Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Hyvinkää valitsi urakoitsijan 36 miljoonan euron rakennushankkeelleen

Rakentaminen alkaa kesällä 2025.

Rakennus mitoitetaan noin 630 alakouluoppilaalle ja 168 päiväkotilaiselle. Havainnekuva Lukkaroinen Arkkitehdit
Kuuntele juttu

Hyvinkään kaupunki on valinnut Hangonsillan koulu- ja päiväkotihankkeen projektinjohtourakoitsijaksi Lujatalon.

Koko hankkeen kustannusarvio on noin 36,4 miljoonaa euroa. Projektinjohtourakan tavoitehinta täsmentyy yhteisen kehitysvaiheen päätteeksi.

Hyvinkäälle Vieremän Hangonsillan asuinalueelle rakennettava uusi koulu- ja päiväkotihanke jatkaa Lujatalon ja Hyvinkään kaupungin välistä yhteistyötä. Lujatalo on aiemmin rakentanut alueelle Hangonsillan monitoimitalo Kipinän.

Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisella mallilla, jossa koko hankeorganisaatio sitoutetaan yhteistyöhön ja tilaajan sekä käyttäjän tavoitteiden saavuttamiseen.

”Lujatalo on kehittänyt tätä hanketta varten erityisen yhteistoimintakonseptin, jolla varmistetaan yhteistoiminnan sujuva käynnistyminen sekä eteneminen hankkeen alusta loppuun saakka. Olemme hyvin innostuneita, että pääsemme nyt soveltamaan yhteistoimintakonseptia käytännön tasolla”, sanoo Lujatalon projektipäällikkö Sonja Aaltonen.

Hankkeelle on asetettu tavoite rakentaa vähähiilisesti ja puuta materiaalina hyödyntäen. Runko toteutetaan hybridirunkona, jossa hyödynnetään näkyvästi puuta. Esimerkiksi rakennuksen ulkoseiniin menee alustavan arvion mukaan noin 18 kilometriä hirttä.

”Lujatalolla on kokemusta hirsikoulurakentamisesta palkitun ja onnistuneen lukio ja kulttuuritalo Monion rakentamisesta ja näitä oppeja hyödynnämme nyt alkavassa Hangonsillan koulu- ja päiväkotihankkeessa”, mainitsee Lujatalon tuotantojohtaja Marko Saloranta.

Uusi Hangonsillan koulu- ja päiväkotirakennus tulee olemaan noin 10 000 bruttoneliömetrin betoni-puuhybridirakennus, joka koostuu varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen sekä 1–6 luokkien tarvitsemista tiloista mukaan lukien ruokasali ja liikuntasali.

Rakennus mitoitetaan noin 630 alakouluoppilaalle ja 168 päiväkodin lapselle sekä näiden vaatimalle henkilökunnalle.

Samalla tontilla sijaitsee uuden rakennuksen alta purettava Hangonsillan nykyinen päiväkoti.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Hyvinkää valitsi urakoitsijan 36 miljoonan euron rakennushankkeelleen”

  1. Epäilyttävä hybridirakenne runkona teräs ja hirsi. Toinen suhteellisen stabiili ja toinen olosuhteiden mukaan elävä ja painuva materiaali.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat