Kokeile kuukausi maksutta

Välimallin tuotantoon tukea 500 asunnolle tänä vuonna

Uusi tukituotantomalli saa rahoitusta 80 miljoonaa euroa tälle vuodelle.

Uusi tukituotantomalli saa rahoitusta 80 miljoonaa euroa tälle vuodelle.

Valtioneuvosto teki 29.6.2016 muutoksen tammikuussa vahvistettuun vuoden 2016 Ara-asuntolainoituksen hyväksymisvaltuuksien käyttösuunnitelmaan.

Uutta lyhyttä korkotukimallia koskeva laki tulee voimaan 1.8.2016. Tähän tuotantoon osoitetaan valtuutta 80 miljoonaa euroa vuoden toisessa lisätalousarviossa. Tällä valtuudella arvioidaan voitavan aloittaa 500 asunnon rakentaminen vuonna 2016.

Myös asumisoikeusasuntojen tuotannon edellytyksiä parannetaan. Käyttösuunnitelmaa on muutettu siten, että korkotuen hyväksymisvaltuuksien käyttö ristiin tulee mahdolliseksi myös asumisoikeusasuntojen kohdalla.

Tavoitteena on mahdollistaa asumisoikeusasuntojen lisärakentaminen tilanteessa, jossa erityisryhmien asuntotuotanto tai normaali Ara-vuokra-asuntotuotanto eivät toteudu tavoitteiden mukaisina ja korkotukilainoituksen hyväksymisvaltuutta on käyttämättä. Käyttämätöntä valtuutta voidaan silloin käyttää asumisoikeustuotantoon.

Käyttösuunnitelman mukaan korkotukilainoituksessa on edelleen painopisteenä vuokra-asuntojen lainoitus suurimpiin kasvukeskuksiin, erityisesti Helsingin seudulle. Lainoituksessa tulee myös varmistaa, että valtuus riittää käynnistymässä olevaan niin sanottuun normaaliin vuokra-asuntotuotantoon.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Välimallin tuotantoon tukea 500 asunnolle tänä vuonna”

  1. Siis veronmaksajien täytyy antaa vuokra-asuntogryndereille 160 kiloeuroa per kämppä että alkavat rakentamaan ja sitten vetämään kovia vuokria. Missä on se kuuluisa ’tolkku’ ?

  2. ”Siis veronmaksajien täytyy antaa vuokra-asuntogryndereille 160 kiloeuroa per kämppä että alkavat rakentamaan ja sitten vetämään kovia vuokria. Missä on se kuuluisa ’tolkku’ ?”

    ——

    Käyttösuunnitelman valtuus tarkoittaa hyväksymisvaltuutta. Sen verran on mahdollista hyväksyä pankkien myöntämiä lainoja lyhyen korkotuen piiriin. Valtio ei anna mitään lainaa.
    Koska korkotaso on hyvin matala, ei veronmaksajien rahoja kulu lainkaan, sillä korkotukea maksetaan vasta jos korko nousee yli 2,5% tason.
    Tämä valtion tukimuoto ei siis maksa valtiolle yhtään mitään, mutta tuottaa valtiolle lähes 40% veroja ja veronluonteisia maksuja rakentamisen hinnasta.

  3. Confused, but on a higher level )
    Miksi tällaista hommaa sitten edes pyöritetään ? Rahahan on halpaa ja vuokratuotto parasta mahdollista tuotto/riski tarkastelulla.


  4. Maksaja sanoo:

    15.07.2016 09:09

    Confused, but on a higher level )
    Miksi tällaista hommaa sitten edes pyöritetään ? Rahahan on halpaa ja vuokratuotto parasta mahdollista tuotto/riski tarkastelulla.”

    No siksi, että valtion täytetakauksen vuoksi lainanhakijalle riittää, että sillä on vain 5% omia varoja. Loput antaa pankki halvalla, sillä kiinteistökiinnityksen ja valtion täytetakauksen vuoksi lainaa saa jopa 95% hankkeen kokonaishinnasta.
    Normaalisti pankista saa vain 50-70 % lainaa rakennushankkeen hinnasta, eikä sellaisia omia varoja (30-50%) ole kuin vakuutusyhtiöillä.
    Lisäksi korkotukilainaan saa ilmaisin eräänlaisen ”vakuutuksen”, joka korvaa kuluja silloin jos korko nousee yli 2,5 %:in.

Vastaa käyttäjälle OnkoTolkutonta Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat