Helsingin Vallilanlaaksoon toteutetaan tulvia estäviä rakenteita

Kumpulanpuron valuma-alueen tulvavedet ovat kovien sateiden aikana aiheuttaneet toistuvasti vahinkoja Kumpulan siirtolapuutarhassa, sillä uomaan rakennetut nykyiset altaat eivät viivytä riittävästi rankkasateiden syytämiä vesimääriä. Tulviminen on tarkoitus estää nykyisiä paremmilla viivytysaltailla, viemäröinnillä ja patorakennelmilla. Vallilanlaaksonpuiston ja Kumpulanpuron hulevesisuunnitelman kustannusarvio on noin kaksi miljoonaa euroa ja työt on tarkoitus tehdä vuosina 2013–14.

Lemminkäinen tuomittiin yhteisösakkoon kuolemaan johtaneesta työturvallisuusrikoksesta

Maarakennusyhtiö Lemminkäinen Infra tuomittiin keskiviikkona 30000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön työntekijä kuoli kesällä 2009 pudottuaan kalliolta noin viisitoista metriä. Onnettomuus tapahtui louhintatyömaalla Laukaassa Keski-Suomessa.

Energiateollisuus: Tuuli- ja vesivoiman rakentaminen jäämässä tavoitteesta

Tuuli- ja vesivoiman lisäystavoitteita ei Energiateollisuuden mukaan saavuteta nykyisellä rakentamistahdilla. Tuulivoimatavoitteen saavuttamista jarruttaa kaavoitus- ja lupaprosessi. Hankkeita ei yksinkertaisesti saada etenemään. Vesivoiman lisäämiseksi Energiateollisuus haluaa avata uudelleen keskustelun Kollajan altaan ja Kemijoen monitoimialtaan rakentamisesta.

RT: Rakentaminen painuu hieman tänä vuonna

Rakennusteollisuus RT arvioi tuoreessa suhdanne-ennusteessaan, että rakentaminen supistuu tänä vuonna 2 prosenttia, mutta kasvanee jälleen ensi vuonna. Talonrakennustöitä aloitetaan tänä vuonna 35,5 miljoonan kuutiometrin verran. Asuntotuotanto vähenee aloitusmäärien käännyttyä laskuun viime syksynä. Tänä vuonna arvioidaan aloitettavan 28 000 asunnon rakentaminen. Toimitilarakentaminen jatkuu varsin vakaana. Maa- ja vesirakentaminen supistuu edelleen.

Talvivaara investoi puhdistustekniikoihin 13 miljoonaa

Kaivosyhtiö Talvivaara investoi yli 13 miljoonaa euroa uusiin puhdistustekniikoihin, joiden se lupaa vähentävän merkittävästi kaivoksen vesistökuormitusta sekä haju- ja pölyhaittoja. Uudet vedenpuhdistuslaitteistot saadaan käyttöön marraskuussa ja muutkin puhdistusjärjestelmät vielä tämän vuoden aikana.

TS: Kaivoslupaa voi joutua odottamaan jopa viisi vuotta

Kaivosala pelkää Suomen hitaan lupahallinnon karkottavan ulkomaisia rahoittajia, sillä vanhimmat nyt käsittelyssä olevat valtaus- ja kaivosluvat ovat neljän vuoden takaa ja kaivosta perustava tai luvalle jatkoaikaa hakeva voi joutua odottamaan lupaa jopa viisi vuotta. Asiasta kertoi Turun Sanomat.

Pekka Pulkkinen valittiin vuoden 2012 rakennusalan diplomi-insinööriksi

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on valinnut WSP Finland Oy:n siltatoimialan johtaja Pekka Pulkkisen vuoden 2012 rakennusalan diplomi-insinööriksi. Valinnassa painotettiin muun muassa laadukasta insinööriosaamista, esimerkillisyyttä, ammattikunnan arvostuksen edistämistä sekä alan positiivista vuorovaikutusta.

VR Track ja Parma toimittavat kiskot, vaihteet ja pölkyt länsimetroon

Länsimetro Oy ja VR Track ovat perjantaina 20. huhtikuuta allekirjoittaneet sopimuksen länsimetron kiskoista ja vaihteista. Kiskojen osalta sopimuksen arvo on noin 3,7 miljoonaa euroa ja vaihteiden osalta noin 3 miljoonaa euroa. Samalla Länsimetro Oy allekirjoitti ratapölkkyjen toimitussopimuksen Parma Oy:n kanssa. Parman sopimuksen arvo on noin 3,5 miljoonaa euroa.