Kiinan hallinto lisää sosiaalista asumista ja kiristää lainaehtoja
Kiinassa viranomaisten toimet asuntojen hintojen hillitsemiseksi aiheuttavat epäilyksiä, vaikka pitkään hurjana jatkunut nousuvauhti näyttäisi hieman hiipuvan. Räjähdysmäistä nousua on kuluvana vuonna yritetty suitsia muun muassa lainaehtojen kiristämisellä, jottei hintakupla pääsisi muodostumaan uhkatekijäksi maan talouskasvulle.

Kiinassa viranomaisten toimet asuntojen hintojen hillitsemiseksi aiheuttavat epäilyksiä, vaikka pitkään hurjana jatkunut nousuvauhti näyttäisi hieman hiipuvan. Räjähdysmäistä nousua on kuluvana vuonna yritetty suitsia muun muassa lainaehtojen kiristämisellä, jottei hintakupla pääsisi muodostumaan uhkatekijäksi maan talouskasvulle.
Asuntojen kallistuminen johtuu pitkälti ennennäkemättömästä sisäisestä muuttoliikkeestä, jossa köyhältä maaseudulta muutetaan suurkaupunkeihin vakaamman toimeentulon toivossa.
Nyt asuntomarkkinoilla voikin olla tapahtumassa käänne, sillä Shanghain tilastokeskuksen mukaan kaupungissa myytiin tammi-heinäkuussa uusia asuntoja lähes puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kiinan tilastokeskus puolestaan kertoi, että asuntojen hintojen kasvu hidastui heinäkuussa 10,3 prosenttiin vuoden takaisesta.
Kiinalaiset suhtautuvat kuitenkin epäluuloisesti maan tilastokeskuksen tilastoihin. Kiinan tilastokeskus ilmoitti asuntojen hintojen pysyneen kesä-heinäkuussa muuttumattomina 70 suurkaupungissa, kun taas Kansallinen kehitys- ja reformikomissio arvioi hintojen nousseen samalla ajanjaksolla.
Uutistoimisto Reutersin mukaan eri yritykset ovat tarkoituksellisesti ilmoittaneet liian alhaisia lukuja tilastokeskuksen kyselyissä. Nyt monet kiinteistövälittäjät ovatkin ryhtyneet julkaisemaan omia arvioitaan hintakehityksestä.
Kestämätön hintataso ei ulotu ainoastaan omistusasuntoihin, vaan myös alati kallistuvat vuokrat tyhjentävät kiinalaisten kukkaroita yhä rajummin. China Daily -lehden mukaan Pekingissä vuokrien hinnat olivat nousseet kevääseen mennessä lähes viidenneksen edellisvuodesta.
Apua sosiaalisesta asumisesta
Kiinan hallinnon apua asuntotuotannossa tarvitaan etenkin, jos yleinen hintataso lähtisi syöksyyn.
Ongelman kitkemiseksi Kiinan valtio aikoo tänä vuonna rakennuttaa vajaat 6 miljoonaa asuntoa, jotka aiotaan kaupata suurkaupungeissa selvästi alle markkinahinnan. Ensi vuonna kohtuuhintaisia asuntoja rakennetaan tuplasti enemmän, mikä edellyttää valtiolta jopa 900 miljardin yuanin eli reilun 100 miljardin euron investointeja.
”Markkinoilla on yhteisenä huolena se, missä määrin sosiaalinen asuminen pystyy tasapainottamaan tilannetta, kun kasvu hidastuu asuntomarkkinoilla”, arvioi Morgan Stanleyn strategisti Jerry Lou.
Lainaehtoja kiristettiin keinottelun ehkäisemiseksi
- Huhtikuussa Kiinan hallinto ilmoitti, että toista omistusasuntoaan ostavien omarahoitusosuus nostetaan vähintään 50 prosenttiin, kun se aiemmin on ollut 40 prosenttia. Samalla toisista asunnoista on maksettava kymmenen prosenttia suurempaa korkoa kuin mikä markkinakorko olisi.
- Huhtikuussa ilmoitettiin myös, että yli 90 neliömetrin suuruista ensiasuntoa ostavien omarahoitusosuus korotetaan vähintään 30 prosenttiin, kun se aiemmin on ollut 20 prosenttia.
- Kiinan rahoitusvalvonta kehotti elokuussa asuntoluotottajia testaamaan, miten ne selviytyisivät omassa liiketoiminnassaan, jos asuntojen hinnat putoaisivat jopa 60 prosenttia. Samalla asuntoluotottajia kiellettiin myöntämästä lainaa niille, jotka ovat ostamassa kolmatta omistusasuntoa Pekingissä, Shanghaissa, Shenzhenissä ja Hangzhoussa.
- Viime joulukuussa lainsäädäntöä muutettiin niin, että ihmisten on omistettava asuntonsa viisi vuotta, ennen kuin he vapautuvat myyntivoittoverosta. Aiemmin verovapauden raja oli kaksi vuotta.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kiinan hallinto lisää sosiaalista asumista ja kiristää lainaehtoja”