Kone toimittaa hissejä kahteen tornitaloon Istanbulissa

Kone on saanut turkkilaiselta Ant Yapi -yhtiöltä 14 hissin tilauksen Anthill Residence -projektiin Istanbulissa. Anthill Residence koostuu kahdesta 54-kerroksisesta asuinrakennuksesta. Tornitaloihin asennettavat hissit kulkevat 6 metriä sekunnissa ja edustavat energiatehokasta EcoDisc-teknologiaa. Laitteiden asennus aloitetaan joulukuussa 2009, ja sen arvioidaan valmistuvan joulukuussa 2010.

Varma nousemassa Oulun massiivisen Ritaportin kauppakeskittymän toteuttajaksi

Arviointityöryhmä esittää Oulun Ritaportin kauppakeskittymän toteuttajaksi ja yhteistyökumppaniksi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmaa. Lopullisen päätöksen yhteistyökumppanin valinnasta tekee kaupunginhallitus teknisen lautakunnan esityksen pohjalta. Suunnitellun kaupan alueen laajuudeksi on arvioitu hieman vajaat 100 000 kerrosneliömetriä. Aurora-kauppakeskuksen alustava kustannusarvio on 170-185 miljoonaa euroa.

Niska & Nyyssöselle Leppävaaransolmun toisen vaiheen urakka

Tiehallinto on tehnyt hankintapäätöksen Kehä I Leppävaarassa -hankkeen toisen vaiheen urakoitsijasta. Tarjouskilpailuun tuli yhteensä neljä tarjousta, joista kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jätti Niska & Nyyssönen Oy. Tarjouksen veroton 33,1 miljoonan euron hinta on kustannusarvion mukainen. Urakassa parannetaan Leppävaaransolmun eritasoliittymää sekä rakennetaan lisäkaistoja Kehä I:lle ja Turunväylälle.

Lemminkäiselle tieurakka Liettuassa

Lemminkäinen Infra Oy:n tytäryhtiö UAB Lemminkainen Lietuva on tehnyt Liettuan tiehallinnon kanssa sopimuksen mittavasta maantieurakasta. Urakassa perusparannetaan vuonna 1987 rakennettua Vilnan ja Klaipedan välistä moottoritietä. Noin 17 miljoonan euron arvoisen työn rahoittavat EU ja Liettuan valtio. Lemminkainen Lietuva osallistuu hankkeeseen kolmen rakennusyhtiön muodostaman työyhteenliittymän osakkaana. Lemminkäisen osuus urakan töistä on runsas kolmannes.

Tekmannille kolme urakkasopimusta Pohjanmaalla

Lemminkäinen-konserniin kuuluvan Tekmanni Oy:n tytäryhtiö Tekmanni Pohjanmaa Oy on saanut kolme merkittävää urakkaa. Tekmanni Pohjanmaa toteuttaa Kiinteistö Oy Seinäjoen Sairaalanrinteen rakennuttaman uuden kerrostalon putkiurakan, Kauhajoen koulukeskuksen uudis- ja korjausosien IV-urakan sekä Seinäjoen Joupin kaupunginosaan rakennettavan uuden S-marketin talotekniikan. Toimitukset tapahtuvat vuosina 2009-2010.

Kehäradan avoratasuunnittelijoiksi Pöyry ja WSP

Kehäradan avoratasuunnittelijaksi on valittu Pöyry Infra Oy:n ja WSP Finland Oy:n muodostama työyhteenliittymä. Sopimukseen kuuluu lisäksi avoradan Vantaankosken, Kivistön ja Leinelän asemien sekä asemiin liittyvien siltarakenteiden suunnittelu. Suunnittelutyö aloitetaan kuluvan vuoden huhtikuussa, ja se valmistuu vuoden 2010 elokuussa. Avoradan rakentaminen aloitetaan kuitenkin jo vaiheittain ensi syksynä. Suunnittelusopimuksen arvo on 3,25 miljoonaa euroa.

NCC kehittää ja rakentaa kauppakeskuksen Riikaan

NCC Property Development rakennuttaa Latvian Riikaan Dreilini Retail Parkin. Rakennustöistä vastaa NCC:n paikallinen tytäryritys NCC Konstrukcija SIA. Dreilini Retail Park sijaitsee kaupungin uuden, itäisen kehätien yhteydessä. Hankkeen kaavoitus on käynnissä ja ensimmäisen vaiheen arvioidaan valmistuvan keväällä 2011. Kokonaisuudessaan kaupallinen keskus on tarkoitus avata keväällä 2012. Pysäköintipaikkoja kauppakeskukseen tulee 1 300.