Tunneli Tallinnaan on lähes mahdoton hanke – ja siksi niin kiinnostava

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Yksi Suomen tulevaisuuden kiinnostavimmista rakennushankkeista otti reilu viikko sitten askeleita. Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, otettiinko niitä eteen vai taakse vai poljettiinko sittenkin vain paikallaan.

Kyse on Helsingin ja Tallinnan välisen tunnelin esiselvityksestä, joka julkistettiin ministerivetoisesti Tallinnassa. Esiselvitys marssitti esille suuria lukuja: tunneli olisi sata kilometriä pitkä, se maksaisi 13–20 miljardia euroa, rakentaminen kestäisi 15 vuotta, valmiissa tunnelissa suihkisi päivittäin 70 junavuoroa.

Suuri olisi myös Euroopan unionin osuus, sillä siltä pitäisi selvityksen mukaan saada 40 prosenttia rahoituksesta. Mielenkiintoista oli, että esiselvityksen julkistamisessa ei ollut mukana unionin edustajia. EU:n liikenteen ja liikkumisen pääosaston johtaja Herald Ruijters totesi myöhemmin Rakennuslehden haastattelussa ykskantaan, että EU ei ole kiinnostunut tunnelin rahoittamisesta. Esiselvityksen jälkeen alkaakin todennäköisesti Suomen ja Viron kova lobbaus unionin ja sen jäsenmaiden suuntaan.

Virallinen tunnelisuunnitelma siis lähinnä nosti esille hankkeen valtavan kokoluokan, mutta jätti varsin vähän konkreettisia etenemisaskelia. On vaikea arvioida, nytkähtikö tunnelihanke eteenpäin. Jos nyt pitäisi veikata, tunnelin rakennustyöt tuskin lähtevät liikkeelle vuonna 2025, kuten on alustavasti kaavailtu.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että virallisen hankkeen rinnalla kulkee pelikonkari Peter Vesterbackan ajama tunnelihanke. Se yrittää kerätä taakseen kiinalaista rahaa, ja työt voisivat hänen mukaansa alkaa jo tänä vuonna.

Epäselväksi on toistaiseksi jäänyt, onko tunnelihankkeita todellakin kaksi vai yhdistyisivätkö ne jossain vaiheessa. Yhteistä on, että molemmilla hankkeilla on runsaasti voitettavia haasteita.

Tallinna-tunnelin voikin leimata hörhöilyksi. Niin ei kannata kuitenkaan tehdä. On hienoa, että visioidaan isoja, jopa mahdottomia. Jossakin vaiheessa unelmat voivat muuttua todeksi. Ei ehkä tällä tai ensi vuosikymmenelläkään, mutta todennäköisesti jossain vaiheessa. Ja olisihan pitkä merenalainen tunneli mahtavan mielenkiintoinen rakennushanke.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tunneli Tallinnaan on lähes mahdoton hanke – ja siksi niin kiinnostava”

  1. Helsinki ja Tallinna ovat yhdistettynäkin pieni suurkaupunki. Helsinki kasvaa muutenkin, ei siinä Tallinnaa mihinkään tarvita. Tallinnasta on hyvin hyvin pitkä matka muualle Eurooppaan. Olisi paras tutkia hankkeiden puuhamiesten motivaatiota. Sieltä löytyy selitys hankkeelle, ei todellisuuden tarpeista.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi