Rakentamisen suhdannenäkymät painuvat edelleen

Suhdannenäkymät ovat heikentyneet kesän jälkeen kaikilla päätoimialoilla. Rakentamisen suhdanneodotukset laskivat saldolukuun -26, kun vielä heinäkuussa lukema oli -12. Nämä seikat käyvät ilmi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n lokakuussa tekemästä suhdannetiedustelusta.

Rakennusyritysten suhdannekuva on jonkin verran heikentynyt kesällä ja alkusyksyllä. Suhdannetilannetta kuvataan melko yleisesti normaalia heikommaksi. Rakentamisen tämän hetken suhdannetilannetta kuvaava saldoluku on tuoreen kyselyn mukaan -33, kun kesällä se oli -21. Myös odotukset seuraavalle puolelle vuodelle ovat vaatimattomat, ja suhdanteiden arvioidaan pehmenevän lisää.

Rakentamisen tuotanto supistui vähän alkusyksyllä, ja sen kehitys oli odotettua heikompaa. Loppuvuonna kausitasoitettujen tuotantomäärien arvioidaan laskevan vain aavistuksen kolmannen neljänneksen tasosta.

Uusien tilausten määrä aleni jonkin verran loppukesällä ja alkusyksyllä. Tilauskantaa kuvataan melko niukaksi. Uusia tilauksia myös odotetaan loppuvuonna hieman vähemmän kuin alkusyksyllä.

Rakentamisen henkilökunnan määrä laski melko yleisesti. Henkilöstökehitys vastasi kolme kuukautta sitten esitettyjä arvioita. Henkilökunnan määrän odotetaan myös alenevan loppuvuonna varsin yleisesti.

Myymättömien huoneistojen määrä kasvoi edelleen, ja sitä kuvataan jo melko paljon tavanomaista korkeammaksi.

Tuoteteollisuuden suhdanne selvästi keskimääräistä heikompi

Rakennustuoteteollisuus arvioi suhdannetilanteensa jatkuneen selvästi keskimääräistä heikompana. Suhdannetilanteen saldoluku on tuoreessa tiedustelussa -63, kun se oli heinäkuussa -33.

Suhdanneodotukset loppuvuodelle ja ensi vuoden alkupuolelle ovat melko vaatimattomat. Lähikuukausien suhdannenäkymien saldoluku oli lokakuussa -25, kun vastaava lukema oli heinäkuussa -6.

Rakennustuoteteollisuuden tuotannon määrä supistui hieman, mutta loppuvuodelle ei odoteta suuria muutoksia. Tilauskantaa kuvataan niukaksi, ja kapasiteettia on varsin paljon vapaana.

EK:n suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Lokakuussa 2014 tehtyyn tiedusteluun vastasi eri aloilta yhteensä 1 314 yritystä, jotka työllistävät Suomessa vajaat 285000 henkeä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen suhdannenäkymät painuvat edelleen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat