Suomalaiset rakensivat paljon kaukomailla – joskus ruumiidenkin keskellä

Projektivienti oli kiehtova ajanjakso suomalaisen rakentamisen historiassa.  Sitä tehtiin nuoruuden innolla vaaroista ja riskeistä juuri tietämättä tai välittämättä.

Kirjoittaja(t) Seppo Mölsä

Turkulaiset rakennusmestarit muistelevat omia kaukovientikokemuksiaan.

1970- ja 1980-luku olivat rakentamisessa sikäli erikoista aikaa, että rakentaminen oli Suomen kansainvälisin ala, niin kuin muuten nytkin. Silloin suomalaiset itse olivat rakentamassa ulkomailla niin Neuvostoliitossa kuin monissa öljystä äkkirikastuneissa kaukomaissakin.

Näistä retkistä on tehty monta kirjaa, joissa näkökulma on ollut hankkeiden johtajien. Mestaritasolta yksi harvoista kirjoista on Esa Koukkarin kirja ”Rakentaja rajantakaiset”, joka käsittelee mestareiden arkea ammattiliittotoiminnan näkökulmasta Neuvostoliitossa ja Baltiassa.

Suomalaisten monikansallisiin rakkaussuhteisiin on uskaltatunut kurkistamaan vain saksalainen naistutkija ja hänkin rajoittuu väitöskirjassaan vain suomalais-venäläisiin suhteisiin.

Turkulaiset rakennusmestariseniorit ovat katsoneet projekteja tavallisten turkulaisten mestareiden näkökulmasta. Erkki Ettanen on koonnut omakustannekirjaansa ”Rakentajat muilla mailla” mestareiden muisteloita niin Nigerian, Egyptin, Iranin, Saudi-Arabian kuin Irakinkin projekteista.

Merkittävimmistä kaukovientimaista kirjasta puuttuu vain Libya, jonne suomalaiset rakensivat muun muassa jättimäistä rynnäkkökivääritehdasta Muammar Gaddafin armeijalle. Jostain syystä myös ensimmäinen ja merkittävin kaukoviejä, YIT, puuttuu muutamia mainintoja lukuun ottamatta kirjasta.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita näissä rakentajaveteraanien kertomuksissa riittää. Yhtä lailla on selvää, että ihan kaikkea kerrottua ei ole kirjan kansiin laitettu.

Maininta siitä, että PPTH:n asentajat lähtivät varoituksista huolimatta muslimimaassa juopottelemaan heti lentomatkalta selvittyään sillä lopputuloksella, että heidät tuotiin majapaikkaan ryöstettyinä ja hakattuina, on harvoja suomalaisille tapahtuneista ikävistä tapahtumista.

Pomojenkaan ei kannattanut ottaa viinaa, sillä jos neuvotteluissa henki haisi hiemankin, niin muslimit lopettivat neuvottelut siihen eikä jatkosta edes keskusteltu.

Irakissa eniten suomalaisrakentajia

Irakin satelliittikuvassa on merkittynä valkoisella tähdellä Bagdadin konferenssipalatsi (IRCO), vihreällä tähdellä Bagdad Island (YIT ja Vesi-Pekka), sinisellä tähdellä Mosul (Perusyhtymä) ja punaisilla tähdillä kaivoskaupungit (Lohja). Valkoisella ympyrällä on yksi Visen haaveilemista armeijan kaupungeista. Visen ammattikoulut ja Peraston pommisuojat ovat merkitsemättä. Ensimmäinen suomalaisten projekti oli Diyalan silta ja pato. Vihreä alue on sunni-territoriota, turkoosi alue on shia-aluetta ja sininen kurdien aluetta. Lähde: penttimurole.blogspot.fi.

Irakissa oli parhaimmillaan 1500 suomalaisrakentajaa. Isoin projekti oli Saddam Husseinille rakennettu Kongressipalatsi, jota oli rakentamassa 50 suomalaista toimihenkilöä ja 200 työntekijää lähes parin tuhannen filippiiniläisen, intialaisen ja pakistanilaisen kanssa. Kongressipalatsista oli pidetty kansainvälinen arkkitehtikilpailu, jonka voitti Arkkitehtitoimisto Heikki ja Kaija Siren. Rakentajiksi lähtivät Palmbergin, Lemminkäisen, Polarin ja Teräsbetonin työyhteenliittymä. Urakkahinta oli 125 miljoonaa dollaria, mutta hanke tuli kaikkine laajennuksineen lopulta maksamaan noin 250 miljoonaa dollaria. Siitä irakilaiset suostuivat maksamaan 225 miljoonaa.

Palmbergilla työskennellyt rakennusmestari Kalevi Koskinen kertoo, että työ alkoi sillä, että ensi piti häätää tontilla olevat asukkaat pois savimajoistaan.

Seuraavaksi suomalaiset kouluttivat irakilaisia työmaan valvojiksi.

”Tehtiin se virhe, että opetettiin valvojat liian tarkoiksi ja sitten saatiin kärsiä vähän liian tiukoista vaatimuksista.”

Koskisella oli vain positiivista sanottavaa irakilaisista. Kansa oli  hänen mukaansa hyvin rehellistä ja vastaantulijat alkoivat morjetella ja jutella ja sitten pyysivät käymään ja tarjosivat teetä. Kun irakilaisessa naapuriperheessä leivottiin, niin pian joku kiipesi muurin päälle ja tarjosi maistiaisia myös suomalaisille.

Saddam Husseinillekin hän antaa tunnustusta siitä, että tämä panosti maan kehittämiseen ja ihmisten kouluttamiseen.

Suomen hyvä maine irakilaisten silmissä on jo tältä ajalta. Kirjan kuvitus kertoo, että suomalaiset ja paikalliset ystävystyivät muissakin kohdemaissa ja viettivät keskenään myös vapaa-aikaa.

Isoimpina riskeinä sota ja vallankaappaukset

Iranin ja Irakin välille vuonna 1980 puhjennut sota vaikeutti rakentamista, sillä sodan alkaessa esimerkiksi Kongressipalatsi oli vasta runkovaiheessa. Rakennus kuitenkin saatiin valmiiksi vuonna 1982.

Viselle sota merkitsi lopun alkua.  Vise rakensi maatalousoppilaitoksia yhdessä Lohjan kanssa. Työnteko loppui sodan vuoksi, mutta rakennustarvikkeita tuli koko ajan lisää satamaan. Niitä ei saatu kuitenkaan vastaanotetuksi eikä kiinnitetyksi rakennukseen, kertoo Heikki Leppänen.

Visellä oli ollut neuvoteltuna kolmen miljardin markan sotilastukikohtahankkeet Irakiin, mutta sota lopetti projektin. Pian kilpailijat käynnistivät Viseä vastaan pitkän oikeusprosessin, joka vei sen konkurssiin.

Teheranissa suomalaiset rakensivat Iranin shaahille 3500 asuntoa, kun Khomeinein vallankumous alkoi. Vallankumous eteni alhaalta kaupungista ylös mäkeä, jossa asuntoja rakennettiin. Työmaata oli parhaimmillaan suojaamassa 30 konepistoolimiestä.

”Aamuisin töihin mennessä näki millaista satoa yöllä oli ulkonaliikkujista saatu. Ruumiita oli kasoittain tien vierustalla”, muistelee Hartelan mestari Heikki Sundqvist.

Siinä vaiheessa, kun suomalaiset saivat tietää, että shaahi oli paennut ulkomaille, päättivät hekin lähteä pois. Finnair haki heidät ylimääräisellä evakkolennolla.

”Rakennusaika oli arvioitu liian lyhyeksi ja hintakin oli liian halpa, joten sikäli kävi hyvin, kun työ keskeytyi”, Heikki Sundqvist toteaa.

Egyptissä Hartela rakensi Holliday Inn -hotellin Kairoon Gizan pyramidien tuntumaan. ”Vähän työn valmistumisen jälkeen turvajoukot riitaantuivat palkoista ja hotelli poltettiin. Se rakennettiin taas pian kuntoon, mutta pari vuotta myöhemmin se poltettiin taas jonkun mekkalan yhteydessä”, kertoo Hartelan mestari Jorma Saarinen.

Väkivaltaisuudet yltyivät niin koviksi, että presidentti Andwar Sadatkin murhattiin.

Nigeriassa kävi kaikkein hulluimmin. Suomalaiset olivat siellä osallisena maailman suurimpaan rakennushankkeeseen, jossa rakennettiin rautatehdasta ja siihen liittyviä asuntoja neuvostoliittolaisten tekemän malmilöydön pohjalta. Suomalaiset olivat saaneet 25 yhteensä 127 asuinkerrostalosta valmiiksi, kun  maassa tehtiin vuonna 1983 sotilasvallankaappaus.

”Kun pyssyt alkoivat paukkua, lopetettiin rakentaminen”, kertoo Perusyhtymän Matti Härkki. ”Lisäksi ilmeni, että venäläisten löytämää rautamalmia ei lopulta ollutkaan olemassa.”

Tällaiset tapaukset eivät olleet harvinaisia Neuvostoliitossakaan sen loppuaikoina. Finn-Stroin ja Wärtsilän miljardilla markalla Leningradiin rakentama dieselmoottoritehdas ei tehnyt koskaan yhtään moottoria ja Hakan rakentama videonauhuritehdas toimi perunavarastona.

Vaimo ja lapset olivat usein mukana

Kirjan kertoman kaukoviennin erityspiirre oli se, että usein myös perhe oli mukana vuosia kestäneissä projekteissa. Naisväki hoiti ostokset ja usein myös kanssakäynnin paikallisen kanssa. Kairossa suomalaisten suosimaan kauppaa alkoi nopeasti ilmestyä hapankorppuja, ruususuklaata ja edam-juustoa. Ruokakassit kantoi ”kotiin” kauppiaan kahdeksanvuotias poika naisten kävellessä perässä tumput suorina. Auttaa ei saanut.

Monissa maissa suomalaislapsille oli oma koulu. Aikuisten vapaa-aika kului nähtävyyksien katselussa ja tennistä, lentopalloa ja squashia pelatessa. Asumisessakaan ei tingitty, sillä esimerkiksi Bagdadissa suomalaisilla pomoilla oli 150 neliön omakotitalot palvelijoineen, puutarhureineen ja vartijoineen.

Moni hankki veroedun vuoksi loistoauton. Siitä oli sotavaiheessa sitten  iso riesa, sillä se jouduttiin ajamaan usein hyvinkin vaarallisia reittejä pitkin koti-Suomeen.

Pitkiä päiviä ja purevaa hiekkaa saudeissa

Työnteko oli toista mihin Suomessa oli totuttu, sillä pääosa töistä tekivät kolmansista maista, kuten Koreasta, Filippiineiltä tai Somaliasta tulleet työntekijät. Se oli tavallaan kuin harjoittelua tämän päivän suomalaiseen rakentamistapaan.

Saudi-Arabiassa suomalaisilla ei ollut juurikaan vapaa-ajantekemistä. Siksi työpäivät venyivät 12 tuntiksiksi ja vain perjantai oli vapaa. Tavallinen lämpötila päivisin oli 47 celsiusastetta ja illalla suomalaiset yrittivät 36 asteen lämmössä pelata vielä tennistä. Maa oli kuitenkin turvallinen ja isoin tervesriski oli se, että lentävä hiekka söi hampaat suusta, kertoi Yanbussa hotellia rakentanut Heikki Sunqvist.

”Se oli sikäli erikoinen työmaa, että kaikki meni hyvin, hän kertoo.  Ainoa vakavampi häiriö tapahtui, kun 300 terroristia hyökkäsi vuonna 1979 Mekkaan.  Sotilaita ja tiesulkuja tuli silloin joka paikkaan.

Sekä Egyptin että Saudi-Arabian projektit kokenut Sundqvist huomasi, että maat olivat hyvin erilaisia, mutta ihmiset ystävällisiä.

”Kairo oli hyvin moniuskontoinen kaupunki jossa ihmiset olivat hyvin suvaitsevaisia. Saudeissa pärjäsin hyvin beduiinien kanssa. Ne olivat mukavaa ja reilua porukkaa.”

Raakaa kurinpitoa ja turhaa jalla-jallaa

Mielenkiintoinen yksityiskohta Egyptistä oli se, että suomalaiset huomasivat, että he eivät voi palkata suoraan egyptiläisiä projekteihinsa, sillä työntekijöillä oli paljon sairauksia kuten bilhartsiaa. Työnantaja olisi joutunut maksamaan heidän hoitonsa. Tästä velvoitteesta vältyttiin, kun työt otettiin välitysfirman kautta. Joka aamu työmaalle otettiin sen verran miehiä kuin tarvittiin ja loput käännytettiin pois.

Hotellityömaalla oli suurimmillaan viitisenkymmentä suomalaista ja kolmesataa egyptiläistä työntekijää. Kuri oli kova. Jos betonimyllyllä suhteitus ei onnistunut ja massasta tuli niin laihaa, että se jouduttiin heittämään hietikolle, niin paikalliset pomot hakkasivat egyptiläisiä lapiomiehiä ohuilla kepeillä.

Joskus rääkki oli kuitenkin liian kovaa egyptiläisillekin. Aleksandrian satamassa oli rakentamisbuumin takia valtava ruuhka. Siitä selvitäkseen suomalaiset tilasivat 22 autokuormaa tavaraa juuri ramadanin aikana. Työntekijät eivät ramadanin takia tietenkään voineet syödä ja juuri juodakaan mitään. Helle oli niin kova, että tavarat alkoivat tippua miesten käsistä.

Paikalliset ihmettelivät tätä aikansa, kunnes paikalle tuli vihainen mieslauma käsissään lapiot ja hakut. Heidän suuttumuksensa kohde oli erityisesti egyptiläinen työnjohtaja, joka huusi jalla-jallaa (kiire-kiire) miehille. Suomalaiset ottivat hänet illalla autoonsa suojaan, mutta joutuivat matkalla kivisateen kohteeksi.

Nigeriassa suomalaiset joutuivat vieläkin vakavamman väkijoukon vihanpidon kohteeksi, kun palkkarahoja ei kuulunut. Valkoisten petkuttajien ja omien virkamiesten touhuista oli siinä maassa saatu tarpeekseen, joten väki tunkeutui toimiston sisälle rahojaan vaatimaan. Intialainen työnjohtaja sai kuitenkin hälytettyä paikalle poliisin erikoisjoukot, joilla oli mellakoiden tukahduttamiseksi lupa hakata, pidättää ja ampua ihmisiä. Väkivaltaa ei tarvittu, vaan ihmiset juoksivat karkuun jo pelätyt joukot nähdessään.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomalaiset rakensivat paljon kaukomailla – joskus ruumiidenkin keskellä”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi