Hakamäentien työmaateline keskeytti junaliikenteen Helsingissä

Helsingin junaliikenne keskeytyi maanantai-aamuna 40 minuutin ajaksi osalla rantaradan raiteita, kun Hakamäentien tietyömaan työteline notkahti vaarallisen lähelle radan voimajohtoja Ilmalan asemalla. Junaliikenne keskeytettiin kello 9 jälkeen aamulla, jotta teline saatiin poistettua paikalta. Tiehallinnon mukaan tapahtumasta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Konekeskon uudet toimitilat valmistuivat Vantaalla – Tampereelle uusi toimintakeskus 2009 alussa

Konekauppaan erikoistunut Konekesko Oy on avannut 13. marraskuuta uudet maarakennus- ja ympäristökoneiden jälkimarkkinoinnin toimitilat Vantaalle. Rakennustoimisto Nousiainen Oy:n rakentamat toimitilat ovat pinta-alaltaan yli 2 000 neliömetriä. Uudet toimitilat sijaitsevat Konekeskon päätoimitilojen yhteydessä osoitteessa Vanha Porvoontie 245. Korjaamoinvestoinnin suuruus on kokonaisuudessaan noin kolme miljoonaa euroa.

Bauhausin Oulun tavaratalo valmistui

Bauhaus-ketjun suurin tavaratalo Suomessa on avattu lauantaina 15.11 Oulun Kaakkurinkulmassa. Lemcon Oy:n ja Palmberg-Rakennus Oy:n rakentaman Bauhaus-tavaratalon pinta-ala on 17 869 neliömetriä. Suomen Bauhaus, Lemcon ja Palmberg-Rakennus ovat toteuttaneet yhteistyössä Bauhausin omistamalle 6,3 hehtaarin tontille myös erillisen 13 000 neliömetrin liikekeskuksen, joka avataan torstaina 20. marraskuuta.

Lemminkäiselle pitkäaikainen urakkasopimus Pahtavaaran kultakaivokselta

Lappland Goldminers AB on saattanut loppuun suunnittelutyönsä ja tehnyt päätöksen aloittaa louhinta Pahtavaaran kultakaivoksella Sodankylässä. Yhtiön tarkoituksena on aloittaa toiminta välittömästi ja päästä täyteen tuotantoon jo ensi kevään aikana. Lappland Goldminersin toimitusjohtaja Karl-Åke Johanssonin mukaan yhtiö on tehnyt pitkäaikaisen sopimuksen kaivoksen pääurakasta Lemminkäinen-konsernin kaivostoiminnasta vastaavan Tolarock Oy:n kanssa.

Finndomo rakentaa kaksi korttelia Saimaa Gardensiin Joutsenoon

Finndomo Rakennus Oy ja Miriensis Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen kahden korttelin rakentamisesta Saimaa Gardensiin Joutsenossa. Sopimus käsittää vapaa-ajan asuntojen rakentamisen lisäksi yhtenäisen ja ehyen korttelikokonaisuuden suunnittelun. Aluksi Finndomo rakentaa avaimet käteen -toimitussopimuksella kaksi paritaloa, jotka luovutetaan valmiina Miriensisille alkukesään 2009 mennessä. Talojen tarkoituksena on esitellä eri kokoisia huoneistoja ja niiden erilaisia sisustusratkaisuja.

Destia sai valmiiksi kaksi tieurakkaa Alavudella

Kaksi Destian urakoimaa tiehanketta on valmistunut Tiehallinnon Vaasan tiepiirin alueella Alavudella. Maantie 7056 parannettiin ja päällystettiin välillä Kaitavesi-Vaasan tiepiirin raja. Kantatie 66:n kevyen liikenteen järjestelyt saatiin puolestaan päätökseen välillä Mäkisenmäki-Murronneva.

Schiedelin harkkotehdas harjakorkeudessa Janakkalassa

Schiedel Savuhormistot Oy:n Janakkalaan rakennettava uusi harkkotehdas on saavuttanut harjakorkeutensa. Rakennustyöt Helsinki-Tampere -moottoritien varrella sijaitsevalla tontilla käynnistyivät helmikuussa ja tuotanto valmiissa tehtaassa alkaa maaliskuun loppuun mennessä 2009. Kokonaisinvestointi on suuruudeltaan noin 5,5 miljoonaa euroa.

Nummelan K-citymarketin laajennus valmis

Vihdin Nummelan K-citymarket kauppakeskuksen laajennushanke on valmistunut, ja keskuksen uudet erikoisliikkeet sekä ravintolat avaavat ovensa torstaina 13. marraskuuta. Noin 5 400 kerrosneliömetrin laajennuksen myötä keskuksen pinta-ala on kasvanut 14 500 neliömetriin. Hankkeen kokonaisinvestointi on 23 miljoonaa euroa.