Kokeile kuukausi maksutta

Yle: Valtio kaavailee Destian myyntiä

Yle Uutiset kertoo hallituksen valmistelevan tienrakennusyhtiö Destian myyntiä. Ylen mukaan asiasta on keskusteltu hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa viime viikolla. Ammattiliitot JHL ja Pardia ovat myyntiä vastaan. Asian käsittelyä on tarkoitus jatkaa ministerivaliokunnassa tiistaina 20. marraskuuta.

Eduskunta on jo aiemmin antanut valtuudet Destian, Altian, Editan ja Ekokemin osakkeiden myyntiin. Edellytyksenä Destian myynnille on sen säilyminen kotimaisena. Lisäksi valtiolla tulee säilyä merkittävä vähemmistöomistus.

JHL ja Pardia vastustavat Destian myyntiä, sillä ne pelkäävät yhtiön yksityistämisestä seuraavan henkilöstövähennyksiä. Ylen mukaan Rakennusliitto on myynnin puolella, koska uskoo sen tuovan itselleen uusia jäseniä.

Destialla on noin 1 600 työntekijää. Yle Uutiset kertoo, että yhtiötä on parin viime vuoden aikana laitettu myyntikuntoon esimerkiksi kannattavuutta parantamalla. Aiemmin tänä vuonna Destia luopui tappiollisesta tytäryhtiöstään Norjassa.

Ylen juttu aiheesta on tässä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Yle: Valtio kaavailee Destian myyntiä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat