Kokeile kuukausi maksutta

RYM jatkaa ilman Tekes-rahaa

RYM Oy muuttaa toimintastrategiansa ja liiketoimintamallinsa. Syynä on hallitusohjelman linjaus, jonka mukaan Tekes ei voi enää jatkossa myöntää rahoitusta SHOK-yhtiöiden tutkimusohjelmille.

RYM Oy muuttaa toimintastrategiansa ja liiketoimintamallinsa. Syynä on hallitusohjelman linjaus, jonka mukaan Tekes ei voi enää jatkossa myöntää rahoitusta SHOK-yhtiöiden tutkimusohjelmille.

Rakennetun ympäristön huippuosaamisen keskittymä RYM on toiminut vuodesta 2009 lähtien. RYM OY:ssä on 53 osakasta, jotka ovat sijoittaneet yhtiöön noin 2,1 miljoonaa euroa.

 ”RYM Oy:n hallitus päätti valmistella yhdessä yhtiön avainomistajien kanssa ilman julkista rahoitusta toteutettavaa, toimialarajat ylittävää avoimen innovaatiotoiminnan mallia. Tavoitteena on koota kansainväliseen kasvuun tähtäävien innostuneiden yritysten verkosto, jolle RYM Oy toimii avoimen innovaatiotoiminnan alustana”, RYM Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilari Aho kertoo.

Koska SHOK-ohjelmiin ei enää voi hakea rahoitusta, RYM:n koordinoimana suunnitellun UiBEX-ohjelman valmistelu SHOK-ohjelmana on keskeytetty. Fira Oy, Granlund Oy, Skanska AB ja muut valmistelussa mukana olleet yritykset kumppaneineen selvittävät mahdollisuuksia toteuttaa ohjelma jossain laajuudessa yritysvetoisesti. Ohjelman terävänä ja haasteellisena tavoitteena on luoda tilojen käyttäjäkokemuksiin pohjautuvaa kasvubisnestä monitieteisen tutkimuksen avulla.

Yksi ohjelma käynnissä

 RYM Oy:llä on käynnissä yksi tutkimusohjelma. EUE-ohjelmassa (Energizing Urban Ecosystems) 17 yritystä, esimerkiksi SRV, KONE ja SITO, ja viisi tutkimuslaitosta luovat perustaa kaupunkikehittämisen uusille ekosysteemeille ja liiketoimintamalleille. Innovoinnin keskeisenä kohteena ovat tietomallintamiseen perustuvat kaupunkimallit, joista tulee digitaalisia käyttöliittymiä älykkäisiin kaupunkeihin. EUE-ohjelman juuri alkanut viimeinen vaihe päättyy maaliskuun 2016 lopussa.

Vuosina 2010-2014 toteutettu PRE-ohjelma (Built Environment Process Re-engineering) on vahvistanut Suomen asemaa tietomallintamisen hyödyntämisen kärkimaana maailmassa ja vauhdittanut mallintamisen läpimurtoa erityisesti infra-alalla. PRE-ohjelmaan osallistui 37 yritystä ja 6 tutkimuslaitosta, jotka Tekesin tuella panostivat yhteensä lähes 22 miljoonaa euroa uusien tietomallipohjaisten toimintatapojen ja liiketoimintamallien kehittämiseen.

Vuosina 2011-2015 toteutetussa Sisäympäristö-ohjelmassa (Indoor Environment) luotiin lähes 30 yrityksen ja 12 tutkimuslaitoksen yhteistyönä kymmeniä ratkaisuja, jotka parantavat tilojen käyttäjien hyvinvointia, tuottavuutta, viihtyvyyttä ja oppimista ekologisesti kestävällä tavalla.  Noin 90 prosenttia mukana olleista yrityksistä raportoi lisänneensä yrityksensä markkinaa ja/tai liikevaihtoa ohjelman avulla. Hankkeeseen panostettiin 24 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “RYM jatkaa ilman Tekes-rahaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat