Kokeile kuukausi maksutta

Ilkka Kerkelä siirtyy Morenian ja SL Asfaltin toimitusjohtajaksi

Andament Groupin tytäryhtiöiden Morenia Oy:n ja SL Asfaltti Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu vuoden 2014 alusta alkaen insinööri Ilkka Kerkelä (49). Hän siirtyy uusiin tehtäviin Lemminkäinen Infra Oy:n Pohjois-Suomen johtajan paikalta.

Andament Groupin tytäryhtiöiden Morenia Oy:n ja SL Asfaltti Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu vuoden 2014 alusta alkaen insinööri Ilkka Kerkelä (49). Hän siirtyy uusiin tehtäviin Lemminkäinen Infra Oy:n Pohjois-Suomen johtajan paikalta.

Morenian ja SL Asfaltin toimitusjohtajana toimii tällä hetkellä Andament Groupin toimitusjohtaja Jukka Juola. Hän jatkaa kyseisten yhtiöiden toimitusjohtajana kuluvan vuoden loppuun.

”Kerkelä tuo konserniin erityisesti kiviaineksiin ja päällystämiseen liittyvää osaamista”, Juola sanoo.

Juola työskentelee myös Suomen Maastorakentajat Oy:n toimitusjohtajana 11. lokakuuta lähtien, kun yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Markku Huuskonen siirtyy tuolloin eläkkeelle.

”Olen saanut hoitaa toimitusjohtajuutta aikana, jolloin yhtiö on kasvanut voimakkaasti. Aloittaessani toimitusjohtajana Maastorakentajien liikevaihto oli 2,5 miljoonaa euroa, ja viime tilikaudella se oli jo 25 miljoonaa”, Huuskonen toteaa.

”Yhtiö on pystynyt laajentamaan myös toiminta-aluettaan. Alussa työt keskittyivät Kuopion seudulle, mutta tänä päivänä toimintamme käsittää Keski- ja Itä-Suomen.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Ilkka Kerkelä siirtyy Morenian ja SL Asfaltin toimitusjohtajaksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat