla.
”Jyväskylässä vastaanottohuoneiden käyttöaste on jopa yli 90 prosenttia ja näin niitä tarvitaan jopa vain kolmasosa siitä mitä vanhemmalla vajaakäytön systeemillä. Vastaanottotiloissa ei enää tarvitse kuljettaa potilaita osastoilta toiselle, hoitajalta lääkärille ja kerran vielä hoitajalle vaan pyritään siihen, että potilas saa tarvitsemansa yhdestä samasta paikasta.”
Uudenlaisissa prosesseissa huomiota pitää kiinnitää myös työyhteisön yhteisiin tiloihin, jotta aitoa synergiaa eri alojen välillä pääsee syntymään. Jyväskylässä asia on ratkaistu tekemällä vastaanottotilojen taakse hoitohenkilökunnan osaamiskeskus, jossa eri erikoisalojen toimijat voivat kohdata. Monitilassa on kolme eri vyöhykettä ja sen toimintaa voidaan edistää esimerkiksi kalustuksella.
”Suunnittelussa pitää nähdä myös potilaan mahdollisuus toimia eri tiloissa. Saako hän avattua raskasta ovea, mitkä ovat näkymät, jos hän on vuoteenomana teho-osastolla. Sillä on toipumisen kannalta merkitystä näkeekö kymmenien ihmisten liikkumisen tilassa vai avautuuko näkymä maisemaan. Vaikka näitä asioita on vaikea mitata tieteellisesti, tiedämme, että ne vaikuttavat paranemiseen”, Kurkela jatkaa.
Estetiikka vaikuttaa toipumiseen
Hoivaympäristöjen vaikutuksesta sen käyttäjiin on myös tuoretta tutkimustietoa. Arkkitehti Freja Ståhlberg-Aalto teki väitöskirjan hoivaympäristöjen estetiikasta ja arkkitehtuurista Aalto-yliopistoon. Työ valmistui 2019.
Hän tarkasteli hoivarakennusten estetiikkaa ja arkkitehtuuria erityisesti käyttäjien ja asianosaisten kokemusten ja kymmenen tapaustutkimuskohteen kautta Japanissa ja Suomessa, Ruotsissa, Britanniassa, Ranskassa ja Itävallassa.
Stålberg-Aalto työskentelee vanhempana arkkitehtinä arkkitehtitoimisto JKMM:ssä ja on myös opettanut Aallossa.
”Rakennetun ympäristön kokonaisvaltainen arviointi on ajankohtainen ja vaikea aihe. Ympäristö vaikuttaa meihin monella eri ulottuvuudella samanaikaisesti ja henkilökohtaisesti. Näemme, kuulemme, tunnemme, haistamme ja jopa maistamme ympäristöä, joka meidät ympäröi”, Stålberg-Aalto kertoo
Hoivaympäristöt ovat monimutkaisuuden ja monivaikutteisia. Tämän takia tarvitaan paljon erilaisia tieteellisiä tutkimuksia, joiden avulla voidaan mitata ja eritellä yksittäisten ympäristötekijöiden ja niiden ominaisuuksien vaikutuksia potilaiden hyvinvointiin ja parantumiseen. Juuri siitä onkin kyse ajankohtaisessa näyttöön perustuvassa niin sanotussa EBD-suuntauksessa (Evidence Based Design). Se vaikuttaa kansainvälisellä tasolla varsin laajasti sairaaloiden ja hoivaympäristöjen suunnitteluun.
EBD-tutkimuksissa on korostunut esimerkiksi yhden hengen huoneen tärkeys, luonnonvalon, näkymien, sairaalan äänimaiseman ja ilmanlaadun ja vaikkapa luonnon vaikutus paranemiseen ja ihmisen virkeyteen.
Lue tästä lisää miten Seinäjoella suunniteltiin ja rakennettiin psykiatrialle oma rakennus.
Mielipiteitä voidaan vertailla Q-metodologian avulla
Tutkimustieto on jo johtanut yhden hengen huoneiden yleistymiseen ja potilaan parempaan huomioimiseen tilojen suunnittelussa, materiaalien valinnoissa ja eri toimintojen tarjoamisessa potilaalle.
Esimerkiksi kansainvälisissä vertailukohteissa potilashuoneista saattaa olla suora käynti kattoterassille, saattohoito-osaston vieressä on puutarha, potilas voi valita taideteoksen huoneeseensa tai syödä päivällisensä ravintolassa, jossa hän voi itse koostaa ateriansa.
”Hoivaympäristön estetiikalla ja arkkitehtuurilla on valtava potentiaali luoda hyvinvointia, parantaa elämänlaatua ja vaikuttaa potilaiden, asukkaiden ja asiakkaiden paranemiseen ja kuntoutumiseen.”
Stålberg-Aallon väitöstutkimuksessa sovellettiin kokeellisesti kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia tekniikoita hyödyntävää Q-metodologiaa arkkitehtuurin tutkimukseen, jotta löydettäisiin uusia tapoja arvioida hoivaympäristöjä. Q-metodologia on systemaattinen menetelmä vertailla ihmisten subjektiivisia mielipiteitä.
