Kokeile kuukausi maksutta

Pieni atk-konsulttifirma kelpasi Liikenneviraston uudistajaksi

Liikennevirasto tilasi organisaationsa uudistussuunnitelman elokuussa pieneltä yritykseltä, jonka varsinainen toimiala on atk- ja ohjelmistokonsultointi. Yrityksen toimitusjohtaja on viraston eroavan pääjohtajan Juhani Tervalan entinen alainen.

Liikennevirasto tilasi organisaationsa uudistussuunnitelman elokuussa pieneltä yritykseltä, jonka varsinainen toimiala on atk- ja ohjelmistokonsultointi. Yrityksen toimitusjohtaja on viraston eroavan pääjohtajan Juhani Tervalan entinen alainen.

”Ei Tervala sitä ole itse tilannut, mutta organisaation muutoshanke on toki hänen johtamansa. Pääjohtajana hän päättää organisaatiosta”, lakiasiainjohtaja Rami Metsäpelto Liikennevirastosta sanoo.

Käytännössä asiakirjat allekirjoitti elokuussa virastossa johtaja Pekka Jokela.
Valitun pikkufirman liikevaihto oli viime vuonna 101000 euroa, joten lähes 30000 euron arvoinen työ oli sille merkittävä.

Hankintaa ei kilpailutettu, vaikka viraston taloussäännössä kilpailutuksen raja tavara- ja palveluhankinnoille on 20000 euroa. Tästä voi poiketa vain perustelluista syistä.

”Valittu toimittaja tuntee laajasti liikennehallinnon ja Liikenneviraston toimintaa ja pystyy asiantuntemuksensa ja ammattitaitonsa perusteella tekemään toimeksiannon erittäin kiireellisessä aikataulussa”, perusteli virasto kilpailutuksen ohittamista.

Päätöksen perustelussa ei kerrottu, oliko atk- ja ohjelmistokonsultointiyrityksellä osaamista organisaatioiden kehittämisestä. Yrityksen tehtävänä oli siitä huolimatta antaa ehdotus Liikenneviraston uudeksi organisaatioksi rakenteineen ja tehtävineen.

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen kertoi tiistaina, että liikenne- ja viestintäministeriö tutkii hankinnasta tehtyä kantelua.

Liikennevirastossa uudistushanke on pantu jäihin.

”Tervala ilmoitti maanantaina johtoryhmässä, että hanke on keskeytetty”, kertoo Metsäpelto.

STT ei tiistaina tavoittanut Tervalaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Pieni atk-konsulttifirma kelpasi Liikenneviraston uudistajaksi”

  1. Ensin kitistiin että isot firmat vievät atk-hankkeet, nyt näköjään kun kitistään kun pienet saavat palan kakkua.

    Voisiko joku kertoa tyhjentävästi minkä kokoinen firman pitää olla, että se saa ottaa töitä valtiolta ilman julkista paheksuntaa?

    1. Lukutaito olisi paikallaan. Kyse on siitä, että työ on tilattu ilman kilpailutusta ei firman koosta, joka joskus on hankinnoissa myös vaikuttava asia. Toki hyvä veli verkostollekin pitää jättää takaportti, joten viraston kilpailutussännöissä mainitaan että tästä voidaan poiketa ”perustelluista syistä”. Perusteltyja syitähän on kaikki syyt silloin kun kaverille pitää saada keikkaa.

  2. Tosin tuollainen 30.000 ei juuri isoja firmoja kiinnosta. IT-alalla isot laskuttavat käsittämättömiä summia ”huoltosopimuksista” ja ohjelmiston ”ylläpitokustannuksista”. Jos softa on tehty ja toimii, niin miksi se pitää maksaa uudelleen aina muutaman vuoden välein.
    Ikävä tosiasia on, että tuolla pikkufirmalla saattoi olla juuri se paras tieto, millä miljoonia säästetään, ja nyt joku muu otti siitä herneen nenään

  3. Hyvä tavaton, tuohon kauppaan meni melkein Kyllösen koko vuoden taksirahat!

  4. Itse asiassahan tämän jutun pointtina on tuon kilpailutuksen puuttumisen lisäksi myös se, että it/ohjelmistofirma on laatinut Liikenneviraston organisaatiouudistuksen.

    Saattaa toki olla, että tässä tapauksessa ko. firmasta on löytynyt osaamistakin asiassa, kun yrityksen tj on ollut aiemmin Tervalan alainen. Periaatteellisella tasolla tehtävä kuitenkin kuulostaa vähän samalta, kuin jos esim. Harkimo palkkaisi Jokerien liigajoukkueen rakentamaan Hartwall-Areenan viereen tehtävän pilvenpiirtäjän.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat