Kokeile kuukausi maksutta

Lappeenrannan kasvihuonekaasupäästöt vähentyneet 38 prosenttia vuodesta 1990 – Kaukaan biovoimala ratkaiseva

Lappeenrannan kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuoden 1990 tasosta jo 38 prosenttia. Tämä tarkoittaa kaupungin mukaan sitä, että päästövähennystavoite on saavutettu etuajassa. Kaupunginvaltuuston syksyllä 2009 hyväksymässä  ilmasto-ohjelmassa tavoitteeksi asetettiin, että Lappeenranta vähentää alueensa kasvihuonepäästöjä 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

Kaukaan biovoimala käyttää pääasiassa uusiutuvaa, metsäteollisuuden tähteenä syntyvää polttoainetta.

Päästöjen vähenemistä selvitettiin vuoteen 2014 kohdistetulla taselaskennalla, jonka Lappeenrannan seudun ympäristötoimi tilasi LCA Consulting Oy:ltä.

Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen arvioi, että päästöt ovat vähentyneet odotettua nopeammin, koska useilla sektoreilla, kuten energiantuotannossa, sähkön kulutuksessa, jätehuollossa ja maataloudessa polttoaineiden käyttö on vähentynyt ja fossiilisia polttoaineita on korvattu uusiutuvilla polttoaineilla.

Tärkeimmäksi edistysaskeleeksi Räsänen nostaa vuonna 2010 käyttöönotetun Kaukaan biovoimalan, josta kaupunki hankkii suurimman osan kaukolämmöstään. Kaukaan biovoimalassa käytetään pääasiallisesti uusiutuvaa, puuperäistä, metsäteollisuuden tähteenä syntyvää polttoainetta.

Ilkka Räsänen pitää kuntien roolia merkittävänä kasvihuonepäästöjen vähentämisessä teollisuuden ja energiantuotannon rinnalla.

”Kuntien päätöksenteolla vaikutetaan ratkaisevasti muun muassa ihmisten liikkumiseen ja asenteisiin. Suurin haasteemme on yksityisautoilun päästöjen vähentämisessä eli miten voidaan vähentää lyhyitä autoilla tehtäviä työ- ja asiointimatkoja. Liikenteen hiilidioksidipäästöt ovat kohta suurin päästölähde Lappeenrannassa. Asia on annettu pohdittavaksi muun muassa Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijaryhmälle”, Räsänen kertoo.

Verkostoyhteistyötä

Lappeenranta jatkaa työtä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi vuorovaikutuksessa yhteistyökumppaneiden kanssa.

Vuonna 2012 perustettiin seudun energia- ja ympäristöalan yritysten aloitteesta Green Energy Showroom, joka verkottaa käytännön tasolla yrityksiä, tutkimusosaamista ja kaupungin investointeja valmistelevia virkamiehiä yhteistyöhön. Verkosto tuo yritysten näkökulman mukaan kaupungin tavoitteisiin ja niiden toteutukseen.

Vuonna 2014 Lappeenrannan kaupunki liittyi hiilineutraalien kuntien verkostoon eli Hinku-kuntiin. Hinku-kuntien tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä muita Suomen kuntia nopeammin siten, että kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Hinku-hanke toteutetaan Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) johdolla.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lappeenrannan kasvihuonekaasupäästöt vähentyneet 38 prosenttia vuodesta 1990 – Kaukaan biovoimala ratkaiseva”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat