Kokeile kuukausi maksutta

Hallitus pitää kaasuputkea yhä vain ympäristökysymyksenä

Hallitus on edelleen melkein soraäänittä sitä mieltä, että Itämeren pohjaan suunniteltu kaasuputki on tiukasti ympäristökysymys. Venäjän ja Länsi-Euroopan välille suunnitellun putken muita ulottuvuuksia, kuten turvallisuusnäkökulmia tai Itämeren putken myötä muuttuvaa strategista asemaa, on hallituksen toimesta pohdittu julkisesti vain vähän.

Hallitus on edelleen melkein soraäänittä sitä mieltä, että Itämeren pohjaan suunniteltu kaasuputki on tiukasti ympäristökysymys. Venäjän ja Länsi-Euroopan välille suunnitellun putken muita ulottuvuuksia, kuten turvallisuusnäkökulmia tai Itämeren putken myötä muuttuvaa strategista asemaa, on hallituksen toimesta pohdittu julkisesti vain vähän.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo, että Nord Stream -yhtiön hanke on alusta alkaenkin ollut Suomessa ympäristökysymys. Suomalaisviranomaiset – ja monet poliitikot – katsovatkin kaasuputkelle annettavia lupia tiukasti siitä näkökulmasta, täyttääkö hakemus ympäristövaatimukset.

-En ole hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan jäsen, mutta minun tulkintani on se, että alusta alkaen siitä tuli ympäristökysymys, Pekkarinen sanoi perjantaina Helsingissä toimittajatilaisuudessa.

Kaasuputken on pelätty tuovan mukanaan Itämerelle uusia turvallisuusuhkia. Venäjä on esimerkiksi ilmoittanut, että sen pohjoisen laivaston tehtävänä on valvoa putken turvallisuutta. Sen on puolestaan pelätty lisäävän sotilaallista aktiivisuutta Itämerellä, jos muut valtiot reagoivat Venäjän vahvistuneeseen sotilaalliseen läsnäoloon putkireitillä.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoo, että Venäjä saa olla kansainvälisellä vesialueella, eikä siihen ole mitään rajoituksia.

-Suomen vesille he eivät tietenkään voi tulla, siihen ei tule lupaa ja me kyllä valvomme oman osamme, Vanhanen sanoi STT:lle.

Vanhanen ei kuitenkaan oikein ymmärrä, miksi kaasuputkea pitäisi jotenkin erityisesti valvoa. Meren alla kulkee jo nyt telekaapeleita, sähköjohtoa ja internet-kaapeleita. Ja kaikilla näillä on Vanhasen mukaan yhteiskuntien kannalta keskeinen merkitys.

”Lupaprosessi kulkee oikeaa rataa”

Vanhanen ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) ovat tiukasti sitä mieltä, että lupaprosessi kulkee oikealla radalla. Aikoja sitten on kuulemma päätetty, että Suomen talousvyöhykkeen käyttöön ottaa kantaa ensin valtioneuvosto ja vasta sitten ympäristöviranomainen.

-Kaikille asianosaisille tämä etenemisjärjestys on ollut pläkkikirkas siitä lähtien, kun tämä hanke on lähtenyt liikkeelle, Lehtomäki sanoi.

Pääministeri vertaa puolestaan järjestystä naapuritontille rakentamiseen: ennen kuin rakentamislupaa naapuritontille käsitellään, niin naapurilta pitää olla rakentamiseen suostumus.

Julkisuudessa on kuitenkin epäilty, että jos hallitus antaa – kuten on ennakoitu – luvan talousvyöhykkeen käyttöön, niin ympäristöviranomaisten kanta on sidottu jo ennakkoon myös rakennusluvan antamiseen. Vanhanen kiistää, että asia olisi näin. Hänen mielestään ympäristöviranomaisten lupaprosessi on hallituksen ratkaisusta täysin itsenäinen.

Lupaprosessia on arvostellut muun muassa kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola. Hän sanoi viime sunnuntaina, että ”vastaamattomia kysymyksiä ja vaitioloa tällä alueella on niin paljon, että tavalliselle suomalaiselle syntyy mielikuva uudelleen viriävästä suomettumisesta”. Vanhanen toivoo, että Korhola nyt täsmentäisi, mitä nämä avoimet kysymykset ovat.

-Tästä on ollut erittäin paljon tietoa ja perusteelliset selvitykset. Koskaan ei ole Itämeren pohjaa tutkittu yhtä perusteellisesti kuin nyt. Ei tässä mitään mystiikkaa ole. Kaapeleita ja putkia on vesistöjen pohjaan tehty ennenkin ja on arvioitavissa, onko se ympäristön kannalta hyvä vai ei, Vanhanen sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hallitus pitää kaasuputkea yhä vain ympäristökysymyksenä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat