”Minkään muun ohjekirjan tekeminen ei ole ollut niin vaikeaa ja jo myrskyisää”, kertoo Tampereen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha veden- ja kosteudeneristystä käsittelevän RIL 107:n päivityksestä. Eniten keskusteltiin mineraalivillan päälle tehdystä ohutrappauksesta, koska siitä on tullut valtavasti vaurioilmoituksia ihan viime vuosinakin. Vinha olisi toivonut, että kaikkein vaurioherkimmän, mineraalivillan päälle tehdyn ohutrappauksen käyttö olisi voitu kieltää riskialtteimmissa paikoissa. Näin kova linjaus ei saanut kannatusta. Sen sijaan ohjeistus ja suositus siirtyä nykyisistä eristerappauksista tuulettuvan levyrappauksen käyttöön on uudessa kirjassa. Se on merkittävä linjaus.
Ongelmia on erityisesti uudiskohteissa
Ohuteristerappauksen suosio alkoi kasvaa noin 15 vuotta sitten pitkälti sen vuoksi, että sitä alettiin käyttämään uudisrakentamisessa. Asuntorakennuksiin haluttiin rapauttuja pintoja, ja rakennuttajat ja grynderit valitsivat mieluiten ohutrappauksen, joka on 20 prosenttia edullisempi kuin kestoiältään ja ääneneristävyydeltään parempi paksurappaus. Uusien kohteiden virheiden määrä kuitenkin yllätti kaikki. Niitä alkoi laajemmin tulla esiin viitisen vuotta sitten, jolloin aihetta alettiin tutkia.
Antti-Matti Lemberg totesi diplomityössään vuonna 2019 näin: ”Viime aikoina Suomessa eristerappausjärjestelmissä on havaittu paikoin laaja-alaista vaurioitumista suhteellisen uusissa kohteissa. Tällaiset kohteet ovat jäämässä tavoitellusta 25 vuoden käyttöiästään.”
Matti Erosen insinöörityössä eristerappausjärjestelmien vaurioiden korjausmenetelmissä sanottiin vuonna 2020 näin: ”Kaikkia rakentamisessa ja rakennusten käytössä mukana olevia osapuolia on yllättänyt paikoin hyvinkin nopeasti, jo muutaman vuoden käyttöiän kuluessa esiintyvät vauriot. Viime aikoina erityisesti uudiskohteissa jo lyhyellä aikavälillä valmistumisen jälkeen on havaittu ohutrappauksen vaurioitumista vaakasaumojen kohdilla.”
Jopa teollisuudessa myönnetään, että vaikeuksissa ollaan. Weberin aluepäällikkö Timo Rautanen kirjoitti Betonilehdessä vuonna 2021 näin: ”Onko eristerappausjärjestelmiin kohdistunut kritiikki täysin aiheetonta? Ei valitettavasti, sillä varsinkin ohutrapattujen elementtijärjestelmien kohdalla on esiintynyt jonkin verran ongelmia jopa jo takuuaikana. Ensimmäiset vauriot ovat voineet ilmaantua jo muutaman vuoden kuluttua rakennuksen valmistumisesta. Usein jo elementtitehtaalla tehdään ensimmäiset virheet.”
Lisävahvistusta ohutrappausten virheiden yleisyydelle tuli vuoden 2023 alussa valmistuneesta Juhani Viitalan Metropolialle tekemästä insinöörityössä. Tarkastelluissa esimerkkikohteissa villan päälle tehty rappaus ei ollut joko kestänyt suunniteltua aikaa tai jo tehtyjä korjauksia oli pitänyt korjata uudestaan muutaman vuoden kuluttua. Pahimmassa kohteessa rappaus oli kauttaaltaan niin pahasti vaurioitunut, että rappausverkko oli näkyvissä ja huoneistoihin oli valunut vettä. Tässä 1970-luvun talossa julkisivua oli 20 vuotta sitten korjattu villan päälle tehdyllä eristerappauksella. Eristerappausta on jo pitkään markkinoitu ratkaisuna betonielementtitalojen julkisivujen korjaamiseen ja energiatalouden parantamiseen.
Ongelmia oli myös uusissa ja uudehkoissa kohteissa. Kymmenen vuotta sitten valmistuneessa asuinkerrostalossa oli runsasta halkeilua etelä- ja länsisivujen julkisivupinnoilla. Siinäkin rappaus oli villan päällä. Suunnittelutoimistojen haastatteluissa tuli esiin, että uudiskohteiden ohutrappauksissa on ollut paljon ongelmia ja niitä on jouduttu korjaamaan jopa 5–10 vuoden sisällä kohteen valmistumisesta.
Raksystemsin kuntotutkija Santtu Suvanen varoitti virhesumasta taloyhtiöitä blogissaan helmikuussa 2023: ”Ohuteristerappauksessa on ilmennyt ongelmia heikon vikasietoisuuden vuoksi. On selvää, että pahimmillaan edessä on merkittäviä kustannuksia vaativia julkisivukorjauksia varsin nuorissa taloyhtiöissä ja kiinteistöissä. Taloyhtiöiden ja kiinteistönomistajien on nyt oltava valppaana ennen kuin kymmenen vuoden vastuuaika päättyy ja korjaukset jäävät taloyhtiön tai kiinteistönomistajan maksettaviksi.”
Ongelman laajuudesta kertoo hyvin se, että pelkästään Afry on ollut ulkopuolisena asiantuntijana selvittämässä viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 50 rappauskohteen vaurioita. Kyse on ollut muiden tekemien virheiden selvittämisistä. Kun lasketaan yhteen muiden isojen suunnittelutoimistojen vaurioselvitykset, päästään Juha Vinhan mukaan varovaisestikin arvioiden yli sataan vauriokohteeseen.
”Kokonaisuudessaan tämä on kustannus- ja pitkäaikaiskestävyyskysymys, kun uudehkojakin julkisivuja joudutaan uusimaan”, Afryn rakennusfysiikan yksikönpäällikkö Sami Niemi sanoo.
Vauriot ovat systemaattisesti alkaneet voimakkaimmin säärasitetuilta julkisivuilta, jotka onkin sitten korjattu ensin. Mineraalivillakohteita on vauriotapauksista eniten, mutta toisaalta se on Suomessa selvästi EPS:ä käytetympi eriste rappauksen alla. Vauriot ovat kohteissa rajautuneet itse rappaukseen.
