Korjausrakentaminen Maria Huusko 15 kommenttia

1970- ja 1980-luvun rivitalo voi olla jopa korjauskelvoton

Rakennuslehti selvitti, mitkä ovat 1970- ja 1980-luvun rivitalojen tyyppiviat. Osa niistä voi tehdä rakennuksen lähes korjauskelvottomaksi. Aikoinaan ongelmalliset tasakatot on yleensä jo korjattu. Vaikeimmin korjattavissa ovat alapohjat.

1970-luvun rivitalo

1970- ja 1980-lukujen rivitalojen riskirakenteet ja korjaustarpeet ovat moninaiset, niiden mahdollisesti aiheuttamat ongelmat lähes yksinomaiset: kosteutta, mikrobeja ja huonoa sisäilmaa. Asiantuntijoidenkin mielipiteet menevät ristiin sen suhteen kuinka rankkoja ja kalliita korjauksia tarvitaan.

Suomen rakennuskannassa on yli 14 000 vuosina 1970-1979 rakennettua rivi- tai ketjutaloa ja lähes 29 000 vuosina 1980-1989 rakennettua. Asiantuntijoiden mukaan näistä erityisesti 1970-luvun rivitalot ovat ongelmallisia. Tasakattojen rakentaminen oli silloin yleistä eikä niiden riskejä vielä tunnistettu. Rakentamisen ohjeisssa määritelty niin sanottu hyvä rakentamistapakin johti silloin myös virheellisiin ratkaisuihin, jotka sitten toistuivat tuotannossa, kuten FCG:n Rakennusterveys- ja sisäilmasto -toimialan johtaja Juhani Pirinen 1990-luvun lopulla lisensiaattityössään osoitti.

”Lähes kaikissa 1970-luvun rakennustavoilla tehdyissä rivitaloissa on riskirakenteita ja tyyppivirheitä, jotka tulisi korjata. Kun 1970-luvun rivitalo alkaa oireilla, on remontti aina kallis, sillä valesokkelirakenteita sekä kaksoisbetonilattioita on vaikea korjata. 1980-luvun rivitalot ovat rakenteiltaan jonkin verran parempia”, Pirinen sanoo.

Yhden riskirakenteen korjaamista Pirinen pitää vielä kohtuullisen taloudellisena.

”Jos useita rakenteita täytyy uusia ja samaan aikaan osuu putkiremontti, joudutaan korjauksen mielekkyyttä miettimään. Muuttotappiopaikkakunnilla tällainen korjaaminen ei välttämättä ole kannattavaa”, Pirinen sanoo.

”1970- ja 1980-luvun rivitaloista monet ovat siinä rajoilla, että kannattaako niitä edes lähteä korjaamaan. Usein myös korjataan väärin, koska korjaussuunnittelijoilla ei ole tarpeeksi rakennusfysiikan ja korjaussuunnittelun osaamista. Toisaalta rakennesuunnittelijat ja rakennuttajat eivät ota tarpeeksi vakavasti huomioon rakenteiden kuntotutkijoiden raportteja”, Pertti Heikkinen Savora Oy:stä sanoo. Hän on toiminut rakenteiden kuntotutkijana ja korjaussuunnittelijana 22 vuotta ja oli yksi Kosteus- ja Hometalkoiden hankevetäjistä.

Riskirakenteen riski ei aina toteudu

”Talojen perustyypit voivat olla samoja ja viat löytyä samoista kohdista, mutta rakennevariaatioita on lukemattomia, joten ongelmien fysikaalinen toiminta vaihtelee erittäin paljon. Yleisesti ottaen voidaan päätellä, että riskirakenteissa esiintyy mikrobivaurioita, mutta on sellaisiakin riskirakenteita, jotka toimivat yhä. Jos esimerkiksi valesokkeli on tarpeeksi ylhäällä maanpinnasta, toimii se yleensä melko hyvin”, Heikkinen sanoo.

Asiantuntijat peräänkuuluttavat malttia riskirakenteista ja tyyppivirheistä puhuttaessa.

”Niistä on hyvä tietää, muttei niiden perusteella pidä leimata kaikkia yhden aikakauden taloja ongelmataloiksi. Riskirakenteeseen sisältyvä riski ei aina toteudu. Jokainen talo on yksilö”, entinen VTT:n tutkija Hannu Viitanen sanoo.

