Juhani Tervala Liikenneviraston pääjohtajaksi

Liikenne- ja viestintäministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Juhani Tervala on nimitetty ensi vuoden alusta toimintansa aloittavan Liikenneviraston pääjohtajaksi. Myös Tervalan viisivuotiskausi alkaa vuoden 2010 alusta. Liikennevirastoon yhdistyvät Tiehallinnon keskushallinto, Ratahallintokeskus sekä Merenkulkulaitoksen väylätoiminnot.

Kesko myi 13 kiinteistöä 156 miljoonalla eurolla Varmalle

Kesko-konserni on myynyt tiistaina 22. joulukuuta 13 eri puolilla Suomea sijaitsevaa vähittäiskauppakiinteistöään Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle. Kiinteistöjen yhteenlaskettu pinta-ala on 111 000 neliömetriä. Kohteiden velaton kauppahinta on 156 miljoonaa euroa. Kesko-konserni kirjaa kaupasta myyntivoittoa 63 miljoonaa euroa. Samassa yhteydessä myös Keskon Eläkekassa on myynyt yhden omistamansa kiinteistön.

Talonrakennuksen työttömien määrän kasvuvauhti hidastumassa

Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneiden talonrakennusalan työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi viime vuoden marraskuusta kuluvan vuoden marraskuuhun ulottuvan jakson aikana 34 prosenttia. Syyskuussa vuosimuutos oli 48 prosenttia ja lokakuussa 42 prosenttia. Rakennusalan työttömien määrän kasvuvauhti näyttäisi siis olevan hidastumassa, vaikkakin on muistettava, että viime vuonna alan työttömyys oli lisääntymään päin jo syksyllä eli vertailuluvutkaan eivät olleet erityisen hyvät. Nämä tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksista.

SOK:n Sipoon logistiikkakeskukselle yli puoli miljoonaa euroa energiatukea

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen päätöksellä 562 500 euroa energiatukea SOK:n uuden logistiikkakeskuksen rakentamiseen Sipooseen. Rakennuksesta tulee yksi Suomen suurimmista, ja sen energiahankinnassa on asetettu tavoitteeksi mahdollisimman pienet hiilidioksidipäästöt ja mahdollisimman suuri uusiutuvan energian osuus.

Cramo tekee 22 miljoonan euron alaskirjauksen liikearvoon

Cramo kirjaa yhteensä noin 22 miljoonan euron arvonalentumistappion konsernin Keski- ja Itä-Eurooppa -segmentin liikearvoon ja aineettomiin hyödykkeisiin vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä. Päätös on seurausta nykyisistä alhaisista liiketoimintavolyymeistä Latviassa, Liettuassa ja Tsekin tasavallassa. Pitkällä aikavälillä konserni kuitenkin uskoo kasvunäkymiin kyseisillä markkinoilla. 

Honkarakenne myy TimberHeartin osakkeensa

Honkarakenne Oyj on 21. joulukuuta tehnyt sopimuksen 38 prosentin omistusosuutensa myymisestä lahtelaisesta puutaloja tuottavasta Oy TimberHeart Ltd:stä sen toimitusjohtajalle Risto Kontiselle. Kontinen jatkaa TimberHeartin pääosakkaana ja toimitusjohtajana. Kaupan osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

Rejlers muodosti konsultoinnista oman liiketoimintayksikön ja osti mittauspalveluyhtiön

Rejlers Oy on eriyttänyt konsultointipalvelut omaksi liiketoimintayksikökseen tavoitteenaan vauhdittaa konsultoinnin kasvua ja kehitystä. Lisäksi Rejlers kertoo ostaneensa energian, veden ja kaasun mittauspalveluita tarjoavan ista Suomi Oy:n. Rejlersin mukaan yrityskauppa vahvistaa konsernin asemaa merkittävänä Pohjoismaisena energia-alan palvelujen tuottajana.

Rautaruukki nosti kanteen Ruukki Groupia vastaan Ruukki-nimen käytöstä

Rautaruukki Oyj on nostanut kanteen Ruukki Group Oyj:tä ja sen tytäryhtiöitä vastaan Helsingin käräjäoikeudessa tiettyjen toiminimirekisteröintien ja liiketoiminnan laajennusten vuoksi. Rautaruukki ei hyväksy, että muut yhtiöt myyvät Ruukki-nimellä tuotteitaan sen rekisteröimissä tavaramerkkiluokissa ja aloilla, joilla Ruukki on tunnettu. Rautaruukki on aloittanut oikeustoimia myös eräissä muissa maissa, joissa Rautaruukin rekisteröimällä tavaramerkillä on rekisteröity toisen yhtiön nimi.