Niemen havaintojen mukaan järjestelmien säilyvyyksissä on eroja. Eristerappauskaan ei kuitenkaan ole aina toimimaton, vaikka sen vikasietoisuus onkin vähäisempää kuin levyrappauksen.
”Pitää muistaa, että moni tuttu takavuosien riskirakennekaan ei aina ole toimimaton”, Niemi sanoo. Tällä hän tarkoittaa sitä, että olosuhteet ja myös hoito vaikuttavat paljon siihen, kuinka suurella todennäköisyydellä riskit laukeavat.
Muutama rakennusliike on jo ilmoittanut, että ne eivät käytä enää ohutrappausta, sillä rappauksia on jouduttu aivan liian usein uusimaan jo takuuaikana. Julkisivuyhdistyksen mukaan ohutrappauksen pitäisi kestää 25 vuotta ja paksurappauksen 30 vuotta.
Lisätietoa: Juhani Viitalan insinöörityö
Vikasiedoton menetelmä?
Vinhan mielestä ohutrappaus mineraalivillan päälle tehtynä on nykyrakentamisen heikoin ja riskialttein rakenne. Siinä ei ole vikasietoisuutta, vaan pienetkin puutteet suunnittelussa ja tekemisessä aiheuttavat helposti vaurioita. Virhesuma kertoo, että se ei välttämättä kestä rannikkoseutujen viistosateissa edes nykyisessä ilmastossa puhumattakaan ilmastonmuutoksen tuomista säärasituksista.
Kestääkö eristerappaus ilmastonmuutosta vai onko se nykyrakentamisen pahin riskirakenne?
Tätä näkemystä Vinhan oli vaikea saada RIL 107:aan, sillä tutkijakunnan näkökulmat ongelmaan eivät ole yhtenevät. Tampereen yliopistolla lehtorina työskentelevä, ilmastonmuutoksen vaikutuksesta julkisivurakenteisiin väitellyt Toni Pakkala sekä Rambollilla työskentelevä tekniikan tohtori Jukka Lahdensivu ovat samaa mieltä ongelman vakavuudesta sekä vikasietoisuuden puutteista, mutta ongelmien syistä ja ratkaisutavoista he ovat eri mieltä Vinhan kanssa.
”Rappauksen vaurioitumista on aivan liikaa ja aivan liian nuorissa rakennuksissa, koska on tehty suunnittelu- ja työvirheitä. Erityisesti puutteita on rappauksen paksuudessa, rappausverkon sijainnissa ja liitosdetaljeissa. Lisäksi saatetaan käyttää järjestelmiä, jotka eivät ole läpäisseet by 57 Eriste- ja levyrappaus 2016 -mukaista kiihdytettyä säärasitustestausta. Uudiskohteissa on käytetty pakkasenkestävyydeltään liian heikkoa liimalaastia tai liimalaastina lopullisen järjestelmän kanssa eri rappausperheen tuotetta. Kyseisen liimalaastikerroksen tarkoitus on suojata eristeen pintaa rakentamisen ajan. Kun se vaurioituu jo ennen varsinaisen verkotuslaastin levittämistä tai on epäsopiva päälle tulevien tuotteiden kanssa, laaja-alaisiakin vaurioitumisia on havaittu varsin pian”, Pakkala ja Lahdensivu listaavat ongelmia.
Heidän ratkaisuehdotuksena ei ole kuitenkaan kielto vaan valistus.
”Meidän näkemyksemme on se, että ohutrappaus-eristejärjestelmän, oli se sitten villan tai EPS:n päälle tehty, toteutuksen ja oikeanlaisten suunnitteluratkaisuihin ohjaamiseen tulisi panostaa sen sijaan, että järjestelmä poistettaisiin käytöstä kokonaan”, he sanovat.
Vinhaa tämä ei tyydytä. Epäkelpoja riskiratkaisuja, joita ei työmaalla saada kohtuuammattitaidolla virheettömiksi, ei pitäisi sallia. Miten esimerkiksi virolaiset ja muut ulkomaalaiset rapparit, jotka ovat tulleet Suomeen eristerappauksia tekemään, saadaan valistettua tekemään priimaa, kun se ei tähänkään saakka ole onnistunut?
”Vaikka rakenne voitaisiin huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella saada toimimaan sille suunnitellun ajan, rakenne ei kuitenkaan ole suositeltava, jos suurin piirtein kaikki toimijat eivät saa sitä tehtyä niin. Niitä, joille vaurioita on tullut, ei lohduta se, että jossakin toisessa taloyhtiössä ollaan onnistuttu. Sen vuoksi pitää pyrkiä sellaisiin ratkaisuihin, jotka työmaalla ovat keskimääräisellä suorituksella mahdollista saada toimiviksi ja vikasietoisiksi. Kyllähän meillä on yleisenä periaatteena rakennusalalla, että mitoitusohjeet ja suunnitelmat tehdään sillä periaatteella, että kaikki kohteet voivat toimia, eivätkä vain ne, joissa on parhaat tekijät niitä toteuttamassa. Miksi tämä rakenne tekisi poikkeuksen tähän periaatteeseen? Näille rakenteille on jo pitkään ollut olemassa varsin yksityiskohtaisia toteutusohjeita, mutta ongelmia on silti ollut, joten tämä asia ei mielestäni ratkea pelkästään ohjeita parantamalla”, Vinha kiteyttää erimielisyydet.
Reklamaatioita yhdestä järjestelmästä
Pakkalan ja Lahdensivun mielestä ongelmat on liiaksi yleistetty koko ohutrappauseristejärjestelmään, sillä näyttäisi, että valtaosa virheistä on yhden toimijan aiheuttamia.
”Kohdalleni tulleista reklamaatioista yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki muut ovat yhdeltä ja samalta järjestelmätoimittajalta”, Lahdensivu sanoo.
”Reklamaatioita liukuhihnalta aiheuttava järjestelmä on sellainen, joka ei ole koskaan läpäissyt by 57:n mukaista kiihdytettyä säärasitustestausta”, testaustoimintaa Tampereella tekevä Pakkala sanoo.
Hän on Lahdensivun kanssa kuitenkin varovainen eikä nimeä järjestelmätoimittajaa. Pakkala myös lisää, että testin läpäisemättömyys ei selitä kaikkia ongelmia vaan ongelmakohteissa rappauskerros on voitu jättää järjestelmätoimittajan ohjeita ohuemmaksi tai liitosdetaljit ovat olleet puutteelliset.
Testauksen pitäisi periaatteessa karsia epäkelvot järjestelmät. Jos järjestelmä ei läpäise testiä eikä sitä siis saada vikasietoiseksi edes laboratorio-olosuhteissa, se palaa takaisin järjestelmätoimittajalle parannettavaksi. Markkinoilla on Pakkalan mukaan kuitenkin edelleen järjestelmiä, jotka eivät ole läpäisseet testausta, mutta joiden käyttöä perustellaan suunnittelijoille sillä, että järjestelmä on läpäissyt eurooppalaisen testausstandardin ETAG 004:n mukaisen säärasitustestin.
”Se on kuitenkin täysin riittämätön Suomen olosuhteissa”, hän sanoo.
Pakkala kertoo, että suunnittelijat ja tilaajat ovat aika heikosti tietoisia, siitä, että järjestelmällä tulee olla by 57:n mukainen testaus läpäistynä. Asiaa ei mitenkään valvota.
”Viimeisen 15 vuoden aikana yksi suunnittelija on huomannut olla yhteydessä ja kysyä, voiko järjestelmää käyttää Suomen olosuhteissa, kun järjestelmätoimittaja ilmoittaa, että eurooppalaisen ETAG004-testauksen mukainen testi on läpäisty, mutta by 57:n mukainen ei”, hän sanoo.
”Eurooppalaisen teknisen hyväksynnän (ETAG004) pohjalla oleva seinän säärasitustestaus koostuu pelkästään lämmitys-sadetus-sykleistä (80 kpl), joiden jälkeen seinän annetaan kuivua laboratorio-olosuhteissa kaksi vuorokautta ennen viittä jäädytys-lämmityssykliä. Siten se testaa todellisuudessa vain rappauksen nopeiden lämpömuodonmuutossyklien kestoa. Meillä ja Norjassa seinä lämmitetään, kastellaan ja viedään heti pakkaselle (yhteensä 100 sykliä), jotta sen pakkasrasitusta testataan oikeasti kosteana, jolloin pakkasrapautuminen on yleensäkään mahdollista. Ilman vettähän sitä ei tapahdu.”
Vinhan mielestä säärasituskokeen ongelma on se, että se ei kuvaa riittävästi eristerappausrakenteiden käyttäytymistä todellisessa tilanteessa kentällä. ”Säärasitustestit tehdään aina ideallisen ehjälle rakenteelle, vaikka näitä halkeamia ja rakoja esiintyy todellisissa rakenteissa. Näitä testejä pitäisi tehdä myös sellaisille rakenteille, joissa on mukana näitä vikoja ja halkeamia. Olemme itse tehneet kerran tällaisen testin mineraalivillan päälle tehdylle ohutrappaukselle ja kyllä tulos oli aivan selvä sen osalta, ettei rakenne toiminut hyväksyttävällä tavalla.”
Ratkaiseeko rappauslevy ongelmat?
Pakkala ja Lahdensivu eivät pidä siitä, että paksu- ja ohutrappaus-eristejärjestelmät rinnastettiin RIL:n kirjassa keskenään, vaikka niiden toimintaperiaate eroaa toisistaan huomattavasti ja vauriokohteita on paksurappaus-eristejärjestelmissä ollut oleellisesti vähemmän. He eivät olleet mukana siinä asiantuntijajoukossa, joka oli kirjoittamassa RIL 107 opasta. He tarjoutuivat kuitenkin lausuntokierroksella kirjoittamaan tekstin eri järjestelmistä. Sitä ei kuitenkaan kelpuutettu.
Kirjan liitteessä luetellaan rappausjärjestelmissä esiintyneitä vikoja ja vaurioita. Niitä on oleellisesti eniten mineraalivillan kanssa tehdyissä ohutrappauksissa. Myös mineraalivillan päälle tehdyissä paksurappauksissa, lähinnä kolmikerrosrappauksissa, on ollut vaurioita, joskin selvästi vähemmän kuin ohutrappauksissa.
”Toki paksurappaus on parempi kuin mineraalivillan päälle tehty ohutrappaus, mutta ei se tee tästä rakenteesta vielä hyvää, jos se voittaa erityisen huonosti toimivan rakenteen”, Vinha sanoo.
Jo RIL 250 kirjassa ”Kosteudenhallinta ja homevaurioiden estäminen” suositeltiin tuulettuvan levyrappauksen käyttöä, koska se on olennaisesti kosteusturvallisempi ratkaisu. RIL 107 kirjassa todetaan sama asia lisättynä vielä sillä, että myös solumuovieristeisten eristerappusten tilalle suositellaan tuulettuvaa levyrappausta.
”Tilannehan olisi rapatun julkisivun suhteen haastava, jos korvaavaa ratkaisua eristerappauksille ei olisi, mutta nyt sellainen on,” Vinha toteaa. Hän tarkoittaa tällä sitä, että rappausongelmat voitaisiin ratkaista käyttämällä rappauslevyä. Rakenne on vikasietoisempi ja sen pintakerros on mahdollista uusia siten, että varsinainen lämmöneriste ei vaurioidu pintakerroksen uusimisen yhteydessä.
Pakkalan mielestä levyrappausjärjestelmäkään ei ole riskitön, sillä siinä käytetään vastaavia rappaustuotteita kuin ohutrappaus-eristejärjestelmässä.
”Se on totta, että kosteus ei pääse suoraan lämmöneristeeseen ja korjaamisen yhteydessä lämmöneriste ei vaurioidu. Sen sijaan sekään ei poista itse rappauksen ongelmia, jos tehdään työ- ja suunnitteluvirheitä.”
Haluttomuutta siirtyä rappauslevy käyttöön lisää se, että se on jonkin verran kalliimpi menetelmä ja toisaalta julkisivun paksuneminen voi aiheuttaa haasteita esimerkiksi ikkunaliitoksissa.
Yksi käyttötarkoitus jo kiellettiin
Ohjeiden teko on aina ollut omaan aikaansa sidottua ja ajankohdan hyvää rakentamistapaa määriteltäessä kirjoittajat ovat tasapainotelleet riskien, kustannusten ja teollisuuden intressienkin kanssa. Tietämättömyyttäkin on varmaan ollut mukana, sillä aluksi kosteusriskejä aliarvioitiin pahasti ja uusiin tuotteisiin ja niistä annettuihin lupauksiin luotettiin liikaa. Esimerkiksi vuonna 1976 RIL:n ensimmäistä veden- ja kosteudeneristysohjetta laadittaessa elettiin tasakattojen rakentamisen kuuminta vaihetta. Ohjeessa tasakattoa ei uskallettu kieltää, vaikka virheistä oli jo paljon tietoa. Jo muutaman vuoden kuluttua ohjeiden kirjoittajillekin valkeni, että Suomen oloissa ja silloisilla materiaaleilla katot eivät kestäneet vuotamatta.
Tänään ollaan hieman samanlaisessa tilanteessa ilmastonmuutoksen tuomien säärasitusten vuoksi. Niitä on aliarvioitu, sillä jo nyt on nähty sellaisia säärasituksia viistosateineen, joiden piti ilmetä vasta vuoden 2050 jälkeen.
RIL 107:n päivitystä tehneiden asiantuntijoiden piti miettiä, mitkä rakenteet ovat riskialtteimpia sekä nykyisessä että tulevassa ilmastossa. Esimerkiksi 1980-luvun rivitalot heikosti tuulettuvine tiiliseinineen tunnettiin vanhastaan riskikohteiksi, mutta riskejä nähtiin myös tämän päivän rakenteissa. Teollisuus pelkäsi, että joistakin tuotteista joudutaan luopumaan tai ne joutuvat epäsuosioon. Katseet kohdistuivat erityisesti eristerappauksiin, joiden suosio oli kasvanut kohisten 2000-luvun alusta alkaen. Ikävä julkisuus on tosin jo kääntänyt tämän trendin.
Vuonna 2012 edellisessä RIL 107:ssa ohuteristerappauksen käyttöä kiellettiin puurunkoisen tai puisen julkisivun päälle tehtynä, kun kävi ilmi, millaisia ongelmia se oli Ruotsissa aiheuttanut. Vinhan mielestä tällä kiellolla, jonka Norjakin teki, Suomi säästyi niiltä vaurioilta, mitä monissa muissa maissa on tämän jälkeen tullut ilmi.
”Teimme mielestäni silloisen RIL 107 oppaan laadinnassa erittäin merkittävän palveluksen suomalaiselle rakentamiselle, kun tämän rakenteen käyttö kiellettiin.”
Julkisivuyhdistys antoi jo vuonna 2008 Ruotsin uutisten johdosta tiedotteen, jonka mukaan ohutrappauksen toimivuus on hyvä Suomessa eikä kosteus- ja homevaurioita esiinny. Tämä johtui yhdistyksen mukaan siitä, että meillä rappausta oli käytetty lähes yksinomaan sellaisissa kiviseinissä, joissa ei ole kosteudelle arkoja puupohjaisia materiaaleja. Vinhan mielestä tästä syystä kielto olikin mahdollinen, mutta tuotetta markkinoitiin jo rintamamiestalojen lisäeristämiseen ja yksi paljon julkisuuttakin saaneista innovaatioista oli elementtitalojen julkisivukorjauksiin tarkoitettu puuelementti, jonka päälle tehtiin eristerappaus.
Mineraalivilla vai EPS?
Vaikka Ruotsin ensimmäisissä ongelmakohteissa oli käytössä kova muovieriste, meillä ongelmien juurisyy näyttää olevan mineraalivillassa.
”Yli 90 prosenttia ongelmakohteista on mineraalivillan päälle tehtyjä eli kyllä aivan selvästi se mineraalivilla on tässä se ongelma. Jos siinä vesi pääsee pintakerroksen läpi, pääsee se valumaan laajasti rakenteisiin. Tyydyttävä lopputulos sen sijaan voidaan saada solumuovieristeen kanssa”, Vinha sanoo.
Hän pitää hankalana sitä, että ohjeissa ei voi suoraan sanoa, mikä käy ja mikä taas ei, vaikka käytännön elämässä niin tehdään jatkuvasti.
”Rakennuksiin valitaan jatkuvasti materiaaleja ja ratkaisuja, joista toiset ovat kosteuskestävämpiä kuin toiset. Uudessa RIL 107:ssä on onneksi lauseita, jotka tuovat tätä eroa esiin, kuten että avohuokoisten lämmöneristeiden huokoisuus mahdollistaa vuotovesien ja epäpuhtauksien leviämisen lämmöneristekerroksessa laajemmalle kuin solumuovieristeessä ja myös mikrobikasvu on mahdollista avohuokoisen lämmöneristeen sisällä. Lisäksi kirjan liitteessä todetaan myös se tosiasia, että kovan eristeen EPS:n tms. päälle rapattaessa ongelmat ovat olleet vähäisempiä.” Vinha jatkaa.
Paljon suosiota saaneella Vantaan Kartanonkosken alueella solumuovieristeen päälle yli 20 vuotta sitten tehdyt eristerappaukset ovat pysyneet muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta moitteettomina. Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa eristerappaukset tehdään kovan ESP-eristeen päälle. Meillä kuitenkin mineraalivillan markkinaosuus eristerappauksissa on noin 80 prosenttia, mikä osaltaan toki voi selittää sen, miksi myös virheet painottuvat niihin.
Lopullisten johtopäätösten tekoon tutkimusaineisto on Pakkalan mukaan vielä turhan niukka, koska tilaajilla ei ole julkisuuden pelossa ollut halua päästää tutkijoita katsomaan reklamaatiokohteita. Siksi havaintoa EPS-eristeen päälle tehtyjen ohutrappausten paremmasta kestävyydestä ei voi yksiselitteisesti vahvistaa.
Lahdensivu ollut ulkopuolisena asiantuntijana useissa reklamaatiotapauksessa, ja vaikka pääosa onkin ollut mineraalivillalle tehtyjä, on joukossa ollut myös koville alustoille tehtyjä.
”Eristerappausten vauriomekanismit ja kuntotutkimusmenetelmät -hankkeessa havaittiin, että EPS:n päälle tehdyissä ohutrappaus-eristejärjestelmissä vaurioituminen ei juurikaan poikennut villan päälle tehdystä paitsi, että verkotuslaastin pakkasrapautumista ei vauriokohteissa havaittu”, Pakkala sanoo.
”Sinällään varmasti solumuovieristeenkin päälle tehtävät eristerappaukset voivat halkeilla, mutta oleellista on, että vesi ei yleensä pääse syvemmälle rakenteeseen, jos eristelevyjen saumat on tiivistetty huolellisesti.” Vinha toteaa tähän.
“Valitettavasti tämänkin rakenteen osalta ongelmana on, että julkisivuissa tarvitaan palokatkoina mineraalivillakaistoja, jotka ovat tässä ratkaisussa usein se heikoin lenkki. RIL 107:ssä on päädytty siksi myös tämän rakenteen osalta suosittelemaan, että sen tilalla tehtäisiin tuulettuva levyrappaus.”
Rakennustarkastajat kannattivat tiukennuksia
Vinha kertoo, että RIL 107:n sanamuotoja oltiin teollisuuden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen jo valmiita lieventämään, mutta sitten Rakennustarkastusyhdistykseltä tuli ohutrappauksista kriittinen lausunto, jolla haluttiin yhdistyksen puheenjohtaja Risto Levannon mukaan tukea oppaan asiantuntijakirjoittajien tavoitteita. Vantaalla työskentelevän Levannon mukaan pääkaupunkiseudulla eristerappaukseen suhtaudutaan ranta-alueilla jo niin, että sen suunnittelulle edellytetään usein ulkopuolista tarkastusta.
Eristerappausongelma ehti pahentua vielä kirjan kolmevuotisen kirjoitustyön aikana. Kun näitä tapauksia enenevässä määrin putkahteli ohjeen kirjoittamisessa mukana olleille konsulttitoimistoillekin, käänsi sekin Vinhan mukaan näkökulmia tiukemmaksi; ei kuitenkaan niin tiukoiksi kuin hän olisi halunnut.
”Olisin halunnut kieltää mineraalivillaeristeisen ohutrappauksen käytön riskialtteimmissa paikoissa (eli rankimmissa sääoloissa) kokonaan, mutta sen osalta ohjeeseen tuli suositus”, Vinha sanoo.
Kun kansallisia kieltoja on vaikea asettaa, koska ne muuttavat kilpailuasetelmia ja joidenkin mielestä vaatisivat siksi juridisesti jopa EU-tason päätöksen, kirjassa tyydyttiin suosituksiin ja rajoituksiin. Ohutrappausta ei esimerkiksi suositella käytettäväksi julkisivuun kohdistuvan suuren sade- ja tuulirasituksen takia rakennuksissa, joiden korkeus on yli 30 metriä ja jotka sijaitsevat tuulisilla paikoilla kuten rannikolla. Varsinaisessa tekstissä kerrotaan mihin asioihin suunnittelussa pitää kiinnittää huomiota. Kirjan loppuun lisättiin kuitenkin tärkeä ja poikkeuksellinen lista siitä, millaisia vaurioita eristerappauksiin on syntynyt. Asiantunteva lukija voi Vinhan mukaan tehdä niistä omat johtopäätöksensä, kuinka isoja riskejä haluaa omassa hankkeessaan ottaa tai kuinka pitkäikäisiä julkisivuja haluaa tilata.
Hyvä järjestelmä, huonot toteutukset?
Vinhan tavoin myös Pakkala ja Lahdensivu toteavat, että eristerappauksissa on tehty aivan liikaa sutta. Syitä niihin he katsovat kuitenkin hieman eri näkökulmista.
Kun RIL 250-2020 -julkaisussa ”Kosteudenhallinta ja homevaurioiden estäminen” sanottiin, että eristerappausrakennetta ei tulisi tehdä mineraalivillan kanssa nykyisillä toteutustavoilla, Pakkala ilmoitti Julkisivuyhdistyksen lausunnossa, että tämä on virheellinen linjaus. Perusteluna oli, että suurin osa havaitusta halkeilusta liittyi työ- ja suunnitteluvirheisiin, mutta itse järjestelmässä ei hänen mukaansa ollut vikaa.
Julkisivuyhdistyksen puheenjohtajana toimineen Pakkalan mukaan yhdistys ei suinkaan hyssytellyt ongelman kanssa. Se oli käynnistänyt jo vuonna 2018 hankkeen, Eristerappausjärjestelmien vauriomekanismit ja kuntotutkimusmenetelmät, koska tiedossa oli, että järjestelmien kanssa on ollut luvattoman paljon ongelmia aivan liian nopeasti rakentamisen jälkeen. Tuolla hankkeella pyrittiin tuomaan tietoutta vaurioitumisen syistä ja yhtenäistämään kuntotutkijoiden menetelmiä jo ennen kuin ongelmat isommin tulisivat esiin.
Pakkala ohjasi vuonna 2019 aiheesta Antti-Matti Lembergin tekemän diplomityön. Työvirheet nousivat sen tarkastelemissa kohteissa keskeisimmiksi syiksi rappauksen halkeilulle. Tämä kertoi ohuteristerappausjärjestelmien heikosta vikasietokyvystä, koska itse järjestelmien toimivuus oli testattu ja todettu toimivaksi. Vikasietokyvyn puutteista kertoi se, että pinnoitteiden irtoamiset ja pakkasrapautumiset tapahtuivat nopeasti rappausten valmistumisen jälkeen. Kohteiden iät eivät selittäneet näitä vaurioita.
Jukka Lahdensivu sanoi Rakennuslehden haastattelussa vuonna 2020, että ohutrappauksen vettä hylkivä pinnoite toimii hyvin, kunhan liitoskohdat suunnitellaan huolella ja huoltomaalaus tehdään 10–15 vuoden välein. Sen hänkin tosin myönsi, että käytäntö voi olla ihan toinen.