”1960- ja 1970-luvuilla tuli melkoinen hyöky uusia tekniikoita käyttöön. Niitä ei voitu hallita täydellisesti, mutteivät 70- ja 80-lukujen rivitalot kovin huonoja rakennuksia olleet. Lisäksi on hyvä tiedostaa historiallinen viive. Voi mennä kymmenen vuotta ennen kuin tiedostetaan, että jokin rakennustapa oli huono. Toisaalta työmailla ei aina noudateta suunnitelmia ja tapahtuu asennusvirheitä. Valtaosa tuon ajan pientaloista on ihan kelpo kunnossa”, yli 45 vuotta Vahasella työskennellyt rakennesuunnittelun konkari, diplomi-insinööri Vilho Pekkala sanoo.

Sokkelin madaltumisesta oli muutakin kuin esteettistä haittaa

1960-luvulla alkoi laatalle perustamisen yhteydessä esiintyä matalasokkelirakenteita.

”Sisälattian laittaminen samaan tasoon maanpinnan kanssa on kosteusteknisesti todella haastavaa, eikä kovempaa kosteuskuormaa otettu huomioon matalia ja valesokkelirakenteita tehtäessä”, Viitanen sanoo.

Pekkalan mukaan valesokkeleilla on turhan huono maine, sillä hyvin onnistuneita tai vain pienillä töillä varmistettavissa olevia tapauksia on paljon.

”Valesokkeleita tehtäessä on usein käytetty järkeä. Ulkopuolinen maanpinta on alempana kuin lattia, maa on kallistettu talosta poispäin, kattovesien ei ole annettu kastella sokkelia, sokkelissa on kunnon kosteudeneristys, ja 1980-luvun taloissa kapillaarinousu on hoidettu laatan alapuolisella solumuovilla. Silloin kosteuslähteeksi jää maavaraisella rakenteella betoni, joka ehti siihen aikaan ennen lattian loppuun rakentamista kuivua melko hyvin. Betonilaatan yläpintaan on laitettu bitumointi tai vankka muovikalvo jo siihen aikaan, eikä itse lattiaan ole kohdistunut laajoja kosteushyökkäyksiä”, Pekkala sanoo.

”Sokkeleiden ulkopintojen bitumointi on ollut säännöllistä noin vuoteen 1972 asti, jolloin se kovin usein jäi pois. Pientalojen betonien K-lujuus oli noin K25-K40. Ne ovat voineet imaista kosteutta maasta, kun kukkapenkkejä on kasteltu sokkelia vasten. Suuri osa sokkeleista on kestänyt tämänkin aika hyvin”, Pekkala sanoo.

”Julkisuudessa en ole juuri nähnyt käsiteltävän ulkoseinien alapäiden kuivumiskykyä. Kosteusrasituksia on ollut kuten niistä on esitetty. Seinän alareunasta on usein, ehkä useimmiten, ollut hyvä kuivumisyhteys ulkoilmaan. Mahdollinen kosteus on poistunut diffuusiolla mutta ennen kaikkea ilmaväleissä tai mineraalivillan sisällä tapahtuneilla ilman liikkeillä, siis konvektiolla ylemmäs, mistä on ollut pääsy ulos puuseinän tuuletusväliin tai kuorimuurin läpi ulkoilmaan. Käsitykseni mukaan kuivumiskyky on selitys lukemattomien niin sanottujen riskisokkeleiden pelastumiselle”, Pekkala kertoo.

Pekkala on toki muiden kanssa samaa mieltä siitä, että valesokkeli on riskirakenne, jonka kunto on syytä selvittää.

”Ei vain pidä oikopäätä vähäisten mikrobihavaintojen perusteella lähteä kalliisiin valesokkelin eli tarkemmin runkotolppien kengityksiin ja alajuoksun uusimisiin, jotka maksavat rivitaloasuntoa kohti monta kymmentä tuhatta. Kun asunnon arvo harvoin ylittää 80 000 euroa, puolet siitä investoituna kengittämiseen on väärin tehty tapauksissa, joissa on muitakin keinoja”, Pekkala sanoo.

