Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Rakennusalan alkuvuosi ruokki pieniä firmoja

Isojen rakennustyömaiden pysähtyminen näyttäisi edelleen painavan isompien rakennusalan yritysten liikevaihtoa. Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan rakennusalan yritysten vuoden alkupuoliskon liikevaihto kasvoi keskimäärin vain prosentin vuoden takaisesta. Muilla aloilla liikevaihto kasvoi huomattavasti reippaammin, noin neljän prosentin vauhtia. Pienet rakennusfirmat sen sijaan onnistuivat kasvattamaan bisneksiään. Niiden liikevaihto kasvoi neljä kertaa nopeammin kuin alalla yleensä.

Kuuntele juttu

”Pienet eivät välttämättä ole niin riippuvaisia suhdanteista ja voivat olla aliurakoitsijoina isommille rakennusliikkeille. Sen sijaan isommat rakennusliikkeet voivat olla enemmän riippuvaisia toimitilarakentamisesta ja asuntotuotannosta”, arvioi Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Bo Salmén.

Salmén kuitenkin muistutti, että erikoisammattimiesten talous liikkuu eri tahdissa kuin isompien rakennusfirmojen. Sisäpuolen töitä kun usein aloitellaan vasta sen jälkeen kun talon runko on jo pystyssä, mikä voi selittää erilaisia liikevaihtolukuja.

Tilastokeskuksen arvion mukaan ero selittyy lisäksi korjausrakentamisen osuuden kasvulla ja uudisrakentamisen osuuden pienenemisellä. Korjausrakentaminenkin on silti vielä pienimuotoista, sillä lupia vaativien toimenpiteiden määrä laski kymmenisen prosenttia viime vuotisesta.

Syyskuussa raju notkahdus

Rakennuslupien kokonaismäärä notkahti syyskuussa. Tilastokeskuksen mukaan lupia myönnettiin runsaalle kolmelle miljoonalle kuutiometrille, mikä on reilut kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Isoin notkahdus tapahtui asuinkerrostalojen rakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärässä, joka supistui peräti 40 prosenttia. Pien- ja rivitalojen rakennusluvat pysyivät sen sijaan kasvussa. Notkahdus on selvä, sillä luvut pysyivät kasvussa koko vuoden aina syyskuuhun asti.

Käynnissä oleva rakentaminen on edelleen vilkastumassa. Syyskuussa rakennustuotannon arvo oli 30 prosentin kasvussa vuoden takaiseen verrattuna. Asuinrakentamisessa kasvua kertyi peräti 63 prosenttia.

Voimakas kasvu selittyy osittain viime vuoden poikkeuksellisen hiljaisesta jaksosta. Jos uusien rakennuslupien määrä hyytyy, rakentaminen jää pitkään alle huippuvuosien 2007-2008 tasosta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusalan alkuvuosi ruokki pieniä firmoja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat