Vicus kehittämään Narvaan rakennettavaa uutta Prismaa

SOK:n virolainen tytäryhtiö AS Prisma Peremarket laajenee Koillis-Virossa sijaitsevaan Narvan kaupunkiin. Narvaan rakennetaan 13 200 neliömetrin Prisma, jossa on myyntitilaa lähes 9 000 neliötä. Prisma Peremarket on solminut kiinteistön kehittämistä koskevan sopimuksen kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Vicus Oy:n kanssa. Rakennustyöt alkavat vuoden 2009 aikana, ja uusi ostoskeskus valmistuu vuoden 2010 lopussa. Suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa virolainen AS Oma Ehitaja.

St1:lle rakennetaan uusi bioetanolin valmistuslaitos Lahteen

Suomalainen energiayhtiö St1 aloittaa bioetanolin valmistuslaitoksen rakentamisen Hartwallin Lahden tuotantolaitoksen yhteyteen. Uusi tuotantolaitos valmistuu kesäkuun alussa. St1:llä on jo tuotannossa bioetanolin valmistusyksiköt Lappeenrannassa, Närpiössä ja Haminassa. Vantaalle valmistuvan neljännen yksikön rakennustyöt aloitettiin viime vuoden lopulla.

Fazerin leipomohanke Vsevolozhskissa viivästyy

Pietarin alueen Vsevolozhskiin suunnitellun Fazerin leipomohankkeen liikkeelle lähtö viivästyy. Yhtenä syynä ovat Fazer Russian toimitusjohtajan Harri-Pekka Kaukosen mukaan infran ja erikoisesti veden saantiin liittyvien lupien viivästyminen. Fazerin ostama 20 hehtaarin tontti Utkina Zavod -nimisessä taajamassa sijaitsee alueella, jossa ei vielä ole asemakaavaa.

NCC rakentaa ammattikorkeakoulun uudisrakennuksen Kouvolan kasarmialueelle

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on allekirjoittanut maanantaina 12. tammikuuta sopimukset eri urakoitsijoiden kanssa Kouvolan Kasarmialueen Paja-uudisrakennuksen rakentamisesta. Noin 3500 neliömetrin uudisrakennuksen pääurakoitsija on NCC Rakennus Oy. Rakennustyöt kestävät noin puolitoista vuotta, jolloin rakennuksen on tarkoitus valmistua keväällä 2010. Rakennuksen on suunnitellut Arkkitehdit NRT Oy.

SRV aloittamassa uuden logistiikkakeskuksen rakennustyöt Keravalla

SRV aloittaa tammi-helmikuussa uuden logistiikkakeskuksen rakennustyöt Kercan logistiikka-alueelle Keravalle. SRV toteuttaa logistiikkakeskuksen Anttilalle projektinjohtourakkana. Rakennustyöt valmistuvat elokuussa 2010, ja Anttilan on tarkoitus ottaa logistiikkakeskus käyttöönsä talvella 2011. Anttilan korkeavaraston pinta-alaksi tulee noin 19 000 bruttoneliömetriä ja tilavuudeksi 300 000 kuutiometriä. Logistiikkakeskus nousee 40 000 neliömetrin tontille.

Simon ja Kemin välillä aloitetaan siirtoviemärin rakennustyöt

Lapin ympäristökeskus aloittaa tammikuun alussa Simo-Kemi-siirtoviemärin rakennustyöt yhteistyössä Simon Vesihuolto Oy:n kanssa. Hanke muodostuu kahdesta erillisestä siirtoviemäriosuudesta, Asemanseutu-Simoniemi sekä Maksniemi-Karsikkoniemi-Kemi. Koko hankkeen kustannusarvio on 1,9 miljoonaa euroa, ja se valmistuu kokonaisuudessaan syksyllä 2010.

Areva vei Olkiluoto-kiistan välimiesoikeuteen

Areva-Siemens -konsortio on vienyt Olkiluodon ydinvoimalan viivästyskiistan kansainväliseen välimiesoikeuteen. Asiasta tiedotti Teollisuuden Voima viime keskiviikkona. TVO:n mukaan kyseessä on Arevan jo aiemmin esittämä vaade, jonka TVO on tutkinut ja todennut aiheettomaksi. Nyt siihen vastataan uudelleen.