Lemminkäisen talous- ja rahoitusjohtaja lähtee
Lemminkäisen talous- ja rahoitusjohtaja Robert Öhman jättää yhtiön. Ero tulee voimaan välittömästi.
Lemminkäisen talous- ja rahoitusjohtaja Robert Öhman jättää yhtiön. Ero tulee voimaan välittömästi.
Lemminkäisen hallitus katsoo, että muuttunut markkinatilanne vaatii uudenlaista johtamista. ”Yhtiön tulos tammi-helmikuussa on kehittynyt oikeaan suuntaan, mutta muutosvauhtia pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseksi on lisättävä”, toteaa Berndt Brunow yhtiön tiedotteessa.
Öhman tuli Lemminkäisen talous- ja rahoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi vuonna 2009.
Uuden talous- ja rahoitusjohtajan hakuprosessi on käynnistetty. Lemminkäisen väliaikaiseksi talous- ja rahoitusjohtajaksi on nimitetty Ilkka Salonen, joka on toiminut talousjohtajana muun muassa Neste Oilissa ja Pohjola Pankissa.
Salosen vastuualueisiin kuuluvat talous, rahoitus, sijoittajasuhteet sekä ICT. ICT kuului aiemmin HR:n lisäksi johtoryhmän jäsen Tiina Mellaksen vastuualueeseen. Jatkossa Mellaksen vastuualueena on konsernin HR. Samassa yhteydessä lakiasiat siirtyvät talous- ja rahoitusjohtajan alaisuudesta konsernin toimitusjohtajan alle.
Salosesta tulee toistaiseksi myös Lemminkäisen johtoryhmän jäsen. Hän raportoi Berndt Brunowille, joka on Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön väliaikainen toimitusjohtaja.
Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa
6 vastausta artikkeliin “Lemminkäisen talous- ja rahoitusjohtaja lähtee”
Tilinpäätös 2013
”Yhtiö kirjasi vuonna 2013 vaihto-omaisuuden arvonalentumistappioita 19,3 miljoonaa euroa, joista 14,7 miljoonaa euroa liittyi yhtiön talonrakentamistoimialan liikekiinteistöihin. Vaihto-omaisuuteen kuuluvien liikekiinteistöjen arvonalentumiset ovat
seurausta toimitilamarkkinoiden hiljentymisestä pääkaupunkiseudun ulkopuolella.”
Kirjanpidon IFRS standardi on ikävä juttu, joutuiko totuuden torvi lähtemään. Polarin ja Hakan aikoina olisi jatkettu muutama vuosi ilman alaskirjauksia.
Nyt vanhojen lainojen korotkin on ikävästi sidottu yhtiön tunnuslukuihin, kun menee huonosti korot nousee. Merkkinä riskeistä oman pääoman ehtoinen hybridilaina suuromistajilta 8,75 korolla.
Tonttejakaan ei oikein voi myydä kassavirran korjaamiseksi. Jos myy alle ostohinnan joutuu vastaavan arvonalennuksen IFRS:n mukaan tekemään taseeseen jääville tonteille.
Toisessa ketjussa haikailtiin rakentajia johtoryhmään, päinvastoin jokaiselle toimialueelle oma controlleri johtoryhmään.
Taseessa ja projektien raportoinneissa voi olla muitakin kuplia.
Controllerit eivät tuo nyt tarvittavaa dynamiikkaa liiketoimintaan, päinvastoin.
Juuri näin. Näyttää olevan vaikeata näinkin suurilla yhtiöillä puhumattakaan ns
pienillä toimijoilla. Tämä touhu vaikeutuu vuosivuodelta
joten vain suuret yritykset pystyy jauhamaan toimintaansa ilman aliurakoitsijoita.
Pienyrittäjyys kuolee.
Ei taida Lemminkäisen liiketoimintajohdollakaan olla osakeomistuksia jos niitä ei ole johtoryhmälläkään pukki kaalimaan vartijana.
Kaikkea kivaa voi ostella kun halvalla saa ja jos on tarvetta, siis jos on rahaa.
Edellisellä kierroksella rahoitus maksoi 8,75 %.
Melko dynaaminen pitää olla että toimisto- tai asuntogryndiä kannattaa tehdä noin kalliilla rahalla markkinassa jsosa muut saa 4 %:n korolla.
Controllereita tarvitaan vahtimaan ettei kallis lainaraha jää taseen omaisuuseriin seisomaan.
Maakunnista löytyy aika paljon kiinteistökehittäjä Novan kehittämiä kauppapaikkoja, joissa esim. Tokmannit ovat ankkuriyrityksinä ja sitten ei kaikkia tiloja olekkaan saatu myytyä. Parissakin kohteessa tiedän olevan yli puolet tyhjää valmistumisesta lähtien ja Lemminkäisen yhteystiedot jo haalistuneet. Nyt saattaisi saada liiketilaa edullisesti, kun ei ole enää tasetekninen ongelma myydä halvalla.