Destian ex-toimitusjohtaja ja liikekumppani vangittiin

Valtionyhtiö Destian entinen toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta ja hänen liikekumppaninsa Markku Saarikangas on vangittu. Helsingin käräjäoikeus vangitsi heidät tänään todennäköisin syin epäiltynä törkeästä petoksesta ja väärennyksestä. Rikosten epäillään tapahtuneen vuoden 2006 joulukuun ja viime vuoden lopun välisenä aikana.

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni neljänneksen huhtikuussa

Rakennuslupia myönnettiin huhtikuussa 2009 hieman vajaalle 3,8 miljoonalle kuutiometrille, joka on 27 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuosimuutos vaihteli maatalousrakennusten +75 prosentista teollisuus- ja varastorakennusten -65 prosenttiin. Kuluvan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana rakennuslupia myönnettiin yhteensä noin 11,4 miljoonalle kuutiometrille, joka on 28 prosenttia vähemmän kuin tammi-huhtikuussa 2008. Nämä asiat käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista.

Julius Tallberg-Kiinteistöjen omistus Spondassa painui alle 5 prosentin

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj:n merkintäetuoikeusannin lopullisen tuloksen mukaan annissa merkittiin merkintäoikeuksilla vajaat 165 miljoonaa osaketta eli 99,0 prosenttia tarjotuista osakkeista. Loput osakkeet jaetaan annin ehtojen mukaisesti niille sijoittajille, jotka ovat merkinneet osakkeita merkintäoikeuksia käyttäen. Spondan toiseksi suurin omistaja Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj on vähentänyt omistustaan yhtiössä alle 5 prosenttiin osakeannin jälkeisestä osakepääomasta. Omistusosuus on nyt 4,82 prosenttia.

Korkein oikeus kumosi Hakan pesänhoitajien jutun valitusoikeuden

Korkein oikeus on tehnyt torstaina 25. kesäkuuta päätöksen olla myöntämättä valituslupaa hovioikeuden tammikuiseen päätökseen, jonka mukaan Rakennusliike Hakan pesänhoitajien rikosepäily palautetaan käräjäoikeuden käsittelyyn. Helsingin käräjäoikeus piti aikoinaan pesänhoitajiin kohdistunutta rikosjuttua vanhentuneena, mutta hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen. Asiasta kertoi Yle Uutiset verkkosivuillaan.

NCC myi Pohjolalle toimistotalon Hämeenlinnasta

NCC Property Development Oy on myynyt Hämeenlinnan Keinusaaren toimistotalon ensimmäisen vaiheen Pohjola Kiinteistösijoitus Oy:n hallinnoimalle kiinteistöpääomarahastolle. Hankkeen arvo pysäköintijärjestelyineen on noin 11,5 miljoonaa euroa. NCC Rakennus Oy aloittaa ensimmäisen vaiheen rakentamisen elokuussa 2009, ja se valmistuu lokakuussa 2010.

Rakennustuoteteollisuuden työntekijöillä vähiten sairauspoissaoloja 2008

Rakennustuoteteollisuuden työntekijöiden sairastavuus ja tapaturmista johtuvat poissaolot olivat viime vuonna eri teollisuudenaloista kaikkein pienimmät. Rakennustuoteteollisuuden työntekijät olivat viime vuonna sairauksien vuoksi poissa keskimäärin 5,1 prosenttia ja tapaturmien vuoksi keskimäärin 0,2 prosenttia teoreettisesta säännöllisestä työajasta. Nämä tiedot käyvät ilmi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n työaikakatsauksista.

Uusien asuntojen kauppa kauppa elpyi, aloitukset jäissä

Rakennuslehden tilaama markkinakatsaus osoittaa, että pääkaupunkiseudun uusien asuntojen markkinoilla vallitsee erikoinen markkinahäiriö. Alennusmyyntien vauhdittama kauppa on toipunut kohtuullisesti viime syksyn täystyrmäyksestä ja myymättömien asuntojen varasto on pienentynyt viime helmikuusta kolmanneksella. Rakentajat eivät kuitenkaan ole aloittaneet juuri lainkaan uusia kohteita, sillä ne eivät usko asuntokysynnän jatkumiseen.