Kokeile kuukausi maksutta

Mikkeliläisen rakennusalan yhtiön toimitusjohtaja sai sakot työturvallisuusrikoksesta

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla mikkeliläisen betoninkuljetus- ja rakennuseristefirman toimitusjohtajan sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla mikkeliläisen betoninkuljetus- ja rakennuseristefirman toimitusjohtajan sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.

Yhtiön betoninkuljetusauton kuljettajalle oli elokuussa 2011 sattunut työtapaturma, kun hän oli tuonut työmaalle betonia. Kuljettaja oli pysäköinyt betoniauton työmaalle kaltevalle maalle ja ryhtynyt tyhjentämään betonia auton säiliöstä ränniä pitkin kaivurin kauhaan. Auton perässä oleva valuränni oli auton kaltevasta asennosta johtuen lähtenyt sivuliikkeeseen ja osunut työntekijään vahingoittaen häntä. Ränni pääsi liikkumaan, koska siinä oleva lukitus oli ollut rikki.

Tuomittu toimitusjohtaja vetosi käräjillä muun muassa siihen, että työntekijä oli tiennyt viasta, mutta ei ollut ilmoittanut siitä työnantajan edustajille.

Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue totesi oikeusistunnossa, että työntekijän tietoisuus työolojen epäkohdista ei poista työnantajan vastuuta huolehtia työn turvallisuudesta.

Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta, koska hän ei ollut järjestänyt yhtiöön työn järjestelmällistä vaarojen selvittämistä ja työtapojen ja työvälineiden jatkuvaa valvontaa työturvallisuusepäkohtien havaitsemiseksi. Käräjäoikeus totesi, että työturvallisuusmääräyksissä on säädetty työnantajalle melko ankarat velvollisuudet oma-aloitteisesti havaita ja korjata työkoneisiin tulevat viat.

Oikeus tuomitsi toimitusjohtajalle 20 päiväsakkoa, josta hänelle tulee maksettavaa 520 euroa. Lisäksi oikeus määräsi hänen maksettavakseen tapaturmaan joutuneen työntekijän todistelu- ja oikeudenkäyntikulut, jotka olivat noin 2 400 euroa.

Työntekijän vahingonkorvausvaatimuksia ei tässä yhteydessä käsitelty. Työntekijän asianajaja ilmoitti, että työntekijä vaatii niitä myöhemmin.  

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Mikkeliläisen rakennusalan yhtiön toimitusjohtaja sai sakot työturvallisuusrikoksesta”

  1. Ja sitten vielä joku ihmettelee johdon palkkojen suuruutta. Aika kova palkka saa olla, että suostuisin tuommoisen vastuun idiottien touhuista ottamaan.

    1. Minut tuomittiin aikoinaan työturvallisuusrikoksesta. Työntekijä putosi tikkailta. Ei käyttänyt minun toimittamaa alumiinitelinettä, kun se oli nin hankala…..
      Suurin rikokseni oli valvontavelvollisuuden laimminlyönti.

  2. Onhan työntekijälläkin velvollisuus/vastuu ilmoittamaan havaitut puutteet!

  3. Tällaiset tuomiot ovat täysin kohtuuttomia. Lakia taivutetaan ihan suhteettomasti. Ei mitenkään voi edellyttää, että jotain lukituksen kunnossaoloa joka tunti seurataan ja mikään vaarojen arviointi ei tällaista esiin nosta. Aina voi joku hajota. On vaan niin helppoa mennä aina vaarojen arvioinnin ja jatkuvan valvonnan taakse ja sanoa, että jotain on rikottu. Teoreettista skeidaa oikeassa elämässä. Jutun perusteella ihmettelen myös miksi tällainen tapaus on yleensä viety käräjille. Työntekijä tässä on ryssinyt, ei kukaan muu. Onnetonta toimintaa virkamiehiltäkin.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat