Sponda ei joudu maksamaan yli 130 miljoonan euron veroja
Korkein hallinto-oikeus on päättänyt Sponda Kiinteistöt Oy:n (ent. Kapiteeli Oy) vahvistettujen tappioiden vähennysoikeuden Spondan hyväksi. KHO:n päätöksestä ei ole mahdollista valittaa. Siten Sponda ei joudu maksamaan verottajan ja hallinto-oikeuden yhtiön maksettavaksi aiemmin määräämiä yhteensä 131 miljoonan euron veroja ja 8,9 miljoonan euron yhteisökorkoja sekä viivekorkoja.

Spondan vuoden 2006 lopulla ostamalla Kapiteelilla oli verovuosilta 1996-1999 vahvistettuja tappioita yhteensä noin 558 miljoonaa euroa. Verottaja katsoi vuonna 2007, että Sponda Kiinteistöt ei olisi saanut käyttää Kapiteelin tappioiden vähennyksiä verotuksessaan, koska yhtiö oli vaihtanut omistajaa.
Syyskuussa 2009 myös hallinto-oikeus asettui verottajan kannalle asiassa. Sponda kuitenkin valitti hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Nyt tehdyllä ratkaisulla ei ole vaikutusta Spondan vuoden 2010 tulokseen, koska korkein hallinto-oikeus oli antanut yhtiölle oikeuden olla maksamatta verokulua asian käsittelyn ollessa kesken.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Sponda ei joudu maksamaan yli 130 miljoonan euron veroja”