”Usein vaikeat kohdat, kuten liitokset ja läpiviennit, jäävät kokonaan suunnittelematta. Ne jätetään työmaan ratkaistaviksi ja toteutus saatetaan tehdä, miten sattuu.”
Juha Vinha muistuttaa, että uudessa RIL 107:ssa laaja asiantuntijajoukko oli huolissaan nykyisistä toteutustavoista samalla tavalla kuin RIL 250:tä tehtäessä.
”Kirjassa kaikki eristerappaukset suositellaan tehtäviksi tuulettuvina levyrappauksina, ja jos eristerappaus tehdään, sen suunnittelu ja toteutus tulee tehdä erittäin huolellisesti – ei siis niillä toteutustavoilla, jotka ovat aiheuttaneet näitä vaurioita nykyisissä rakenteissa.”
Eristerappaus on mainettaan parempi, mutta liitosdetaljeissa on ongelmia
Sekä Vinha, Pakkala että Lahdensivu ovat samaa mieltä siitä, että ohutrappaus mineraalivillan päälle tehtynä vaurioituu aivan liian usein eikä se täytä vikasietoisuusvaatimuksia. Puutteellisesti suunnitelluissa tai toteutetuissa eristerappauksissa on esiintynyt vesivuotoja rappauksen halkeamista, saumoista ja liittymistä. Etenkin ohutrapatuissa ulkoseinissä tästä on seurannut vaurioita jopa muutaman vuoden sisällä valmistumisesta. Sateen aikana vesi valuu alas julkisivun pintaan. Kun vesi löytää halkeaman ohutrappauksessa, valuu vesi rappauksen taakse mineraalivillaeristykseen. Sieltä se kuivuu hitaasti. Vuotoriski on erityisen iso pellitysten ja liitosten kohdalla. Fiselta löytyy virhekorttikin ohutrappauksen alareunan virheellisestä toteutus. Siinä seinää pitkin valunut vesi pääsi pellin päältä imeytymään rappauksen alaosaan. Lisäksi rakenteen sisälle oli päässyt vettä rappauksen halkeamista ja huonosti tehdyistä liitospellityksistä.
Samoista faktoista voidaan tehdä kuitenkin erilaisia johtopäätöksiä. RIL 107:ssä todetaan näin: ”Lähtökohtaisesti rakenteisiin, jotka ovat toimivia mutta edellyttävät virheetöntä suunnittelua ja täydellistä suoritusta rakennustyön aikana, tulee suhtautua varauksella. Sama pätee rakenteisiin, joiden puutteellinen huolto tai virheellinen käyttö voi vaarantaa rakenteen kosteusteknisen toiminnan.”
Pakkalan ja Lahdensivunkin mielestä vikasietoisuusongelmat olisivat korjattavissa ilman, että tarpeellisiksi osoittautuneita järjestelmiä aletaan kieltämään. Ohutrappaus-eristejärjestelmät ovat alun perin tulleet Suomessa avuksi lähiökerrostalon korjaamiseen, missä ne ovat olleet kustannustehokas keino hidastaa tai pysäyttää käynnistynyt vaurioituminen esimerkiksi betonisandwich-julkisivuissa.
Pakkalan mielestä korjausrakentamisessa 25 vuoden käyttöikä voi olla ihan tavoiteltava jopa rannikolla, mutta ei uudisrakentamisessa.
”Siinä missä eristerappausjärjestelmille arvioitujen käyttöikien pitäisi kyllä soittaa hälytyskelloja rannikolle suunniteltavissa uudiskohteissa, sisämaassa tapahtuvissa korjauksissa ne voivat olla hyvinkin tavoiteltavia.”
Vinhan mukaan julkisivujen käyttöikätavoitteet pitäisi olla paljon pidemmät. ”Meillähän on nyt jo vaikka kuinka pitkään viestitetty, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on pyrittävä kestävämpään rakentamiseen, mikä tarkoittaa sitä, että rakennusosien elinkaarta on pidennettävä. Tätä taustaa vasten ihmettelen, miksi me teemme rakenteita, joista tiedetään jo tehtäessä, että parhaassakin tapauksessa niissä on todennäköisesti iso korjaus edessä 25 vuoden kuluttua.” Vinha kummastelee.
Vertailutietoa säärasituksiin Norjasta
Jos eristerappaukselle lähdetään hakemaan joitakin rajoituksia, niitä voisi Pakkalan mielestä kohdistaa uudisrakentamispuolelle korkean rasituksen alueilla. Tätä ovat hänen norjalaiset kollegatkin korostaneet.
”Erityisesti rannikolla kovimman säärasituksen alueilla pitäisi käyttää tunnetusti ja todetusti kestäviä ratkaisuja, ei kokeilla uusia järjestelmiä tai käyttää vikasietoisuudeltaan heikkoja ratkaisuja. Korkean rasituksen alueella pitäisi todella panostaa myös detaljisuunnitteluun.”
Pakkala ja Lahdensivu olivat mukana osana isoa tutkijaryhmää kirjoittamassa valtioneuvoston tilaamaa laajaa tutkimusta Rakennusten kosteusvauriot ja ylilämpeneminen muuttuvassa ilmastossa. Siinä he ottivat kantaa myös eristerappauksiin. Yhtenä vertailukohtana oli Norjassa tehdyt tutkimukset. Siellä viistosaderasitukset ovat Suomea kovemmat.
Tutkijat olivat jakaneet Norjan viistosaderasituksen perusteella kolmeen alueeseen, joista alimman rasitustason alueilla eristerappauksia on turvallista käyttää, keskitasolla ei ole suositeltavaa käyttää ja kovimman rasituksen alueella ei tule käyttää. Keskimmäisen luokan alueilla ohutrappaus-eristejärjestelmissä tulee ottaa järjestelmän vedenpitävyys erityisesti huomioon sekä suunnittelussa että toteutuksessa eikä rappauksessa saa olla halkeilua tai muita vedenkulkureittejä. Suomessa viistosaderasitustaso saavuttaa keskimmäisen luokan (ei ole suositeltavaa käyttää) rannikolla sekä eteläisessä sisämaassa jo nykyilmastossa. Sisämaassa rasitustaso nousee kyseiseen luokkaan vuoden 2050 ilmastossa.
