Rakentamiseen liittyvän kaupan myynti lähes ennallaan

Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen jäsenyritysten rakentamisen osa-alueen myynti kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla 1,7 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Toinen neljännes oli kuitenkin jo selvästi ensimmäistä parempi, jolloin myynti supistui kahdeksan prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta.

Betoniala: Ei heikosti kosteutta kestäviä materiaaleja ryömintätiloihin

Suomen Betoniyhdistys ja Betoniteollisuus esittävät yhteisessä tiedotteessaan, että ryömintätilojen rakentamisessa tulisi luopua heikosti kosteutta kestävistä materiaaleista ja rakenneratkaisuista. Rakennusten kosteusvauriot ovat nousseet jälleen julkisuuteen, osin poikkeuksellisen lämpimän ja kostean kesän myötä.

SPU lanseeraa uusia tehokkaampia lämmöneristeitä

Energiatehokkaaseen rakentamiseen erikoistunut SPU Systems Oy tuo elokuun lopulla markkinoille kaksi entistä tehokkaampaa lämmöneristettä. Toinen näistä on SPU XT, jonka lämmöneristysteho on yhtiön mukaan jopa viisinkertainen villa-, XPS- ja EPS-eristeisiin verrattuna. Levymäinen SPU XT -eriste koostuu sekä polyuretaani- että tyhjiöeristemateriaalista. Toinen uusi tuote on alumiinipintainen SPU SP -polyuretaanieristelevy.

Uponor nousi voitolle huhti-kesäkuussa 2010

Vielä kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tappiolla kyntänyt Uponor onnistui parantamaan kannattavuuttaan selvästi toisella neljänneksellä ja samalla tulos nousi voitolliseksi. Kannattavuuden kohenemisen taustalla olivat viime vuosien rakennemuutokset ja toimitusketjun kustannustehokkuuden lisääminen. Liikevaihdon kasvu jäi silti vielä melko vaisuksi.

Puutavaran hinta reippaassa nousussa heinäkuussa

Rakennuskustannusten kokonaisindeksi nousi 0,4 prosenttia kuluvan vuoden kesäkuusta heinäkuuhun. Muiden panosten hinnat nousivat 0,6 prosenttia, tarvikepanosten hinnat 0,4 prosenttia ja työpanosten hinnat 0,2 prosenttia. Tarvikepanoksista rajussa nousussa oli sahapuutavaran hinta ja myös muut puutuotteet kallistuivat. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.