Tutkimuksen fokuksena oli estetiikan rooli käyttäjien ja asianosaisten kokemana kymmenessä tutkimuskohteessa. Kohteet olivat esteettisesti korkeatasoisia, palkittuja hoivarakennuksia Japanissa ja Euroopassa. Tutkimuksessa vertailtiin käyttötarkoitukseltaan erityyppisiä hoivaympäristöjä; sairaaloita, klinikoita, fyysisiä ja psyykkisiä kuntoutuskeskuksia sekä ikääntyvän väestön ja erityisryhmien palveluasumisratkaisuja.
Viisi kokonaiskuvaa
Tulokset määrittelivät hoivaympäristölle viisi erilaista estetiikan kokonaiskuvaa, niin sanottua diskurssia, sekä joukon yhteisiä esteettisiä arvoja.
Viisi estetiikan näkökulmasta määriteltyä kokonaiskuvaa sairaalasuunnittelussa olivat vapaasti suomennettuina ”Potilas ensin”, ”Nightingale”, ”Luonto-hyvinvointi-yksilöllisyys”, ”Kotini on linnani” ja ”Rationaalinen ratkaisukeskeinen järjestelmä”.
Nightingale, rationaalinen ratkaisukeskeinen järjestelmä ja kotini on linnani -näkökulmissa korostuivat sairaalarakennuksen tai hoivakotien toiminnan luonne, kuten esimerkiksi hygieniavaatimukset, muuntojoustavuus toiminnan ehdoilla ja korkean teknologian laitteistot sekä rakennuksen valtava koko ja kompleksisuus. Ne pitivät korostetusti sisällään teknisiä ominaisuuksia ja logistiikan ratkaisuja, kuten esimerkiksi kulunohjausta, vaativia luonnonvaloratkaisuja ja ikkunoista näkyviä ”massiivisluonteisia” sairaalanäkymiä.
”Sanotaankin, että sairaala on usein jo vanhentunut, kun se valmistuu. Rakennusta pitäisi pystyä laajentamaan ja tiloja järjestämään uudelleen milloin tahansa hankkeen aikana ja sen valmistuttua. Rakennuksen pitäisi ohjata potilasta ja henkilökuntaa sujuvasti oikeisiin paikkoihin. Tämä voidaan tehdä arkkitehtuurin ja sisustuksen keinoin yhdistettynä tehokkaaseen opastejärjestelmään”, Ståhlberg-Aalto jatkaa.
Potilas ensin ja luonto-hyvinvointi-yksilöllisyys -suunnittelunäkökulmissa korostuivat enemmän yleiset esteettiset arvot, kuten esimerkiksi uniikit ratkaisut suunnittelussa ja materiaaleissa, suunnittelun kädenjälki tai käsityötaito sekä potilaan yksilöllisyyden ja yksityisyyden arvostus. Materiaalivalinnat, luonnonvalo ja rakennuksen vuoropuhelu ympäröivän luonnon kanssa olivat enemmän läsnä suunnitteluvalinnoissa. Esimerkiksi lämmin käsinkosketeltava puupinta, epäsuora pehmeä, häikäisemätön valaistus tai vaikkapa Japanissa käytettävä karhea tatami-maton tunne paljaan jalan alla, ovat aistikokemuksia, jotka vaikuttavat tutkimuksen mukaan potilaan hyvinvointiin,
Yhteiset esteettiset arvot ylittivät rakennustyyppien, maantieteellisten kontekstien ja käyttäjäryhmien asettamat rajat.
”Yhteisiksi arvoiksi nousivat esimerkiksi potilaiden ja asukkaiden yksityisyyden kunnioittaminen (yhden hengen huoneet), ikkunasta tulevan luonnonvalon tärkeys ja ikkunasta avautuvat näkymät sekä valaistuksen laatu.”
Fasistinen arkkitehtuuri ahdistaa
Kalkkinen huomauttaa, että juuri rakennuksen ymmärrettävyys, sen sisäinen logiikka, tilaratkaisujen selkeys ja helppo hahmotettavuus tukevat hyvinvointia. Sokkeloisuus ja sekavuus ahdistavat.
”Fasistinen arkkitehtuuri käytti hyväkseen suurta kokoa osoittamaan ylivaltaa. Liian iso mittakaava saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Tyypillinen temppu oli tehdä rakennukseen suhteettoman suuri oviaukko”, Kalkkinen kertoo.
Arkkitehtuurilla voidaan porrastaa rakennuksen hahmoa, jolloin läheltä koettuna rakennus tuntuu itseään pienemmältä ja helposti lähestyttävältä. Esimerkiksi julkisivun poikkeava käsittelytapa katutasolla auttaa myös.
”Sisäänkäyntilipat, kaiteet ja kalusteet tulevat lähelle, ikäänkuin kurottavat rakennuksesta saapujaa kohti.”
Lue tästä lisää miten Oulun yliopistosairaalaa on suunniteltu.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Sairaala-alueita joudutaan uudistamaan raskaasti pala kerrallaan – sairaala on yksi potilaan paranemisen väline”