Rakennusalan johtajat laskevat palkkojaan tiukassa suhdannetilanteessa – ”Johto on osallistunut säästötalkoisiin”

Rakennusalan monet muutosneuvottelut ja lomautukset näkyvät alan johdon palkkakuiteissa. Rakennuslehden 20:lle eri toimialojen suurimmalle yritykselle tekemän kyselyn mukaan osa yrityksistä on jo tehnyt palkanalennuksia ja osassa yrityksistä tilannetta seurataan tarkasti. Osa yrityksistä ei halunnut vastata kyselyyn.

Grynderit pyristelevät asunnoista eroon mitä erikoisemmilla keinoilla – YIT remontoi jopa uusia valmiita asuntojaan

Rakennuslehti selvitti, kuinka paljon suurilla rakennusliikkeillä on valmiita myymättömiä asuntoja ja millaisilla keinoilla yhtiöt ovat yrittäneet jouduttaa kuluttajille suunnattujen asuntojensa myyntiä. Virityksiä on riittänyt valmiiden asuntojen remontoinnista kaupanpäällisgrilliin.

Peab käynnistänyt kaksi uutta asuntokohdetta Tampereen Vuoreksessa

Peabin Tampereen yksikkö on käynnistänyt kesän aikana kahden uuden asuntokohteen rakentamisen Tampereen Vuoreksen alueella. As Oy Vuoreksen Asiloniin tulee 79 asuntoa ja As Oy Vuoreksen Bastioniin 18 asuntoa. Kohteiden on määrä valmistua lokakuussa 2015.