Pöyry aloittaa omien osakkeiden ostot ja toteuttaa suunnatun annin
Pöyry Oyj:n hallitus on päättänyt aloittaa omien osakkeiden takaisinostot yhtiökokouksen viime keväänä antaman valtuutuksen perusteella. Osakkeita voidaan käyttää yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, vastikkeena yrityskaupoissa, liiketoimintaan liittyvän omaisuuden hankkimiseen, osana yhtiön kannustinjärjestelmää sekä muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi. Samalla hallitus päätti suunnatusta annista, jossa annetaan yhtiön palveluksessa oleville henkilöille osana heidän palkkiojärjestelmäänsä vastikkeetta yhteensä 10 000 yhtiön hallussa jo olevaa omaa osaketta.

Pöyry toteuttaa osakkeiden takaisinostot Helsingin pörssin julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken käypään hintaan. Ostot aloitetaan aikaisintaan 5. helmikuuta, ja osakkeita voidaan hankkia 9. maaliskuuta saakka.
Pöyry on aiemmin hankkinut yhtiökokouksen valtuutuksen perusteella yhteensä 148 529 omaa osaketta. Suunnatun annin toteutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 385 000 omaa osakettaan.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Pöyry aloittaa omien osakkeiden ostot ja toteuttaa suunnatun annin”