Onko mikrobikasvu eristeissä vain vähäistä?
Asiantuntijoilla on hieman eriävät näkemykset eristerappausten mikrobiriskeistä. Esimerkiksi Afry ei ole edes tutkinut vauriokohteiden mikrobitasoja, koska oletus oli, että niitä ei löydy.
”Kyse on eristeineen ja apukarmeineen ulkovaipparakenteesta, jonka sisäpuolella on tiivis betonirakenne. Mikrobejahan etsittiin 70-lukujen betonisandwich-elementeistä isoissa tutkimushankkeissa noin 10 vuotta sitten, eikä edes niistä tehty isoja löydöksiä, vaikka etsimällä etsittiin”, Sami Niemi perustelee.
Juha Vinhan mukaan se, että mikrobinäytteitä ei ole tyypillisesti otettu näissä eristerappausten vaurioitumistapauksissa, on yksi keskeinen syy sille, ettei niitä ole tähän mennessä kovin paljon löydetty. Nyt Tampereen yliopiston tekemässä laajemmassa tutkimuksessa ”Eristerappausten mikrobiologinen toimivuus” niitä on kuitenkin havaittu.
”On myös huomattava, ettei betonisandwich elementtien tutkimustulosta vähäisistä mikrobimääristä voida rinnastaa mineraalivillan päälle tehtyihin ohutrappauksiin, koska betonisandwich-elementtien eristetilaan ei pääse yleensä valumaan vettä ulkokuoren läpi, kuten eristerappausrakenteissa.”
Toni Pakkala ei pitänyt mikrobiriskiä merkittävänä valtioneuvoston raportissa. Vinhan mielestä siinä esitetyt laskelmat eivät kerro rakenteen todellisesta toiminnasta riittävän kattavasti.
”Laskelmissa ei ole otettu huomioon sitä, että sadevesi pääsee valumaan rakenteen alaosiin ja muodostaa sinne kriittisemmät olosuhteet. Laskelmissa ei ole myöskään tehty homeindeksien tarkastelua eristerappaukseen liittyvien puuikkunoiden karmien pinnoilla tai muissa kohdissa, joissa homehtumisriski on korkeampi. Tekstistä jää epäselväksi sekin, mitä tämä mallinnuksissa käytetty yhden prosentin kosteuslisä tarkalleen ottaen tarkoittaa. Lisäksi eristerappauksen kohdalla mallinnuksen kannalta relevanttien sadevesivuotojen arvioiminen on haasteellinen tehtävä, joka vaatisi pohjaksi paljon tutkimusdataa. Näin ollen tämän raportin laskelmien perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä mineraalivillaeristeisen ohutrappauksen todellisesta kosteusteknisestä toiminnasta sen paremmin nykyilmastossa kuin tulevaisuuden olosuhteissakaan.”
Pakkalan mukaan sekä Lembergin että norjalaisten tutkimuksissa todettiin havaittujen mikrobikasvustojen olleen eristerappauksissa vähäisiä ja riskin homekasvustolle pieni. Hän sanoo, että norjalaiset määrittelivät viistosateen rasittamat alueet nimenomaan rappauksen vaurioitumiseen, ei homekasvun riskin perusteella.
Riski homeenkasvulle on pieni vielä vuoden 2080 ilmastossakin, mutta se ei poista Pakkalan mukaan kuitenkaan riskiä pitkäaikaiskestävyydessä. ”Kun se on heikko, myös riski homeenkasvulle lisääntyy, jos korjauksia ei tehdä ajoissa.”
Eristerappausten mikrobiologinen toimivuus -tutkimuksessa havainnot ovat Pakkalan mukaan olleet samansuuntaisia. Mikrobeja kasvaa eristeen ulkopinnan välittömässä läheisyydessä halkeilun kohdalla tai alueilla, joissa rappaus on lähes täysin vaurioitunut päästäen jo pitkään vettä taustalle. Vähänkään syvemmällä eristeessä mikrobeja ei havaita ja halkeilun ympäristössä niiden määrä vähenee nopeasti.
”Sieltä on vielä pitkä matka sisäilmaan.”
Vinhan mielestä riski mikrobien pääsystä sisäilmaan on kuitenkin olemassa.
”Mikrobit ja niiden aineenvaihduntatuotteet pääsevät kulkeutumaan ilmavirtausten mukana helposti avohuokoisen lämmöneristeen läpi sisäilmaan, vaikka mikrobikasvua esiintyisi vain lämmöneristeen ulkopinnassa. Juuri tästä syystä avohuokoisten lämmöneristeiden ulkopintaan on asetettu raja-arvoksi se, että siellä ei saa esiintyä mikrobikasvua. Tutkimuksessa olisi ollut myös hyvä saada kerättyä näytteitä vielä laajemmin juuri näistä kriittisimmistä rakennekohdista, kuten ikkunakarmeista ja rakenteiden alaosista.”
Vaikka mineraalivilla tai rappauslaasti eivät ole kovin homeherkkiä materiaaleja, niin eristeen sisässä olevat ikkunoiden puiset apukarmit ovat. A-Insinöörien tekemä ilmastomuutosta käsittelevä tilaajaopas kertoo, että villan päälle tehtävät eristerappausjärjestelmät osoittautuivat mallinnuksissa hieman riskialttiiksi jo nykyilmastossa. Laskennallisesti tarkasteltuna rappauskerroksen ja lämmöneristeenä toimivan villan rajapinnassa on homeen kasvun mahdollistavat olosuhteet jo tälläkin hetkellä ja tilanne pahenee vuoteen 2100 mennessä selvästi.
Ohutrappaus voi olla kosteusriski – ”Virheet suunnittelussa ja toteutuksessa kostautuvat”
Lisätietoa:
Rakennusfysiikkaseminaarin ohjelmaa Tampereella
Virpi Leivo: Eristerappausten mikrobiologinen toimivuus. 24.10.2023
Jukka Lahdensivu: Nykyisen rakennuskannan kosteustekninen toimivuus muuttuvassa ilmastossa. 26.10.
Kosteusturvallisen rakentamisen kilpailun finalistit esittelevät hankkeensa:
– Leif Virtanen Ramboll: Terve talo RT-kortti on uusittu
– Juha Vinha Tampereen yliopisto: Kosteusturvaa ja optimoitua energiansäästöä tilojen ylläpitoon älykkäällä kuivanapitojärjestelmällä.
– Pekka Talaskivi RIL: Ilmastonmuutokseen varautuminen ja vikasietoiset rakenteet uuden RIL 107:n kantavina teemoina
– Elli Kinnunen A-Insinöörit: Ilmastonmuutokseen sopeutuminen rakenteiden suunnittelussa
– Klaus Viljanen Ramboll: Puurunkoisten mineraalivillaeristeisten ulkovaipparakenteiden suunnittelu kosteuskonvektion kannalta
– Risto Levanto Vantaan kaupunki: Rakentamisen Topten-käytännöt Rakennustarkastusyhdistyksen uudella verkkoalustalla
–
.
Kommentti: Tutkimusta ja yhteistyötä lisää
Kuten jutusta näkee, tutkimusta tarvitaan lisää ja myös avoimuutta ja syvyyttäkin vauriotapausten analysointiin. Myös ennakkotestausta tarvitaan ja ennen kaikkea sitä, että tilaajat ja suunnittelijat alkavat vaatia luotettavia Suomen olosuhteisiin soveltuvia testituloksia. Nyt kukaan ei tunnu valvovan asiaa.
Tilaajien ei pitäisi tuijottaa yksin hintaa vaan miettiä, miten valitut ratkaisut kestävät tulevaisuuden ilmaston nykyistä vielä kovemmissa säärasituksissa. Joinakin vuosina tällaisia rasituksia on jo nähty eli ilmastonmuutos on yllättänyt jo nopeudellaan. Lisävarmuudesta on turhan helppo tinkiä, koska se ei ole rakennusfysiikan osalta samalla tavalla pakollista kuin lujuusasioissa. Silloin kun ei rakennuteta itselle vaan myyntiin, ei rakennuttajaa tai grynderiä kiinnosta, hajoaako julkisivu 25 vai 30 vuoden päästä, kunhan se on myyntihetkellä vetävän näköinen ja täyttää minimivaatimukset. Vastuiden kannalta kymmen vuottakin riittää. Näennäinen halpuus voi tulla kuitenkin kalliiksi, jos vaurioita joudutaankin korjaamaan jo alle kymmenen vuoden ikäisissä julkisivuissa, kuten nyt on tapahtunut. Sen sijaan, että alistutaan siihen, että ohutrappaukset kestävät lyhyemmän ajan kuin aurinkopaneelit, alan pitäisi pystyä tarjoamaan ja maineensa vuoksi selvästi parempaa.
Asiantuntijoiden rakentavaa yhteistyötäkin on syytä lisätä. Hometutkijoiden kaltaista kuppikuntaisuutta ja poteroihin kaivautumista ei tarvita rakennusfysiikan puolelle. Tämä vaara on jo nyt olemassa. Muistan kun aikoinaan kerroin ison suunnittelutoimiston toimitusjohtajalle, että tekniikan tohtori Juhani Pirisen sai käytännössä potkut Hometalkoiden vetäjän paikalta, kun toimintaa päätettiin lopettaa, johtaja taputti käsiään. ”Hyvä, hän edusti väärää linjaa.”
Perustellut eriävät näkemykset ovat osa rakentavaa akateemista keskustelua. Joku voi painottaa riskien välttämistä ja korostaa vikasietoisuutta, kun taas joku toinen luottaa ohjaukseen, menetelmien parantamiseen ja siihenkin, että ulkopinnan eristekerroksen mikrobivaurioista on vielä pitkä matka sisäilmaongelmiin. Siinä asiantuntijoiden näkemykset yhtyvät parhaiten, että nopealla reagoinnilla vaurioihin ja ennakoivalla korjaamisella voidaan ehkäistä ongelmien paisumista ja jopa niiden syntymistä.
Oppaiden teko on tärkeää, koska ne määrittävät ajankohdan hyvän rakentamistavan. Valitettavasti, kuten Juhani Pirinen jo 1990-luvulla lisensiaattityössään kertoi, iso osa kosteus- ja homevaurioista on syntynyt oppaiden neuvoja noudattaen. Ala kyllä opas oppaalta korjaa virheitänsä. Se tapahtuu kuitenkin valitettavan hitaasti, kun asioihin reagoidaan vasta jälkikäteen, kun jotain on jo tapahtunut.
RIL:n rooli riippumattomana henkilöjärjestönä on oppaiden uskottavuuden kannalta tärkeä. Siksi näillä oppailla on iso painoarvo myös oikeudenkäynneissä. Oppaiden tekoon sisältyy aina myös edunvalvontaan liittyviä paineita, jotka RIL 107:n kohdalla olivat poikkeuksellisen isot. Oppaan yksityiskohdista voidaan toki kiistellä, mutta kaikki varmaan tunnustavat, että RIL 107:ssa on hyviä tulevaisuuteen katsovia linjauksia, joista vikasietoisuusvaatimus yhdistettynä ilmastonmuutostarkasteluihin on erityisen arvokas. Pienenä, mutta tärkeänä yksityiskohtana voi mainita tuulensuojan lämmöneristesuosituksen, mikä sekin parantaa vikasietoisuutta. Asioiden saaminen käytäntöön on valitettavasti kuitenkin toinen asia kuin niiden ohjeistaminen.
Jukka Lahdensivu kertoo olleensa kirjoittamassa 16 opasta lähinnä erilaisille yhdistyksille. Hän sanoo, että kaikkiin niihinkin liittyi kiistoja, mutta kaikki saatiin maaliin ilman isompaa meteliä. RIL 107:n teossa tuota meteliä riitti, koska ongelmat joihin haluttiin puuttua, olivat isot ja osa esitetyistä ratkaisukeinoista oli kovia ja markkinoiden kannalta merkittäviä.
Juha Vinha on ollut keskiössä runsaat kymmenen vuotta kestäneessä ohjeistorumbassa. Kun se alkaa olla vihdoin ohi, niin seuraavana tavoitteena on rakennusfysiikan pitkään odotetun teoriakirjan tekeminen. Kaavoista ei syntyne erimielisyyksiä eikä meteliä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Eristeohutrappausten vauriokohteita on yli sata”