”Työnjohto kuvaa Jannea yhden miehen armeijaksi, jonka voi laittaa vaikka hoitamaan julkisivukorjauksen alusta loppuun, Hänen päätoimensa on maalaus, mutta hän osaa myös erilaiset pinnoitukset, saumaukset, tasoitukset ja rappauksetkin”, Consti Julkisivujen toimitusjohtaja Risto Kivi sanoo maalari Jean ”Janne” Lindstömistä.
Lindström on tällä hetkellä Helsingin Korkeavuorenkatu 21:n arvorakennuksen peruskorjaustyömaalla Johanneksen kirkkoa vastapäätä. Hänen työnään on maalata viimeinen pinta koristeelliseen julkisivuun 1880 luvulla rakennettuun taloon. Työn vaativuutta kuvaa se, että julkisivussa on yhteensä 1 200 kipsikoristetta, joista 350 joudutaan uusimaan kokonaan sekä noin neljä kilometriä punaisen pinnan ja vaalean harmaiden ikkunan pielien välistä rajausta.
”Huonoa ei päästetä käsistä”
”Jannen suhtautumista töihinsä kuvaa se, että hän saattaa ottaa yhteyttä suoraan minuun, jos asiat eivät suju työmaalla hänen standardiensa mukaan. Näin hän pitää työnjohdon varpaillaan. Kyllä esimiesten itsetunnon pitää kestää omien ehdotusten muuttaminen, jos perusteet ovat oikeat”, Kivi sanoo Lindströmin ammattiasenteesta.
”Hänen asenteeseensa kuuluu myös se, ettei se, ettei huonoa päästetä käsistä eikä huonon pohjatyön päälle vedetä pintaa. Hän tietää myös, mitä aineita käytetään millekin pohjalle, miten eri aineet sopivat yhteen sekä aineiden vaatimat kovettumis- ja kuivumisajat, eikä suostu tinkimään näistä ajoista aikataulupaineissakaan”, Kivi jatkaa.
Maalarina yli 35 vuotta
Helsingin keskustasta lähtöisin oleva, mutta nyt Espoossa asuva 56-vuotias Lindström sanoo olleensa onnekas, kun hänellä oli kaksi enoa, jotka tykkäsivät maalarin työstä. Heidän esimerkkinsä ansiosta Lindströmkin päätyi maalariksi.
Nyt hän on ollut maalarina yli 35 vuotta, vaikka hänellä ei olekaan muodollista pätevyyttä alalle. Ammattitaitoaan hän on toki monipuolistanut käymällä Amiedun kursseilla muun muassa muurausta ja rappausta opettelemassa.
Lindström on tehnyt työtä Kiven alaisuudessa, ensin Raitayhtiöissä ja sittemmin yrityskaupan jälkeen Consti Julkisivuissa 2000-luvun alkuvuosista alkaen.
”Minulla oli ennen oma yritys, jonka kautta tein töitä Raidalle, mutta lopulta kysyin Ristolta suoraan, pääsisinkö hänelle töihin. Firmani kaatui siihen, että minulla oli töissä vääriä tyyppejä”, Lindström kertoo taustoistaan.
”Laatu on huolellisuutta”
”Laatu on huolellisuutta ja sitä, että tehdään juuri niin kuin työselosteessa lukee, sekä nimenomaan sitä, mitä asiakas on tilannut”, Lindström sanoo.
”Olen niin kriittinen laatuasioissa, että lopputuloksen pitäisi kelvata muillekin, jos se kelpaa minulle”, Lindström miettii laadusta omassa työssään.
Hän ihmettelee rakennusalan käytäntöjä viime aikoina: ”Valitettavasti nyt on ollut noin kymmenen vuoden jakso, jonka aikana on tehty huonoa työtä, kun aikataulut on laadittu liian tiukaksi. Toivottavasti tilanne on muuttumassa, kun nähdään, että esimerkiksi homekoulujen korjaaminen tulee järkyttävän kalliiksi.”
”Saan suunnitella työni vapaasti”
Lindström kertoo, että Korkeavuorenkadun työmaalla on julkisivuja maalaamassa kaksi maalaria, ja ennen talven tuloa mukaan tulee kolmas. Laadun varmistamiseksi maalarit ovat tehneet yhdessä kymmeniä mallitöitä. Kun oikeat värit ja työmenetelmät oli mallien avulla selvitetty, varsinainen maalaustyö on ollut Lindströmin mukaan varsin vapaata.
”Saan suunnitella työni vapaasti, enkä juuri tarvitse työnjohdon valvontaa, kun luottamusta on molemmin puolin”, hän kiittää reilua henkeä työntekijöiden ja työnjohdon välillä.
Maalarin työ on pysynyt lähestulkoon samana koko Lindströmin 35-vuotisen työuran aikana, mutta käytettävät aineet ovat muuttuneet merkittävästi: ”Tuotteet ovat parantuneet maalarin kannalta, kun myrkyistä on päästy eroon. Enää ei tarvitse vetää lyijyä keuhkoihin. Minullakin oli aikoinaan krooninen keuhkoputken tulehdus liuotinpohjaisten tuotteiden käytöstä”, hän kertoo.
Nyt, 56-vuotiaana Lindström miettii jaksamistaan maalarin työssä: ”Jos pysyn tässä kunnossa, pystyn tekemään tätä vielä 4-5 vuotta. Kun ikää tulee, pikkukremppaa tulee väistämättä, ja se vaatii huoltoa kotona. Kun vanhemmiten joutuu hidastamaan vähän tahtia, siitä on myös hyötyä, kun jälki on parempaa.”
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Constin maalari Jean Lindström on laadussa tinkimätön pomojenkin suuntaan”