Sokkeleihin liittyvä ongelma on myös, että niiden valulaudat saatettiin jättää paikoilleen. Ne homehtuivat, alkoivat lahota ja aiheuttivat sisäilmaongelmia. Viitasen mukaan näistä ei kuitenkaan vielä piitattu samalla tavalla kuin nykyisin.

Alapohjan korjaaminen voi vaatia uima-altaan

Pirisen mukaan pahimmat ongelmat 1970-luvun rivitaloissa aiheutuvat alapohjarakenteista. Lämmöneriste alettiin laittaa betonilaatan alle vasta 1980-luvulla.

”1970-luvun rivitaloissa on usein maata vasten roskavalulaatta tai kantava laatta, lämmöneristeet laatan päällä ja sisäpuolella toinen laatta tai puurakenne. Alla oleva laatta kastuu helposti kapillaarisen kosteudennousun takia tai vesihöyryn diffuusion vaikutuksesta. Tämän seurauksena päällä olevat lämmöneristeet vaurioituvat, varsinkin jos ne ovat mineraalivillaa. Betonilattian päällä voi olla myös puukorokkeita, jotka lahoavat tai homehtuvat”, Pirinen sanoo.

Nämä rakenteet ovat hankalia ja kalliita korjata.

”Parasta olisi ottaa pohjalaatta pois, mutta se voi olla kantava rakenne, jolloin sitä ei voi purkaa. Tällöin betonin alle kuuluvaa lämmöneristekerrosta ei saada asennettua, ja ainut tapa korjata talo on tehdä betonilaatan päälle vesitiivis rakenne, kuin uima-allas. Tämä on todella hankalaa, koska silloin sisäpuolinen kosteus voi tiivistyä kylmän vesieristeen päälle varsinkin reuna-alueilla”, Pirinen sanoo.

Pekkala on asiasta eri mieltä.

”Pahimmissakin tapauksissa riittää, kun tehdään betoniyläpintaan kosteudensulku kunnon bitumikermillä”, Pekkala sanoo.

Myös maavaraisen pohjan päältä nousevien puisten seinien ja kantavien rakenteiden alaosat voivat olla vaurioituneita.

”Silloin kaikki seinät joudutaan ainakin alaosistaan uusimaan. Lisäksi 1970- ja 80-luvun taloissa on usein valesokkeli ulkopuolella, ja puurungon alaohjauspuu ikään kuin kolossa, jolloin se saattaa olla todella kosteassa paikassa. Jos nämä asiat toteutuvat yhtä aikaa, maksaa korjaaminen 1000–1500 euroa neliömetriltä. Jos talossa on puukoolaukset maanvastaisen betonilaatan päällä ja lisäksi mineraalivillaeristeet, todennäköisyys vaurioitumiselle on 80 tai 90 prosenttia, mikäli suojaaviin toimenpiteisiin ei ryhdytä”, Pirinen sanoo.

Sadevesijärjestelmien, salaojituksen ja perusmuurinvesieristyksen kunnossa pitämisellä saatetaan hänen mukaansa saada vaurioituminen estettyä.

Pirisen mukaan vesihöyryn muodossa tapahtuvaa veden kulkeutumista ei laajemmalti ymmärretty 1970-luvulla, joten sitä ei juuri huomioitu suunnittelussa. Betonin kuviteltiin olevan paljon vettä ja vesihöyryä pitävämpää kuin se todellisuudessa on.

”Usein alemman laatan päälle tehtiin bitumisively, 1970-luvun lopussa sen tilalla voi olla muovikalvoa. Ajatus oli, että näin tekemällä kosteus pysyy alemman laatan tasossa. Kaikki eivät näitä laittaneet ja toisaalta bitumisivelyllä on käyttöikä, noin 30 vuotta, jonka jälkeen kosteus alkaa tulla siitä läpi. Kosteus tuo betonin läpi tullessaan mukanaan kalkkia, joka kiteytyy laatan päälle ja rikkoo pikku hiljaa bitumisivelyn”, Pirinen sanoo.

”Maan varaan valetun laatan päälle tehtyjä puulattioita on todella paljon. Betonin päällä on vankka kumibitumisively, laudoituksena koolaus korokkeiden varassa, mineraalivilla, tervapahvi ja ponttilauta. Rakenne on diffuusioavoin sisälle päin. Yleensä nämä lattiat ovat kunnossa”, Pekkala kertoo.

