Kilpailijat pitivät EKE:n julkisuudessa 1980-luvulla.

Kolme ravintolavierasta tekivät Ekestä miljonäärin ja monopolien murtajan

Bertel Ekengren muistaa hyvin ne kolme ravintolakertaa, jotka tekivät hänestä rikkaan. Kaksi niistä oli moskovalaisessa ravintolassa, ja kummallakaan kertaa hän ei tuntenut ennalta pöytäkumppaniaan. Ensimmäinen vieras halusi kumppania Venäjälle ja kaksi muuta halusivat EKE:stä Finn-Stroin monopolin murtajaa.

Kirjoittaja(t) Seppo Mölsä

50-vuotias EKE on tänään vain vähän tunnettu keskisuuri rakennusliike Espoon ja Kirkkonummen suunnassa. Vuonna 1985 se oli kuitenkin Suomen suurin vientirakentaja. Rakennus-Suomen äänestyksessä Bertel Ekengren äänestettiin kahden legendaarisen yritysjohtajan Armas Puolimatkan ja Kauko Rastaan kanssa samaan raskaaseen vaikuttajasarjaan.

Miten ihmeessä rakennesuunnittelijana aloittaneesta miehestä oli tullut mahtavien YIT:n, Perusyhtymän ja Finn-Stroin voittaja? Niillähän oli niin pankit kuin valtiovalta presidentti Kekkosta myöten takanaan.

Ekengrenin menestys perustui hyviin suhteisiin Neuvostoliiton päättäjien kanssa ja myös siihen, että venäläiset kokivat hänet riippumattomaksi tarjoajaksi.

Monopolin murtaja

Neuvostoliitolle suomalaisrakentajien kokoama työyhteenliittymä Finn-Stroi oli punainen vaate, joka esti aidon hintakilpailun. Kostamuksen rakentamisesta venäläiset olivat kysyneet Skanskalta kilpailevaa tarjousta, mutta tämän kuultuaan suomalaiset olivat lahjoneet Skanskan korottamaan tarjouksensa suomalaisia korkeammaksi.

Tämän YIT:n Tauno Mäkisen Rakennuslehdessä aikoinaan julkistaman tiedon vahvisti lopulta myös Finn-Stroin toimitusjohtaja Risto Kangas-Ikkala Kohtalona Kostamus -kirjassaan.

Hankkeesta tulikin kaikkien aikojen kannattavin, mikä ei jäänyt venäläisiltä huomaamatta.

Venäläiset ottivat 1980-luvun alussa Bertel Ekengrenin monopolin murtajaksi samalla tavalla kuin Ilpo Kokkilan vuonna 1987, kun Rakvereä kilpailutettiin.

”Satuin sellaiseen saumaan, että olin kiinnostava. Sitten tuli niitä töitä putkessa”, Ekengren muistelee yhtiön juhlakirjassa Ilmiö nimeltä EKE.

Idänkauppaa oli aiemmin hoidettu Palacen ylimmässä kerroksessa, jossa vuorineuvokset kertoivat mitä töitä ne maiden välisessä bilateriaalikaupassa halusivat itsellensä.

Kilpailijoita ei ollut ennen kuin EKE tuli markkinoille. EKEstä tuli piikki Finn-Stroin lihassa.

”Venäläiset saivat EKEn kautta murrettua meidän Finn-Stroin monopoliaseman, sillä Ekengren ei ollut valtiovallan suojeluksessa eikä EKE toiminut minkään poliittisen tahon sotaratsuna”, muistelee EKEn kirjassa myös Risto Kangas-Ikkala.

Aamiaispöytävieras tarjosi töitä

Rakennesuunnittelijataustan omaava Ekengren pääsi vientiprojekteihin mukaan ihan sattumalta. Hän oli vuonna 1976 rouvien järjestämällä teatterikäynnillä Moskovassa, mutta ei mahtunut ylibuukkauksen vuoksi paluulennolle vaan joutui jäämään yöksi.

Aamiaispöydässä hän tapasi länsisaksalaisen teollisuusjätti AEG-Kanisin pääjohtaja Max Novakin.

Keskustelut rönsyilivät yhteisistä tuttavista saksalaisten kaasuputkeen, joka oli tarkoitus vetää Uralilta Tsekkoslovakin rajalle. Ekengren kiinnostui siitä, ja hänelle annettiin mahdollisuus tarjota rakennusten toimittaminen kaasuputken paineennostoasemille. 95 miljoonan markan urakka oli jättihanke 3 miljonan markan liikevaihtoa tehneelle Insinööritoimisto Bertel Ekengren Ky:lle.

Projektipäällikkönä hankkeessa oli idässä sittemmin pitää uraa tehnyt Lasse Alanne.

Karvahatulla jättiprojekti

Onnistuminen avasi tien myös bilateriaalikauppana tehtyihin projekteihin, kuten hotelli Sportin rakentamiseen Moskovassa ja 28 kylän rakentaminen 4 500 kilometriä pitkän Urengoin kaasuputken varteen.

Kostean saunaillan päätteeksi Sojuznessroiimportin varapresidentti poistui päässään Ekengrenin karvahattu. Tämä päivitteli aamulla hattuvarasta, mutta leppyi, kun sihteeri näytti hänelle sopimuspaperia, jossa seitsemän kylän urakkaan oli lisätty 21 kylää.

Tilaus työllisti 10 000 suomalaista.

Amiraalilla oli asiaa

Ekengren istui vuonna 1983 moskovalaisessa ravintolassa, kun hänen pöytäänsä tuli amiraali Aristharkoviksi itsensä esitellyt mies. Tämä kysyi, miksi EKE ei ole tarjonnut Tallinnan satama­urakkaa.

”Kilpailijat ovat liian mahtavia”, Ekengren vastasi.

”Entä jos me autamme?” amiraali tiedusteli.

Venäläiset käyttivät hankkeen kirittäjänä myös ruotsalaista JCC-yhtiötä. Se katkeroitui häviöstä niin, että väitti jälkeenpäin, että satamaurakkaa ei ratkaistu rehellisellä kilpailulla. Tappion syyksi haettiin jopa Ruotsin ja Neuvostoliiton välisiä sukellusveneongelmia eli poliittisia syitä.

EKE sai kolmanneksen yli 700 miljoonan markan hankkeesta, mikä herätti suomalaisissa kilpailijoissa kateutta ja pahoja puheita. ”Ajojahti alkoi. Minut koetaan ongelmaksi, koska en suostu kilpailijoitteni kanssa mihinkään sopimuksiin tai yhteistyöjärjestelyihin”, Ekengren muisteli.

Idän viranomaiset alkoivat saada ilmiantoja, joiden mukaan EKE menestyi lahjomalla. Tämä kohu hankaloittikin sitten EKEn liiketoimintaa.

EKElle kävi kuitenkin paremmin kuin Rakennusliike Revolle, joka vuonna 1969 oli saanut Tallinnasta Viru-hotellin rakentamisurakan. Se jäi siltä kesken konkurssin vuoksi.

Vino julkisuus, kademieli ja panettelu harmittivat John Lagerbohmin kirjoittaman kirjan mukaan myös Ekengreniä itseään.

Lahjonta oli maan tapa

EKEssä nähtiin, että lahjussyytteet olivat lähinnä kilpailijoiden kateutta.

Se kirjassa kuitenkin myönnetään, että Breznevin kauden loppuaikoina voitelusysteemi ikään kuin kuului Suomen ja Neuvostoliiton väliseen kauppaan – ja sitä pidettiin osana pelin henkeä. Monien yritysten oli pakko sopeutua tilanteeseen, jos ylipäänsä halusi tehdän idänkauppaa. Tällainen oli yleistä Neuvostoliiton kaltaisissa maissa, joissa valtionyhtiöiden virkamiehet tekivät ostospäätökset.

Tätä ei Kangas-Ikkalakaan kiistä omassa kirjassaan vaan antaa paljon kertovia esimerkkejä pyyntöjen röyhkeydestä. Myös suomalaisista poliitikoista täytyi pitää huolta ihan kalamatkojen järjestämisestä alkaen.

”Kyllähän mekin aina jotain pientä annoimme, ikään kuin firman lahjoina, mutta ei sen enempää. Vaihtoehtoja ei ollut”, EKEstä myönnetään

Tämän päivän EKE

EKE teki idässä kaikkiaan yli 100 projektia. Paluun Venäjälle se teki 2010-luvulla rakentamalla toimistorakennuksen Pulkovon lentokentälle. Gazpromin siirtyminen Pietariin lisäsi toimistojen kysyntää, ja EKEnkin kohde on täyteen vuokrattu. Ajoitus kiinteistön myynnille on kuitenkin nyt huono, kertoo isänsä työtä jatkava Tea Ekengren-Saurén.

EKEllä on Pietarissa, Vasilin saarella myös iso asuntotontti odottamassa rakentamispäätöstä. YIT rakentaa jo sen vieressä.

Kotimaassakin EKE on kasvamassa merkittäväksi rakentajaksi. Jo nykyisillä hankkeilla 40 miljoonan euron raja rikkoontuu. Hyvä tonttikanta tarjoaa mahdollisuuksia kovaankin kasvuun. Kirkkonummella on Sundsbergin asuntoalueen vieressä iso tontti merenrannassa kaavoitusputkessa.

Espoon puolella Piispanportissa ihan Länsiväylän reunalla EKE varautuu kolmen toimistotalon purkuun ja uuden toimistokeskuksen rakentamiseen. Rakentamaan pitäisi päästä vuonna 2017.

Vantaalla EKE rakentaa Volvolle Suomen pääkonttoria ja huoltokeskusta. Kivistön asuntomessuille EKE teki loft-asuntoja. Kun muut rakentajat ottavat hyvän katteen lisätöistä, on EKE tarjonnut viimeistelytöitä niin edullisesti, että kilpailevan rakennusliikkeen edustaja kävi sanomassa, että ei noin saa tehdä, tehän pilaatte markkinat. No, siihenhän EKEssä on totuttu.

 

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kolme ravintolavierasta tekivät Ekestä miljonäärin ja monopolien murtajan”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi