Kokeile kuukausi maksutta

Jyväskylässä tehtiin iso kiinteistökauppa – Alueelle kaavaillaan 100000 kerrosneliötä rakentamista

Keski-Suomen hyvinvointialue on tehnyt yhden pitkäaikaisen vuokrasopimuksen sekä kaksi kiinteistökauppasopimusta kiinteistösijoitus- ja kiinteistökehitysyhtiöiden kanssa.

Keski-Suomen hyvinvointialue on tehnyt yhden pitkäaikaisen vuokrasopimuksen sekä kaksi kiinteistökauppasopimusta kiinteistösijoitus- ja kiinteistökehitysyhtiöiden kanssa.

Hyvinvointialue teki Investors Housen, Ovaron ja Royal Housen tasaosuuksin omistamien Apitare oy:n ja Jyväskylän Kukkulan Kehitys oy:n kanssa sopimukset Jyväskylässä sijaitsevan Kukkulan alueen kiinteistöistä.  Allekirjoitetut pitkäaikainen vuokrasopimus ja kiinteistökaupat perustuvat vuonna 2021 solmittuihin esisopimuksiin ja niihin talvella 2023 tehtyihin täydennyksiin.

Apitare ja hyvinvointialue ovat vahvistaneet Apitaren vuonna 2021 hankkiman ja hyvinvointialueelle vuokraaman noin 17600 neliömetrin kiinteistön vuokrasopimuksen jatkumisen vuoden 2041 loppuun. Samalla ylläpitovastuun lisäksi peruskorjausvastuu siirtyy vuokralaiselle. Näin vuokrasopimuksesta tulee niin sanottu triple-net-sopimus. Hyvinvointialue saa osto-option kohteeseen vuonna 2041. Kohteen vuoden 2023 nettotuotto Apitarelle on noin 3,4 miljoonaa euroa.

Tämä artikkeli on tarjolla vain Rakennuslehden tilaajille

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jyväskylässä tehtiin iso kiinteistökauppa – Alueelle kaavaillaan 100000 kerrosneliötä rakentamista”

Viimeisimmät näkökulmat