Tasakatto voi olla mainettaan parempi

Moni tasakatto on myöhemmin muutettu harjakatoksi. Asiantuntijat muistuttavat kuitenkin, ettei tasakatto itsessään ole virhe ja nykyisillä materiaaleilla ja nykyisellä rakentamisosaamisella se toimii moitteettomasti.

”1970-luvulla valtavirta kääntyi tasakattojen, eli loivasti sisäänpäin kallistettujen kattojen, tekemiseen. Asuntopohjien suunnittelu vapautui harjakaton asettamista rajoituksista, ja uuteen rakennustapaan syöksyttiin todella nopeasti”, Pekkala sanoo.

Ongelma oli halvimpien markkinoilla olleiden bitumihuopien huono laatu ja riittämätön joustavuus.

”Jos tasakatto oli puurakenteinen, rakenteet elivät ja huopaan tuli helposti repeämiä. Jos katto on uusittu riittävän ajoissa kumibitumihuovaksi, voi se olla mainettaan parempi”, Pirinen sanoo.

”Katot, joissa on käytetty aikansa parhaita ja kalleimpia bitumikermejä, ovat hyvässä kunnossa yhä. Toisaalta EL50/2000-huopaa käytettiin paljon, vaikka tuota heikkoa tuotetta ei saisi tuoda kattotyömaille ollenkaan”, Pekkala sanoo.

Liian hataria rakennuksia

”1970- ja 1980-lukujen talot ovat hataria ja ilmavuotoja on paljon. Maan alta tulevat ilmavuodot ovat terveydelle haitallisia. Kun seinärakenteet vuotavat muun muassa lattian rajoista, myös seinissä mahdollisesti olevat mikrobit tulevat helposti sisäilmaan”, Pirinen kertoo.

Pekkalan mukaan talojen on oltava tiiviydeltään kuin pulloja, jos niistä halutaan terveitä. Tämä koskee varsinkin energiaremontin jälkeistä tilaa.

”Tämä on yhä jatkuva ja vaikeasti pois kitkettävä ongelma. Mikrobipitoista korvausilmaa ei saa tulla taloon sisään. 1970- ja 1980-luvuilla rivi- ja pientalot tehtiin enimmäkseen puusta, eikä ilmatiiveyteen kiinnitetty paljon huomiota. Puurakenteisten seinien ja kattojen uloimpiin osiin on muodostunut ihan luonnonlakien mukaan homekasvuja, joiden vaikutus sisäilmaan pitää estää tehokkaasti. Ulkovaipan sisäpintojen siis tulee olla tiiviitä”, Pekkala sanoo.

”Kun rakennuksessa on ollut painovoimainen ilmanvaihto ja yläpohjassa pahat ilmavuodot, on kattorakenteisiin kasvatettu kunnon mikrobit, etenkin jos rakenteissa on käytetty vaneria. Kun rakennukseen on lisätty koneellinen poisto huolehtimatta todella hyvin korvausilman saannista ja yläpohjan alapinnan tiivistämisestä, on mikrobit imetty sisälle vuotokohtien kautta”, Pekkala kertoo.

LISÄTIETOA:

1970- ja 1980-luvun rivitalojen leikkauskuvat tyypillisine riskikohtiin löytyvät perjantaina 17.8. ilmestyvästä Rakennuslehdestä ja myös tästä.

Rivitalojen ja tasakattojen kosteusriskeistä löytyy lisätietoa nettijulkaisusta Näin Suomi homehtui – hyvä rakentamistapa sai aikaan pahaa jälkeä

Rivitalojen korjaamisen ohjeiden teko osoittautui suurten näkemyserojen vuoksi Hometalkoiden käyttämille asiantuntijoillekin niin vaikeaksi, että ne jäivät lopulta julkaisematta. Sen sijaan tietoa pientalojen ja kerrostalojen kosteusriskeistä ja korjaustavoista löytyy Hometalkoiden nettisivulta

 

Keskustelu artikkelista: 15 kommenttia

  • Hyväksytään tosiasia: Suomessa on satoja tuhansia asuntoja, joiden sisäilma on huono ja talo saa jopa purkuluvan rakennusvalvonnasta. Mm. Tampereella historiallinen kerrostalo os. Otavalankatu 8 (rakennettu 1920-luvulla) puretaan. Vika on välipohjarakenteessa, joita samanlaisissa taloissa on kymmenissä tuhansissa kerrostaloasunnoissa suurissa kaupungeissa. Ei kuulemma kannata korjata. Olen asiasta eri mieltä, olen tosin seurannut asiaa vain sivusta. Eiköhän asiassa käy niin, että nurkanvaltaaja ostaa loput asunnot pilkkahintaan ja saa lisää rakennusoikeutta. Vanha ehkä jopa korjataan ja lisärakennusoikeus käytetään muilla keinoin. Tosin tontilla on käyttämätöntäkin rakennusoikeutta, mutta näin vanha kaava edellyttää uuden kaavan tekoa. Näillä 60-80 -luvun rivitaloilla varsinkin huonolla paikalla ei ole mitään toivoa. Niissä voi ehkä asua, mutta niitä ei kannata enää korjata.

    Vastaa
  • Bulldozerit vaan paikalle ja matalaksi.

    Vastaa
    • Seppo Mölsä

      Useimmat noista vanhoista rivitaloista on toki korjauskelpoisia. Esimerkiksi monissa 70-luvun rivitalossa tasakatto on korjattu tai muutettu harjakatoksi eli aikakauden pahin tyyppivirhe on jo kunnossa. Näiden 70-luvun rivitalojen suurin valtti tänään on yksikerroksisuus. Se kiinnostaa senioreita paljon enemmän kuin 80-luvun talojen kaksikerroksisuus tai 2000-luvun tiivis ja katala (jota sanottiin harhaanjohtavasti matalaksi) rakentaminen postimerkin kokoisille tonteille.

      Ongelmarivitalojakin toki on varsinkin vanhimmassa rakennuskannassa, koska niin sanottu hyvä rakentamistapa oli menneinä vuosikymmeninä monesti valitettavan huono ja virheitä sisältänyt. Monet systemaattiset virheet paljastuivat vasta kymmenvuotistakuun jälkeen.

      Rakennuslehti kertoi talvella Järvenpäässä tehdystä rivitaloalueen korjauksesta, jossa julkisivujen korjausongelmat olivat niin isot, että rakennusliike meni konkurssiin ja olemattomalla palkkiolla mukaan saatu valvontakonsultti määrättiin maksamaan kustannusylitykset asukkaille. Oikeus olisi voinut paremmin pohtia tilaajan vastuuta huolehtia siitä, että suunnitteluun ja valvontaan osoitetaan riittävästi resursseja.

      Tuon tapauksen jälkeen osaavat korjaussuunnittelijat ovat olleet hyvin kriittisiä lähtemään mukaan ongelmarivitalojen korjauksiin, koska töitä riittää ammattirakennuttajien oikein resurssoiduissa hankkeissakin yllin kyllin. Oikeus teki tuossa tapauksessa karhunpalveluksen rivitaloyhtiöille, sillä nyt korjauksen ja sen suunnittelun hintalappu on korkeampi kuin ennen.

      Vastaa
  • Korkeinhankkija

    Se oli sitä aikaa, kun raksan toimitusjohtajat olivat valmistuneet suoraan amiskan harjoittelutyömailta tai peräti kansalaiskouluista.

    Vastaa
  • Virallinen Valvoja

    Aina kun tästä aiheesta tehdään juttuja pitäisi sanoa yksi asia selkeästi ääneen: jokaisella talolla on suunniteltu tekninen käyttöikä. Arkkitehti ja rakennesuunnittelija tietävät tasan tarkkaan mitä eroa sillä on, jos tilaaja sanoo että teknisellä käyttöiällä ei ole väliä tai jos halutaan, että runko kestää 100 vuotta. Kun tekninen käyttöikä on käytännössä näillä rakenteilla 30-40 vuotta, se tarkoittaa siis rautalangasta vääntäen sitä, että kiinteistön arvo 40 vuoden ikäisenä on 0 euroa. Nykyisillä markkinoilla näin ei ole vaan loppuunkin ajetun talon arvo voi ainakin myyjän mielestä olla vähintään se mitä siitä on itsekin 20 vuotta aikaisemmin maksanut. Tätä ajattelua on ruokittu myös pankeissa kun on myyty asuntolainoja: oma asunto kuulemma on loistava sijoitus ja hyvää varautumista eläkepäiviin. Tosiasiassa voit maksaa 25 vuotta elämästäsi asuntoa jolla ei ole mitään arvoa siinä vaiheessa kun pankkilaina on maksettu.

