NCC perusparantaa Fortumin vesivoimalaitoksen patoa Ruotsissa

Fortum toteuttaa Höljesin voimalaitospadon perusparannuksen luoteis-Värmlannissa Ruotsissa. Mittavan perusparannushankkeen arvo on noin 50 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana. Pääurakoitsijana toimii NCC Construction, joka työllistää patotyömaalla noin 80 henkeä. NCC kertoo oman sopimuksensa arvoksi noin 300 miljoonaa Ruotsin kruunua. Perusparannushanke alkaa kesän 2012 alussa, ja sen on määrä olla valmis vuoden 2015 aikana.

Ekokem osti pilaantuneiden maiden käsittelyosaamista

Ekokem-Palvelu Oy on hankkinut Mzymes Oy:n konkurssipesältä yksinoikeuden pilaantuneen maan patentoituun käsittelymenetelmään sekä tähän tekniikkaan liittyvät laitteistot. Menetelmä perustuu entsyymi- ja sieniteknologiaan, jolla pystytään puhdistamaan pilaantunutta maaperää paikan päällä.

Espoon valtuusto hyväksyi Kehä I:n kattamisen ja Keilaniemen tornitalot

Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi 21. toukokuuta äänin 56–4 (tyhjiä 5) muutetun esityksen Kehä I:n parantamisesta Keilaniemessä. Samalla valtuusto hyväksyi myös Keilaniemen tornitalot mahdollistavan asemakaavamuutoksen sekä Tapiolan koulun ja lukion perusparannuksen hankesuunnitelman.

Tampereen teknillisestä yliopistosta valmistuu 120 rautatiesuunnittelun osaajaa

Tampereen teknillinen yliopisto ja Liikenneviraston Raideakatemia käynnistivät syksyllä 2011 laajan rautatiesuunnittelun erikoisopintojakson vastauksena jatkuvaan pulaan uusista rautatiealan osaajista. Opintojaksolta on tällä viikolla valmistumassa noin 120 osallistujaa. Nykyisessä muodossaan toista kertaa järjestetty rautatiesuunnittelun erikoisopintojakso täydentää rautatiealan erityiskysymyksiin perehtyneiden asiantuntijoiden harvalukuista joukkoa.

Maarakennusalan konekustannusten nousuvauhti hidastui yhä

Maarakennusalan konekustannukset nousivat 4,3 prosenttia vuoden 2011 huhtikuusta vuoden 2012 huhtikuuhun. Nousuvauhti hidastui edelleen, sillä kuukautta aiemmin konekustannusten vuotuinen nousuvauhti oli 5,1 prosenttia, helmikuussa 5,6 prosenttia, tammikuussa 6,0 prosenttia, joulukuussa 6,7 prosenttia ja marraskuussa 8,4 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maarakennusalan konekustannusindeksistä.

Maarakennusalan kustannusten nousuvauhti hidastui huhtikuussa

Maarakennusalan kustannusten nousu jatkui kuluvan vuoden huhtikuussa, mutta nousuvauhti hidastui yhä. Kustannusten kokonaisindeksi nousi edelliskuukaudesta 0,1 prosenttia ja 6,8 prosenttia vuoden 2011 huhtikuusta. Kuukautta aiemmin kustannukset kipusivat edelliskuusta 0,3 prosenttia ja vuotuinen nousuvauhti oli 8,0 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maarakennusalan kustannusindeksistä.