Vain joka neljäs rakennustyömaa torjuu harmaata taloutta

Harmaan talouden torjunta rakennustyömailla etenee varsin hitaasti. Verohallinnon marraskuun alussa tekemässä valtakunnallisessa tehovalvontaiskussa ilmeni, että  Rakennusteollisuus RT:n kanssa sovitut harmaan talouden vastaiset menettelyt olivat käytössä vain noin 25 prosentilla tarkastetuista rakennustyömaista.

Keskusta odottaa oikeuskanslerin selvitystä tierahoista

Oppositiopuolue keskusta ei tee ainakaan tässä vaiheessa välikysymystä liikennehankkeiden rahoituksesta. Keskustan eduskuntaryhmä on päättänyt, että se katsoo ensin, mitä oikeuskanslerin aloittama selvitys tuo esille. Keskusta toivoo, että selvitys vastaa auki oleviin kysymyksiin.

Technopoliksen johtoryhmässä vaihtuu kaksi jäsentä vuoden 2013 alusta

Technopolis Oyj:n johtoryhmän kokoonpano muuttuu vuoden 2013 alusta alkaen. Technopoliksen Suomen tulosyksiköstä sekä myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Marko Järvinen sekä yhtiön palveluliiketoiminnoista vastaava johtaja Jukka Rauhala jäävät pois johtoryhmästä, sillä he perustavat yrityksen, joka alkaa tarjota innovaatiopalveluita kasvuyrityksille yhteistyössä Technopoliksen kanssa.

Asukkaille miljoonalasku Kunta-asuntojen rahoitusjärjestelyistä

Vuonna 2001 perustetun Kunta-asunnot Oy:n aravalainaehtojen vastainen rahoitusjärjestely on aiheuttanut yhtiölle miljoonien eurojen ylimääräiset korkokustannukset. Kysymys on vakuudettomasta debentuurilainoituksesta, jonka turvin maksettiin kuntien asuntoyhtiöihin sijoittamat omarahoitusosuudet pois. Kunta-asunnot pyytää parasta aikaa kunnilta takauksia palauttaakseen tilanteen lainaehtojen mukaiseksi.

Putkiremontin hinta 670 euroa neliöltä pääkaupunkiseudulla

Putkiremontin mediaanihinta on noussut kuluvana syksynä koko maassa 480 euroon neliöltä. Pääkaupunkiseudulla hinta on jo peräti 670 euroa neliöltä ja muualla maassa 400 euroa neliöltä. Putkiremontti on ollut tänä vuonna yleisin taloyhtiöissä tehty remontti. Nämä seikat käyvät ilmi Kiinteistöliiton tuoreesta korjausrakentamisbarometrista.

Kontiotuote laajentaa sahalaitostaan Pudasjärvellä

Hirsirakenteiden valmistaja Kontiotuote Oy uudistaa Pudasjärvellä sijaitsevan sahalaitoksensa pääkoneet ja laitteet. Uudet koneet tarvitsevat lisätilaa noin 900 neliötä. Lisätilojen rakentaminen aloitetaan joulukuussa 2012 ja laajennuksen on määrä valmistua maaliskuussa 2013. Investoinnin kustannusarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa.

Lemminkäinen päätti avainhenkilöiden osakekannustinjärjestelmästä

Lemminkäinen Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi. Lisäksi järjestelmällä halutaan sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön, lisätä heidän omistustaan yhtiössä ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Fiva: Joka neljäs myönnetty asuntolaina ylitti asunnon arvon keväällä

Noin 37 prosentille asunnon ostajista myönnettiin viime keväänä asuntolainoja, jotka ylittivät 90 prosenttia hankittavan kohteen arvosta. Näistä luotoista peräti kolme neljästä myönnettiin yli 100 prosentin luototusasteella. Ensiasunnon ostajien osalta 90 prosentin luototusasteen ylittävien luottojen osuus oli 57 prosenttia, kun taas asunnonvaihtajilla ylityksiä oli 30 prosentissa tapauksista. Finanssivalvonta selvitti asuntolainojen kokoa otantatutkimuksella viime keväänä.