    Vastaa
  • Täytyy muistaa, että monesti tuo oli sen ajan rakentamismääräysten mukaista, mutta niitäkin vastaan tehtiin. Lisäksi esteettömyys oli silloin (70-luvulla) kunniassaan. Se oli ristiriidassa kuivan rakentamisen kanssa. Lisäksi betonin kuviteltiin suojaavan puuta kosteudelta siellä ”piilossa”!. 36 vuotta olen tehnyt korjaustutkimuksia ja korjausuunnitelmiakin ko. vuosikymmenten taloihin: ei paljon hyvää sanottavaa. Silti ei kutsuttu Koteus ja Hometalkoihin vetäjäksi eikä muutenkaan.

    Vastaa
  • Huonoon rakentamisen tulee puuttua.

    Rakennushanke ja asuntokauppa on monen osapuolen yhteistoimintaprosessi. Hankeen olennaisista vaatimuksista säädetään rakennuslaissa. Ostajan kannalta taloussuunnitelma on keskeinen asiakirja. Hankkeen lähtökohtana on että sen suunnitteluvaiheessa huomioidaan 50-100 vuoden rakentamis-, käyttö- ja kunnossapitokustannukset. Rakennusvaihe kestää kunnes rakennusvalvonta on tehnyt lopputarkastuksen ja yhtiölle on valittu uusi hallitus. Jos rakennuslupa myönnetään tai lopputarkastus ja hallinnonluovutus tehdään väärin perustein, yhtiön käyttö ja kunnostuskulut kasvavat ja on vaara että yhtiö joutuu ennen aikaisesti päättämään korjauksista.

    Hankkeeseen ryhtynyt, rakennusaikainen hallitus ja myyjä täyttävät huolehtimisvelvollisuutensa tekemällä suunnittelu-, urakka- ja valvontasopimukset rakennusalan ammattilaisten kanssa; huolehtimalla että suunnittelu tarkastetaan ja että sopimuksia noudatetaan; huolehtimalla turva-asiakirjojen säilytyksestä; esittämällä rakennusvalvonnalle selvityksen suunnitelmista rakennusluvan hankinnan yhteydessä sekä tarkastuksista ja valvonnasta lopputarkastuksessa; esittämällä asunto- ja tilintarkastusyhteisölle selvityksen rakentamisesta ja taloussuunnitelman toteutumisesta hallinnonluovutuksessa.

    Ostajien oikeuksista säädetään asuntokauppalaissa. Kyse on siitä onko suunnittelussa ja valvonnassa noudatettu rakennuslakia ja taloussuunnitelmaa. Rakentamista koskevien sopimuksiin liittyy lainsäätäjän, valvontaviranomaisen, rakennusalan, perustajaosakkaan sekä arkkitehti-, suunnittelu- ja valvontatoimistojen ohjausta ja vallankäyttöä. Sopimusten ja taloussuunnitelman tulkintaan liittyy isännöinti-, tilintarkastus-, asianajo- ja kiinteistöalojen vallankäyttöä.

    Yhteiskunnan kritiikki kohdistuu rakennushankkeiden ohjausjärjestelmän monimutkaisuuteen, suunnittelun ja valvonnan epäonnistumiseen, jääviyskysymyksiin sekä vallan väärinkäyttöön. Yhtiön uusi johto ja asuntojen ostajat ovat tuskastuneet reklamaatioprosessin pitkäaikaisuuteen ja kalleuteen. Asuntojen myyjä ei aina hoida reklamaatioita kohtuuajassa. Rakennusvalvonta tai isännöinti- ja tilintarkastusala eivät aina puutu rakennuslain tai taloussuunnitelman vastaisuuksiin. Asianajotoimistot ovat haluttomia esittämään vaateita yhteisvastuullisille, joka usein johtaa prosessin pitkittymiseen ja kulujen tuntuvaan kasvuun. Korkeimman oikeuden presidentti totesi äskettäin että asiantuntijoiden asiantuntemus voi olla kyseenalaista. Tuomariliitto on syytä huolissaan asianajokulujen kasvusta.

    Asuntoja edelleen myytäessä vaarana on että yhtiön johto yrittää siirtää vastuun suunnittelu- tai valvontavirheistä johtuvista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista ostajille. Rakentamis- ja asuntokauppariidoissa tuomioistuinten tulee antaa etusija perustuslain säädöksille ja tavarantarkastajan lausunnolle. Helsingin hovioikeus linjasi 2010, että jos hankkeen valvojat ovat toimineet törkeän huolimattomasti he ovat vastuussa aiheuttamastaan vahingosta, ei siis pelkästään palkkionsa määrällä. Tilintarkastusyhteisöjen omavalvonta siirrettiin 2016 alussa patentti ja rekisterihallitukselle.

    Viranomaisten sekä asunto- ja tilintarkastusyhteisöjen tulee ajoissa puuttua huonoon rakentamiseen sekä rakennus-, valvonta-, kiinteistö-, isännöinti- ja asianajajaliittojen jäseniensä vallankäyttöön.

    Vastaa
  • Tosi hieno mallinnos !. Jäin tuijottamaan yksityiskohtia 5 minuutiksi. Hyvin tavoitettu röttelön ”henki”.

    Vastaa
  • Taloyhtiöiden vastuunpakoilu on iso ongelma. Edes terveystarkastajan kehotukset kiinteistön tutkimiseen, eivät aina tuota tulosta. Ihmiset sairastavat, mutta kun mitään aukotonta tutkimusta ei homesairauksille ole, joutuu osakas usein ensin itse kaivamaan esiin homeiset rakenteet ja sitten alkaa taloyhtiössä suukopu, jossa vatvotaa, kenen syy on, että nyt joudutaan isoon remonttiin; syyllinen on tietysti se joka on pöljyyttään mennyt ostamaan homeasunnon osakkeet!! Asioita väännellään ja käännellään ja isännöitsijä parhaansa mukaan avustaa hallitusta välttelemään tutkimuksia. Mielestäni terveysviranomaisten pitäisi olla jämäkämpiä ja etenkin lasten sairastaessa sisäilmaongelmien takia, pitäisi toimia nopeasti ja vaatia kunnolliset tutkimukset viipymättä vaikka pakkokeinoja käyttäen.

    Toinen seikka on asuntokauppa: ostaja ei useinkaa ole hyvin perillä rakennusteknisistä jutuista – etenkään nuori ostaja – ja ostaakin juuri rivitaloasunnon, eikä omakotitaloa, koska olettaa yhtiön hoitavan asiat asianmukaisesti. Pankit kyllä myöntävät auliisti lainaa vanhojen rivitaloasuntojen ostoon kohtalaisen kovallakin hinnalla, mutta sitten kun ko. taloyhtiössä todetaan isoja remonttitarpeita, samat pankit kieltäytyvät heikon taseen vuoksi myöntämään yhtiölle korjauslainaa. Pankit siis ajavat pahimmassa tapauksensa asuntolaina-asiakkaansa asunnottomaksi ja velkajärjestelyyn!

    Mielestäni kaikki tietynikäiset rivitalot pitäisi kartoittaa kunnolla rakenteita avaamalla – kuntotutkimukset ovat yhtä tyhjän kanssa – ja noiden tutkimusten tulokset pitäisi olla julkisia asiakirjoja. Isännöitsijäntodistukset eivät useinkaan kerro läheskään koko totuutta. Kiinteistövälittäjät luistavat vastuustaan useimmiten, joten heille tulisi asettaa selkeät vaatimukset vanhojen asuntojen myynti-ilmoitusten sisällöstä viranomaisten toimesta. Tällä hetkellähän he lähinnä itse valvovat itseään…

    Yhteiskunnan tulisi aktivoitua asiassa ja pankkien muutettava toimintatapojaan. Suomessa on jo liian monta kotinsa sairastuttamaa ihmistä.

    Vastaa
    • Maritta Laine

      Kiinteistönvälittäjällä on lainmukainen selonotto- ja tiedonantovelvollisuus. Piilovirheet ovat asia erikseen ja niiden varalta myyjä voi ottaa vakuutuksen.

      Vastaa
  • rakennustarkkailija

    Valesokkeliratkaisuja tehtiin todella paljon 1970-1980 -luvun pien- ja rivitaloissa. Tutkailin ratkaisujen kosteusteknistä toimivuutta tuolloin ja ei se aivan kehnolta vaikuttanut, vaikka osa ratkaisuista oli todellisia riskirakenteita. Tämän päivän tietojen mukaanhan valesokkelit ovat selkeitä riskirakenteita. Kuten artikkelissa todetaan, niin huonokin ratkaisu saattaa toimia, jos kosteus pidetään/pysyy siitä loitolla. Kuitenkin vuodet ja vuosikymmenet yleensä tekevät tehtävänsä ja valitettavasti rakenteeseen sisältyvä riski toteutuu kovin usein. Rakennusfysiikkaa vastaan voi yrittää taistella, mutta pitkällä aikajänteellä sen kanssa jää yleensä toiseksi.

    Totesin tutkimuksissani 1980-luvun lopulla, että yleensä ottaen suomalaisten pientalojen puuseinän alaosan (alaohjauspuun) toimivuus perustuu alhaiseen ulkolämpötilaan ja painekyllästetyn puun käyttämiseen (tuolloin oli todellakin pääsääntönä käyttää ”myrkytettyä” puuta alajuoksussa). Nyt kun ilmasto on lämpenemässä, niin saapa nähdä miten noiden rakenteiden pitkässä juoksussa käy.

    Vastaa
  • Tarttee olla ihmisen vähän hullu, jos asuu yli 10 v. ikäisessä rakennuksessa…
    Lähtökohtaisesti osakkaat eivät taloyhtiössä huolehdi omaisuudesta, vaan asunnot täytyy tarkastaa säännöllisesti:
    esim. pieniä vuotoja vesiputkissa sekä rikkoutuneita silikonisaumoja ja puuttuvia laattasaumoja pesuhuoneissa jätetään täysin huomiotta.

    Vastaa
  • 90-luvun puolivälissä korjausrakentamiseen suuntautumisvaihtoehdosta valmistuneena muistan kun loppuvaiheen opinnoissa etsimme RT-kortiston ja yritysten esitteiden tyyppirakenteista ongelmakohtia ja niitä oli paljon! Nämä ohjeet kuitenkin määrittivät osaltaan ”hyvän rakennustavan” ja ilman kriittistä arviointia osa oli suorastaan vaarallisia rakenteita. Ja tämä tosiaan vielä 90-luvun alkupuolen materiaaleissa.

    Kapillaarikatkoista alettiin puhumaan vasta noihin aikoihin, nykyään lienevät itsestäänselvyys kaikissa maanvaraisissa rakenteissa. Salaojituksen sijainti ja merkitys on myös ollut monelle 80-luvun rakentajalle mysteeri eikä siihen ole osattu kiinnittää riittävää huomiota. 70- ja 80-lukujen kaavoituksellakin on osansa ongelmissa, joku jo mainitsikin esteettömyyden vaatimukset mutta muutenkin moni pellolle tehty asuntoalue on kaavamääräyksillä pilattu kun hulevesille ei saada kunnollisia kaatoja

    Nykyisissä (elementti) pientaloratkaisuissa ihmetyttää alajuoksun sijainti samassa tasossa lattian pinnan kanssa. Aika iso vastuu jää sokkelikaistalle ja alajuoksun kiinnitykselle ettei lämpövuotoa synny.

    Vastaa
  • Pitäisikö joka rakennuksen seinään kiinnittää metallilaatta, missä on ruksattu rakennusajankohtansa tyypillisimpiä oikeuskäsittelyitä vaatineita ratkaisuja ihan näistä RT-korteista.

    Vastaa
  • Jos ei nyt seinään laattaa, niin vanhasta rivitaloyhtiöstä asunnon ostamista harkitsevan pitäisi ainakin automaattisesti saada luotettavat tiedot kiinteistön historiasta. Asunto-osakeyhtiölaki velvoitta jokaisen as.oy:n kulloisenkin hallituksen hoitamaan huolellisesti yhtiön omaisuutta (kiinteistöä), mutta hyvin monessa tapauksessa sitä ei kuitenkaan ole toteutettu. Muodollisesti on olemassa sääntöjä ja valvontaa, mutta käytännössä tilanne on monessa yhtiössä aivan p******llään.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia