Talous Mikko Kortelainen 2 kommenttia

Sijoitusriskejä, toimintaa Virossa – Nuorisosäätiö on rikkonut lakia

Nuorisosäätiö on toiminnassaan rikkonut yleishyödyllisyyslainsäädäntöä, ilmenee Aran tarkastuksessa.

Nuorisosäätiön talo Lahden moottoritien varressa. Kuva Juhani Niiranen / HS

Aran tarkastuksen havaintojen perusteella Nuorisosäätiön toiminta on merkittäviltä osin rikkonut yleishyödyllisyyttä koskevaa lainsäädäntöä ja sen toiminta on ollut arava- ja korkotukilain säännösten vastaista.

Lisäksi Nuorisosäätiö ei ole toiminnassaan piitannut Aran antamasta ohjeistuksesta.

Nuorisosäätiö on ottanut sijoitustoiminnassaan ja voimakkaasti kasvaneessa vapaarahoitteisessa asuntotuotannossaan yleishyödyllisyyssäännösten ja Aran ohjeiden vastaisia riskejä.

Lisäksi säätiö on antanut konsernin yleishyödyllisen osion ulkopuolelle merkittäviä yleishyödyllisyyslainsäädännön vastaisia lainoja ja takauksia.

Säätiö on myös laajentanut toimintaansa Viroon ja tehnyt sinne merkittäviä investointeja.

Tässä tilanteessa Aran keskeinen tavoite on valvontatehtävänsä lisäksi turvata Nuorisosäätiön valtion tukemissa Ara-asunnoissa asuvien asukkaiden asema parhaalla mahdollisella tavalla.

Ara edellyttää säätiöltä merkittäviä toimenpiteitä toiminnan saattamiseksi vastaamaan lainsäädännössä asetettuja velvoitteita.

Uhkana jopa lainojen peruminen

Ara on käynnistänyt laissa säädetyt toimenpiteet. Nuorisosäätiö on saanut kolme kuukautta aikaa korjata toimintansa lainsäädännön mukaiseksi. Jos asiantilaa ei korjata 29.9.2017 mennessä, käynnistää Aran lainmukaiset jatkotoimenpiteet.

Ara voi peruuttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysstatuksen, lakkauttaa korkotuen ja irtisanoa valtion asuntolainat kokonaan tai osittain takaisin maksettaviksi kuuden kuukauden kuluttua irtisanomisesta.

Ara käynnisti tarkastuksensa keväällä 2016 yleishyödyllisyysvalvonnan yhteydessä tehtyjen sijoitustoimintaa koskevien havaintojensa sekä Ylen esille tuomien säätiön hallintoa ja sijoitustoimintaa koskevien havaintojen perusteella.

Tarkastusta laajennettiin myöhemmin tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy:n tekemällä erityistarkastuksella. Vuosiin 2013–2016 keskittyneen tarkastuksen tavoitteena oli selvittää, noudattavatko Nuorisosäätiö ja sen omistamat kiinteistöyhtiöt toiminnassaan arava- ja korkotukilain yleishyödyllisyyssäännöksiä. Näiden lakien ja säännösten noudattaminen on ehtona valtion tukemille lainoille ja avustuksille.

Ara ohjaa ja valvoo valtion tuella rahoitettujen asuintalojen omistajien toimintaa. Tavoitteena on varmistaa valtion tuen kohdentuminen asukkaille ja että vuokrataloyhteisöjen toiminta on säännösten, määräysten ja ohjeiden mukaista.

Keskustelu artikkelista: 2 kommenttia

  • Meneekö homma todella niin että poliitikkojen rikkoessa lakia asia vain kuitataan maan tapana ja yleisenä käytäntönä? Hyi hyi… Mihin niitä lakeja tarvitaan?

    Vastaa
  • Vaikka Nuorisosäätiö onkin rikkonut lakia, niin on tehneet kaikki aratoimijat. Saattaa tietysti olla, että säätiön lain rikkomukset ovat kärkikaartissa. Mutta arava- ja korkotukilaissa on yli 10.000 §:ää. Jo tahtomattaankin niitä jotain vastaan toimijat rikkovat. On myös Aran tapa rangaista eri toimijoita samastakin lain rikkomisesta eri lailla. Kuntien omistamia yhteisöjä ja yhtiöitä Ara ei edes tarkasta! Nuorisosäätiö ei kuitenkaan voi puolustautua sillä, että ”näinhän muutkin ovat tehneet”. No, tosin ne muut tuskin ovat levittäneet toimintaansa Viroon.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia