Vuokraturva ennustaa jopa 7 prosentin nousua yksiöiden vuokriin loppuvuonna

Asuntojen vuokravälittäjä Vuokraturva Oy ennustaa vapaarahoitteisten yksiöiden vuokrien vuosinousuksi 7 prosenttia heinä-joulukuussa 2009. Kaksioissa vuokrien arvioidaan nousevan 6 prosenttia vuodessa. Nämä korotukset koskevat vanhoja vuokrasopimuksia. Uusien vuokrasopimusten ja isompien asuntojen osalta korotukset jäävät pienemmiksi.

Asuntolainakannan kasvuvauhti hidastunut selvästi

Suomen Pankin ennakkotietojen mukaan Suomen rahalaitosten kotitalouksille myöntämien asuntolainojen kanta kasvoi 69,02 miljardiin euroon toukokuussa 2009. Asuntolainakannan vuotuinen kasvuvauhti hidastui viime keväänä selvästi. Kun vielä maaliskuussa lainakannan kasvuvauhti oli 7,5 prosenttia vuodessa, huhtikuussa kasvuvauhti hidastui 6,8 prosenttiin ja toukokuussa 6,3 prosenttiin. Vaikka kasvuvauhdin hidastuminen oli erityisen voimakasta keväällä, hidastumistrendi on kuitenkin jatkunut jo vuoden 2005 loppupuolelta asti.

Skanska myi Hesperian läntisen tornin Helsingistä

Skanska Kodit on 30. kesäkuuta myynyt Helsingin Töölössä Kivelän sairaala-alueella sijaitsevien Hesperian tornitalojen läntisen tornin. Ostajana on Helsingin kauppakorkeakoulun ja Helsingin yliopiston rahastojen omistama KOy Pohjoinen Hesperiankatu 23 A, joka omistaa myös viereisen itäisen tornin. Skanska osti läntisen tornin Helsingin kaupungilta vuonna 2007.

Etera myi toimistotiloja Espoosta saksalaisrahastolle 120 miljoonalla eurolla

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera on 30. kesäkuuta allekirjoitetulla kauppakirjalla myynyt Espoon Keilaniemessä sijaitsevan toimistotalokeskittymän saksalaisen Commerz Real AG:n hallinnoimalle rahastolle noin 120 miljoonalla eurolla. Myyty Swing Life Science Center koostuu viidestä toimistotalosta, jotka on rakennettu vaiheittain vuosina 2003-2008. Rakennuksien vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 32 000 neliömetriä.

RT antaa tukensa korjausrakentamisen tehostetulle verovalvonnalle

Rakennusteollisuus RT ry pitää asunto- ja kiinteistöyhtiöiden saneerauksien ja niiden aliurakkaketjujen tehostettua verovalvontaa tärkeänä toimenpiteenä harmaan markkinan torjunnassa. Viranomaisresursseja on edelleen kasvatettava ja viranomaisten välistä tietojen välitystä on tehostettava ja reaaliaikaista valvontaa lisättävä. Samalla RT korostaa, että viranomaisvalvonta tulisi ulottaa laajemmalle.

Ramirent muokkaa konsernirakennettaan

Ramirent Oyj:n tytäryhtiö Ramirent Europe Oy jakautuu. Jakautumisessa Keski- ja Itä-Euroopan tytäryhtiöt siirretään Ramirent Europe Oy:ltä Ramirent Oyj:n omistukseen lukuun ottamatta Venäjää ja Ukrainaa. Sen sijaan Venäjän ja Ukrainan tytäryhtiöt säilyvät Ramirent Europe Oy:n omistuksessa. Jakautumisen odotetaan astuvan voimaan vuoden 2010 alusta.

Skanska Kodit sulautuu Skanska Talonrakennukseen

Skanskan asuntoprojektikehityksestä Suomessa ja Virossa vastaava Skanska Kodit Oy sulautuu osaksi Skanska Talonrakennus Oy:tä tiistaina 30. kesäkuuta. Fuusiossa on kyse juridisesta muutoksesta, eli Skanska Kodit jatkaa toimintaansa tämänhetkiseen tapaan talonrakentamisesta erillisenä operatiivisena yksikkönä ja osana Skanskan pohjoismaista asuntoprojektikehitysyksikköä.

Rakennus- ja kiinteistöalojen konkurssit lisääntyivät toukokuussa 2009

Rakennus- ja kiinteistöalojen konkurssien määrä jatkoi kasvuaan kuluvan vuoden toukokuussa. Rakennusalalla laitettiin vuoden 2009 viidennen kalenterikuukauden aikana vireille 66 konkurssia, kun vuoden 2008 toukokuussa niitä laitettiin vireille 49. Kiinteistöalalla puolestaan laitettiin toukokuussa 2009 vireille 8 konkurssia, kun vuotta aiemmin määrä oli 3. Sekä rakennus- että kiinteistöalalla konkurssien määrä kasvoi myös koko tammi-toukokuun 2009 käsittävällä jaksolla. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.