YIT sai Tapiolalta 70 miljoonan euron urakan

Kiinteistö-Tapiola Oy on valinnut YIT Rakennus Oy:n Tapiola-ryhmän uuden Espooseen nousevan toimitalon pääurakoitsijaksi. Urakan arvo on yli 70 miljoonaa euroa. Rakennustyöt aloitetaan joulukuun aikana maanrakennustöiden valmistuttua ja uusi toimitalo valmistuu vuodenvaihteessa 2010. Rakennuksen kokonaisala on 71 000 bruttoneliömetriä.

Koneelta 40 hissiä liikekeskukseen Intian Mumbaissa

Kone on saanut kiinteistöyhtiö Indiabulls Properties Pvt Ltd:lta tilauksen suunnitella, toimittaa ja asentaa 40 hissiä liikekeskukseen Mumbain eteläosassa sijaitsevalle Jupiter Millsin alueelle Intiassa. Hisseistä 10 on lasiseinäisiä räätälöityjä hissejä. Laitteiden asennukset on suunniteltu aloitettavan joulukuussa ja valmistuvan ensi vuoden kesäkuussa.

Destian urakoima maantien 295 uusi tielinja otettiin käyttöön

Destian urakoima maantien 295 uusi tielinja Levannon ja Marttilan välillä otettiin kokonaisuudessaan käyttöön perjantaina 9.11. Nyt käyttöön otetun tien pituus on noin kaksi kilometriä ja tietä parannettiin yhteensä noin 5,2 kilometrin matkalta. Tiehankkeen kokonaiskustannukset ilman arvonlisäveroa olivat noin 3,2 miljoonaa euroa.

Skanska rakentaa Kodin Terran Porin Tikkulaan

Skanskan kokonaan omistama Rakennus Vuorenpää Oy rakentaa Satakunnan Osuuskaupalle Poriin 8-tien varteen Kodin Terra -myymälän. Teräsrunkoisen rakennuksen bruttoala on noin 14 700 neliömetriä ja tilavuus noin 135 400 rakennuskuutiometriä. Hankkeen arvo on kokonaisuudessaan noin 13 miljoonaa euroa. Rakennusaikana työmaa työllistää keskimäärin 30-35 henkeä. Rakennus valmistuu vuoden 2008 lopussa.

YIT:n urakoima Katajanokan matkustajaterminaalin laajennusosa harjakorkeudessa

Helsingin Sataman matkustajaterminaalin laajennushanke Katajanokalla on edennyt harjakorkeuteensa. Joulukuussa valmistuva laajennus muodostuu uudesta matkustajahallista ja hallin sisään rakennettavista uusista maihinnoususilloista. Laajennusosan bruttoala on noin 850 neliötä ja muutostöiden kohteena oleva kokonaisala noin 2 000 bruttoneliötä.

Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanterminaalin laajennuksen peruskivi muurattu

Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanterminaalin laajennuksen ja uuden matkatavaran käsittelykeskuksen peruskivi muurattiin eilen. Laajennusosa tulee pääasiassa palvelemaan kasvavaa Kaukoidän liikennettä. Finavia käynnisti laajennusosan rakennustyöt vuoden 2006 syyskuussa ja ne valmistuvat syksyllä 2009.

Helsingin läntisen yhteispäivystyssairaalan peruskivi muurattu

Uuden Helsingin kaupungin Läntisen yhteispäivystyssairaalan peruskivi muurattiin tiistaina Meilahdessa. Sairaalan rakentaminen aloitettiin toukokuussa maanrakennustöillä ja nyt käynnistyi varsinainen rakentaminen. Sairaala valmistuu keväällä 2009, ja se otetaan käyttöön alkusyksystä 2009.