Hemsön investointien yhteenlaskettu arvo on 180 miljoonaa euroa.
Kaupan kohteena olevat sairaala- ja hoivakiinteistöt muodostuvat Turun kaupunginsairaalan alueella sijaitsevasta 15 rakennuksen kokonaisuudesta, viidestä eri hoivakodista ja Runosmäen terveysasemasta. Kaikki kohteet sijaitsevat Turun keskustan tuntumassa, mikä tukee kohteiden edelleen kehittämistä nykyisissä käyttötarkoituksissaan. Näiden kiinteistöjen velaton kauppahinta on 130 miljoonaa euroa.
Turun kaupunki jää kiinteistöihin vuokralaiseksi keskimäärin 11 vuoden vuokrasopimuksilla. Jos sote-uudistus toteutuu, vuokrasopimukset siirtyvät perustettavan maakuntaorganisaation hallintaan tammikuussa 2021.
Hemsö hankkii kolmanneksen Turun Teknologiakiinteistöistä
Hemsö merkitsee suunnatussa osakeannissa Turun Teknologiakiinteistöjen osakkeita 50 miljoonan euron arvosta. Osakeannin jälkeen Hemsö ja Turun kaupunki ovat Turun Teknologiakiinteistöjen suurimmat omistajat: Hemsö 34,8 prosentilla ja Turun kaupunki 35,4 prosentin osuudella.
Nyt tehtävää pääomasijoitusta hyödynnetään ensisijaisesti Turun Teknologiakiinteistöjen kehityshankkeisiin. Turun Teknologiakiinteistöjen suurin käynnissä oleva hanke on Kupittaan kampuksen 18000 neliömetrin uudisrakennus, jonka arvioidaan valmistuvan vuonna 2020. Kiinteistön suurin vuokralainen on Turun ammattikorkeakoulu, joka on allekirjoittanut 25 vuoden vuokrasopimuksen koskien 15000 neliömetrin oppilaitostiloja.
”Vahvistamme yhteistyötämme Turun kaupungin kanssa Turun Teknologiakiinteistöjen omistusosuudella. Kasvava ja kehittyvä Turku on meille kiinnostava alue, ja sen vuoksi lisäämme läsnäoloamme Turussa. Turun kaupungin saaminen strategiseksi kumppaniksi antaa meille mahdollisuuden edistää alueen positiivista kehitystä”, Hemsön Suomen maajohtaja Jarkko Leinonen sanoo tiedotteessa.
Hemsö on erikoistunut yhteiskuntakiinteistöjen omistamiseen. Yhtiö toimii Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Yhtön kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 4,6 miljardia euroa. Ruotsin valtion eläkerahasto AP3 omistaa 85 prosenttia Hemsöstä ja Ab Sagax 15 prosenttia.
Turun Teknologiakiinteistöt on pääosin Turun Tiedepuiston alueella toimiva kiinteistösijoitusyhtiö, joka omistaa Turun Kupittaalla sijaitsevia oppilaitos- ja toimistokiinteistöjä. Yhtiön kiinteistöomaisuus on pinta-alaltaan noin 150000 neliömetriä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ruotsin valtion eläkerahaston sijoitusyhtiö ostaa Turun sote-kiinteistöjä ja sijoittaa Turun Teknologiakiinteistöihin”