Kokeile kuukausi maksutta

Oikeuskansleri käy läpi Liikenneviraston tilinpäätöksiä

Oikeuskanslerinvirasto selvittää Liikenneviraston tilinpitoa ja sen puutteita. Liikennevirasto on saanut kahden viime vuoden aikana Valtiontalouden tarkastusvirastolta useita moitteita budjetin määrärahojen ja toimivaltuuksien ylityksistä.

Moitteet koskivat esimerkiksi sitä, että perusväylänpitoon tarkoitettuja varoja oli käytetty henkilöstön palkkausmenoihin: viime vuonna noin 3 miljoonaa euroa ja toissa vuonna 3,3 miljoonaa.

Liikenneviraston onkin kahtena perättäisenä vuonna pitänyt erikseen selvittää Valtiontalouden tarkastusvirastolle, mihin toimiin se on ryhtynyt sen vuoksi, että talousarvion säännösten noudattamisessa on ollut puutteita.

Oikeuskanslerinviraston mukaan budjetin määrärahojen ylitykset ovat niin vakava asia, että virasto otti asian käsittelyyn omatoimisesti.

”Selvitys ei koske mitään yksittäistä hanketta, vaan siinä katsotaan budjetointikäytäntöä yleensä”, sanoo kansliapäällikkö Kimmo Hakonen.

Selvitys on vielä kesken, eikä Hakonen kerro siitä vielä tarkemmin.

Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervala erosi eilen tehtävästään luottamuspulan takia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Oikeuskansleri käy läpi Liikenneviraston tilinpäätöksiä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat