Peab palkkasi oman opettajan – urakkana vahvistaa oppilaitosten ja työelämän yhteyksiä

Tehtävänä on myös järjestää koulutuksia ja kursseja sekä luennoida esimerkiksi kosteudenhallinnasta.

Peab-opettajan ensisijaisena tehtävänä on vahvistaa rakennusalan oppilaitosten ja työelämän yhteyksiä. Hän kiertää Suomen ammattioppilaitoksia ja auttaa niitä järjestämään oppilaille oppisopimuskoulutusta ja harjoittelupaikkoja Peabilla. Tehtävänä on myös järjestää koulutuksia ja kursseja sekä luennoida esimerkiksi kosteudenhallinnasta.

”Rakennusalan isona työllistäjänä olemme huolestuneita alan vetovoimasta ja osaavan työvoiman saatavuudesta. Tämä on meiltä konkreettinen teko ammattiopistojen työn tukemiseksi ja alamme tulevaisuuden turvaamiseksi. Ammattioppilaitokset ovat jääneet viime vuosina mielikuvalliseen ja taloudelliseen paitsioon”, Peabin toimitusjohtaja Mika Katajisto sanoo.

Opettajan tehtävään haki yli 50 henkilöä. Valituksi tuli kasvatustieteen maisteri ja rakennusmestari Jari Tyni. Hän on työskennellyt viimeksi teknisen työn opettajana yläkoulussa ja aiemmin myös rakennusalalla.

”Uskon, että ihmiset rupeavat haluamaan alalle, kun tietävät siitä enemmän. Minun tehtäväni on kiertää, kertoa ja keskustella. Rakennusalalla tehdään työtä, jonka tuloksen kaikki näkevät. Sitä haluan korostaa nuorille”, Tyni tiivistää.

Rakennusteollisuuden yhteiskuntasuhdepäällikkö Lauri Pakkanen uskoo, että yritysten panos koulutukseen houkuttelee alalle motivoituneita ammattilaisia.

”Yhteistyö lähtee ihmisistä. Peab-opettajalla on erinomaiset mahdollisuudet kannustaa eri osapuolia mukaan rakennusalan koulutuksen kehittämiseen.”

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Peab palkkasi oman opettajan – urakkana vahvistaa oppilaitosten ja työelämän yhteyksiä”

Jätä kommentti