Suomalaisissa omakotitaloissa luultua enemmän vaurioita

Raksystems Anticimexin tekemä selvitys kertoo, että suomalaisissa omakotitaloissa on huomattavan paljon vaurioituneita rakenteita ja ne aiheuttavat korjaamattomina monia vakavia ongelmia. Lisäksi kiinteistöissä on paljon puutteita ja eri aikakausien rakennustavoista johtuvia riskirakenteita, jotka eivät vielä ole ehtineet aiheuttaa vaurioita. Loppuvuodesta 2009 tehty selvitys perustuu yhtiön viimeisen kahden vuoden aikana eri puolilla maata tekemiin kuntotarkastuksiin.

Raksystems Anticimexin tekemä selvitys kertoo, että suomalaisissa omakotitaloissa on huomattavan paljon vaurioituneita rakenteita ja ne aiheuttavat korjaamattomina monia vakavia ongelmia. Lisäksi kiinteistöissä on paljon puutteita ja eri aikakausien rakennustavoista johtuvia riskirakenteita, jotka eivät vielä ole ehtineet aiheuttaa vaurioita. Loppuvuodesta 2009 tehty selvitys perustuu yhtiön viimeisen kahden vuoden aikana eri puolilla maata tekemiin kuntotarkastuksiin.

Yhteistä vaurioille ja puutteille on se, että pääosin ne olisi voitu estää säännöllisin tarkastuksin. Ainakin niiden korjauskustannukset olisivat vain murto-osa siitä tilanteesta, että ne havaitaan vasta kun ”vesi tai home tulee sisään”.

Raksystems Anticimex on tehnyt vuosien varrella kuntotarkastuksia yli 50 000 kiinteistöön.

 

Vaurioiden ja puutteiden yleisyys eri tyyppisissä rakenteissa: 

  • Rossipohjissa vaurioita/puutteita yli 70 prosentissa kohteista
  • Valesokkelirakennuksissa vaurioita 50 prosentissa
  • Maanvastaisissa levyverhoilluissa seinissä vaurioita 50 prosentissa
  • Salaojien huolto laiminlyöty 90 prosentissa
  • Sadevesien ohjaus virheellinen 60 prosentissa
  • Kalliolle perustetut talot – kosteusvaurioita yli 50 prosentissa
  • Vesikatoissa läpivientien puutteellinen tiivistys 50 prosentissa
  • Vesikaton suuntaisissa yläpohjissa tuuletuspuutteita 60 prosentissa
  • Aluskatteen puutteita 90 prosentissa
  • Kattoikkunoissa puutteita 50 prosentissa
  • Tasakattotalojen tuuletus puutteellinen 90 prosentissa
  • Käyttöturvallisuuspuutteita 50 prosentissa
  • Märkätilojen vedeneristeissä puutteita 50 prosentissa
  • Lattiakaivojen liitosten ja putkiläpivientien puutteita 70 prosentissa

Tätä artikkelia on kommentoitu 9 kertaa

9 vastausta artikkeliin “Suomalaisissa omakotitaloissa luultua enemmän vaurioita”

  1. Tutkittua tietoa taas suomalaisesta rakentamisen laadusta! Mitä ne inssit ja rakennusmestarit ovat opiskelleet?
    Mielenkiintoista olisi tietää miten ongelmia esiintyy esim. peruskorjatut, uudet kohteet kuten hartiapankki, urakoidut ja talotehtaiden rakentamat kohteet. Myöskin millä vuosikymmenellä rakennetuissa kohteissa on eniten ongelmia?

    1. Tässä mitattu sata taloa, mikään ei täysin täytä kaikkia määräyksiä. Paras huomio on, että energian kulutus ei korreloi oikein minkään kanssa – asukas on suurin kulutuksen vaikuttava tekijä.

      Puurunkoisten pientalojen kosteus- ja lämpötilaolosuhteet, ilmanvaihto ja ilmatiiviys. Tutkimusraportti 131. Tampere, Tampereen teknillinen yliopisto, Talonrakennustekniikan laboratorio. 102 s. + 10 liites

      http://www.tut.fi/units/rak/rtek/tutkimusraportit/Raportti131.pdf

      1. Me kaikki luemme tutkimusta eritavalla, minulle se kertoo tulevaisuuden talon PASSIIVIENERGIatalon vaativan ulkoilman parempaa eristämistä sisäilmasta,koska sen vaihtelevuus on suurempi.Siksi muuttaisin perinteistä senärakennetta, tiivis ulkokuori ja hengittävä sisärakenne suuntaan.Esimerkiksi kannattais tarkastella rakennetta: ulkoalukien vuorilauta,SPU-erste ,100mm.,9mm.havuvaneri,25mm.ilmarako,25mm.puukuitulevy,250mm.selluvilla ristikoolakseen puhallettuna,ilmansulkupaperi,12mm.havuvaneri

        1. Ehdottamassasi rakenteessa ei ole mitään järkeä. Oletko tarkistanut laskelmilla, että toimii? Ja vaikka jostain kumman syystä toimisikin, niin samaan lopputulokseen päästään huomattavasti yksinkertaisemmalla rakenteella.

          Mitä tulee omakotitalojen vaurioihin, niin saattaa pitää hyvinkin paikkaansa. Aikojen saatossa on tehty ihan luvallisestikin aikamoista tuupaa. Soppaa ovat hämmentäneet aika hyvin myös ns. hartijapankkirakentajat, jotka ilman minkäänlaista rakennusfysiikan tajua ovat kyhänneet jos jonkinmoista hökkeliä.

  2. Varmasti laadussakin on vikaa, mutta tämä haiskahtaa kyllä Raksystemsin myynninedistämiskampanjalta. Kun ihmiset saadaan peloteltua, tilaavat sitten näitä kuntokartoituksia saadakseen mielenrauhan. Nythän omakotitalojen kauppa käy harvakseltaan, joten tarkastuksia ei tehdä myynnin vuoksi.

    Mielenkiintoista on myös, miten nyt löytyy ongelmia, mutta myyntikartoituksissa niitä ei sitten löydykään. Tuli vain mieleeni tuo telkkarissa ollut hometalo-ohjelma.

  3. Piällysmiehelle vaan,että Raksystems tekee tilastojaan julkisuuden kipeydessään eikä nauti ammattilaisten keskuudessa kovin suurta luottamusta asiantuntemuksessa. Tilastot on tilastoja, ja ne ylittävät emävalheidenkin apajat. Näyttääs vähän siltä, että kappalelukumäärät antaa tilastoinnille otollisen vertailutiedon prosenteissa. Mikä on prosenttitutkimusten akateeminen arvo ilman virheiden perusteluja.

  4. Rossipohja on kustannuksilataan erittäin kallis ratkaisu.
    Monet yrittävät siksi oikoa asioissa.
    Muutama vuosi sitten pääkaupunkiseudulla toimi joku urakoitsija, joka kehuskeli väärää toteutustapaansa ylpeänä.
    Toisaalta vähäisimmillään puutteen on voinut aiheuttaa
    puupalikka alapohjan tuulettuvassa tilassa, ja jos oikein ollaan tarkkoja niin jos sinne putoaa kartoittajan hiuskin niin lienee tulkittava orgaaniseksi aineeksi.
    Eri asia on mikä aiheuttaa haittaa.

    1. Onko todella niin,että jossain on luultu asian olevan toisin ? Pientalotyömaat ovat täyttä sekamelskaa , rakennuttamissuoritusta ja valvontaa ei tunneta lainkaan . Kokonaisvastuun kantavaa pääurakoitsijaa ei ole, talotehtaitten asennustyön ainut mittari on nopeus , nuorta rakennuttajaperhettä viedään kuin pässiä narussa,heidän rahansa on heitteillä monessa mielessä.Kaikkein pahinta jälkeä aiheuttavat liikemiesgryndarit ja elämäntaparakentajat ,heillä ei ole minkäänlaista vastuuntuntoa siitä mitä peräänsä jättävät. Lopun hoitavat irvihymyiset lkv-rouvat,jotka tietävät rakennuksen laadusta kaakeleitten värin.

Jätä kommentti