Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusalan johtajat laskevat palkkojaan tiukassa suhdannetilanteessa – ”Johto on osallistunut säästötalkoisiin”

Rakennusalan monet muutosneuvottelut ja lomautukset näkyvät alan johdon palkkakuiteissa. Rakennuslehden 20:lle eri toimialojen suurimmalle yritykselle tekemän kyselyn mukaan osa yrityksistä on jo tehnyt palkanalennuksia ja osassa yrityksistä tilannetta seurataan tarkasti. Osa yrityksistä ei halunnut vastata kyselyyn.

Palkkoihin liittyvät sopeutumistoimet aloitettiin jo viime keväänä. Esimerkiksi YIT:n koko johtoryhmä sopi keväällä 2023 vapaaehtoisesta palkanalennuksesta, joka vastasi konsernitoiminnoissa toteutettua kahden viikon lomautusta. Lisäksi YIT:n hallituksen jäsenet päättivät alentaa kiinteää vuosipalkkiotaan yhtiökokouksen maaliskuussa 2023 päättämästä tasosta 10 prosenttia.

Skanskassa toimitusjohtaja Tuomas Särkilahdelta pidätettiin neljän viikon palkka, joka vastaa toimihenkilöiden yhteensä 20 päivän lomautuksia viime keväänä ja nyt syksyllä.

”Toimitusjohtaja ei ole työsuhteessa eli häneen ei sovelleta työlainsäädäntöä myöskään lomauttamista koskevien säännösten osalta”, Skanskan viestinnästä kerrotaan.

Peabin Suomen johtoryhmän puheenjohtaja ja Peab oy:n toimitusjohtaja Mika Katajiston mukaan yhtiön eri liiketoimintojen tilanne vaihtelee markkinoilla.

”Tarpeen vaatiessa myös ”, Katajisto kertoo.

Lujatalolta taas kerrotaan, että yhtiön toimitusjohtajalla ja muun ylimmän johdon palkitsemisessa on käytössä ”merkittävällä painolla muuttuva palkitsemiskomponentti”, joka joustaa nykyisessä suhdannetilanteessa merkittävästi.

Palkanlaskuja ei ole toteutettu esimerkiksi NCC:llä tai GRK:lla.

Suunnittelu- ja konsulttitoimistoissa tilannetta seurataan, mutta alaa pidetään liiketoiminnallisesti vastustuskykyisempänä digitalisaation ansiosta. Esimerkiksi Swecolla, Rejlersillä, Sitowisessa tai Solwersilla ylimmän johdon palkkoja ei ole tai edes harkittu laskettavan.

A-Insinööreillä johto on myös mukana ”talkoissa”. Tänä syksynä on sovittu konsernijohdon viikon palkattomasta työjaksosta. Konsernin laajennetun johtoryhmän jäsenet eli toimitusjohtajat, toimialajohtajat sekä tukipalveluista vastaavat johtajat ovat siis tehneet yhden palkattoman työviikon. Vastaavaan palkanalennukseen ovat sitoutuneet myös yksikönjohtajat toimialoilla, joissa on jouduttu lomauttamaan henkilöstöä.

Granlundilla on keskusteltu johtajien palkkojen sopeuttamisesta, ja siihen on valmiuksia, jos tilanne heikkenee.

”Toistaiseksi näkemys on, että vaikka joillakin paikkakunnilla olemme joutuneet sopeuttamaan toimintaamme, kokonaistilanne on lähes normaalitasolla. Tästä syystä kaikkia valikoimissa olevia keinoja, kuten johtajien palkoista leikkaamista, ei ole vielä otettu käyttöön”, yhtiön toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo.

Esimerkiksi Granlundilla asuntorakentamisen osuus on pieni ja monilla muilla segmenteillä kuten datacentereissä, energiaprojekteissa, sairaaloissa ja korjausrakentamisessa töitä riittää.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Rakennusalan johtajat laskevat palkkojaan tiukassa suhdannetilanteessa – ”Johto on osallistunut säästötalkoisiin””

  1. No se kahden viikon lomautusta vastaava määrä ei taida vielä tuntua johtoryhmien elämässä mitenkään. Hyvä, sehän onkin hienoa, mutta miten on muiden työntekijöiden tilanne… kaikenlainen palkitseminen on pöyristyttävää näinä aikoina. Osingot myös jäihin, sijoittaminen on riskibisnestä, ei työssä käynti.

  2. Tulee 90-luvun lama mieleen. Alensin palkkaani 10 %, isommat johtajat alensivat jopa 20 %. Palkanalennus ei minua auttanut, työsuhde päättyi palkanalennuksesta huolimatta!

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat