Havainnekuva onnettomuudesta. Kuljettaja putosi maassa olleen nostokoukun päälle ja sai kovan iskun päähänsä. Kuva: Tapaturmavakuutuskeskus

Raportti: Näin nosturiauton kuljettaja putosi kuolemaansa – oli tuuraamassa sairastunutta kollegaansa

Porvoolaisella rakennustyömaalla helmikuussa tapahtuneesta kuolemantapauksesta laadittu raportti on nyt julki.

Kirjoittaja(t) Teppo Kuittinen

Ajoneuvonosturin kuljettaja menehtyi pudottuaan nosturin puomin päältä rakennustyömaalla Porvoossa 11. helmikuuta. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue on laatinut raportin onnettomuudesta.

Raportin mukaan  koulurakennuksen peruskorjauksen yhteydessä oli päätetty korjata myös rakennuksen katto. Ennen korjauksen aloittamista rakennuksen ylle oltiin asentamassa sääsuojaa. Telineiden ja sääsuojan asentaminen oli tilattu aliurakoitsijalta. Työmaalle oli aliurakoitsijan toimesta tilattu ajoneuvonosturi sääsuojan kattoristikoiden nostamiseksi

Raportissa todetaan, että yrityksessä normaalisti kyseistä ajoneuvonosturia ajanut kuljettaja oli sairastunut. Aikataulussa pysymiseksi häntä tuli tuuraamaan toinen saman yrityksen kuljettaja. Kuljettajalla oli vuosikymmenien kokemus vastaavanlaisista nostureista ja hän oli saanut päätoteuttajan toimesta työmaaperehdytyksen ennen töiden aloittamista. Perehdytyksessä oli käyty läpi turvallisuusmääräykset ja ohjeet.

Telineet oli pystytetty rakennuksen ympärille ja osa kattoristikoista oli koottu valmiiksi maahan. Ennen ristikoiden nostamista oli nostokorkeuden lisäämiseksi jouduttu pidentämään nosturin puomia ristikkopuomilla.

Työsuojeluviranomaisten raportissa todetaan, että ristikkopuomin asentaminen on kohtalaisen monivaiheinen prosessi. Asentamisen aikana joudutaan useasti kiipeämään puomin tasalle, jotta tarvittavat lukitukset saadaan tehtyä. Kun ristikko on käännetty varsinaisen puomin jatkeeksi ja kiinnitykset tehty, vaijeri nostetaan ja kiinnitetään ristikkopuomin kärkipyörälle. Tämän jälkeen nosturi on käyttövalmis.

Ajansäästö johti kuolemaan?

Nosturin kuljettaja oli telineasentaja apunaan suorittanut ristikkopuomin paikoilleen kääntämisen ja tehnyt tarvittavat lukitukset. Vaijeria ei kuitenkaan ollut vielä siirretty ristikkopuomin kärkipyörälle. Ennen onnettomuuden sattumista kuljettaja oli tullut ulos ohjaamosta ja noussut puomin päälle. Tuolloin puomi oli ollut noin neljän metrin korkeudessa.

Kuljettaja oli kävellyt puomin päällä ristikkopuomin liitoskohtaan asti. Hän oli aloittanut tekemään jotain liitokseen liittyen ja horjahtanut tai liukastunut. Tämän seurauksena kuljettaja putosi puomin päältä maassa olleen nostokoukun päälle ja sai kovan iskun päähän. Iskun seurauksena kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin onnettomuuden jälkeisenä päivänä.

Raportin mukaan varmaa syytä sille, miksi koneen kuljettaja käveli puomin päällä, ei ole tiedossa. Mahdollisesti puomi ei ollut lukittunut kunnolla ja puomien välinen kiinnityssensori esti koneen liikuttelun. Tästä johtuen kuljettaja oli ilmeisesti ottanut riskin ja asennuksen nopeuttamiseksi kävellyt puomia pitkin kiinnityskohtaan. Puomin yläpinta oli osittain kupera ja vain noin 40 senttiä leveä maalattu teräspinta.

Puomin päällä kulkemisesta aiheutuva putoamisen vaara oli tunnistettu alalla yleisesti ja työohjeet kielsivät sen. Liukastumisen riskiä on onnettomuudessa lisännyt se, että puomi oli räntäsateesta johtuen märkä ja liukas.

Työohjeiden mukaan työ tulisi tehdä maasta a-tikkailla tai kiinnityskoukuilla varustetuilla nojatikkailla. Kyseisessä koneessa oli vakiovarusteena a-tikkaat. Onnettomuustapauksessa tikkaiden käyttämättä jättämiseen on voinut vaikuttaa se, että liitoskohdan alapuolella maaperä oli kalteva ja osittain jäinen. Kuljettaja ei onnettomuushetkellä käyttänyt kypärää, eikä hän käyttänyt putoamisen estäviä valjaita.

Vasemman puoleisessa kuvassa havainnollistettu kuljettajan sijaintia ennen putoamista. Oikealla havainnollistettu turvallista valmistajan ohjeiden mukaista työmenetelmää. Kuva: Tapaturmavakuutuskeskus

Lue koko raportti klikkaamalla tätä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Raportti: Näin nosturiauton kuljettaja putosi kuolemaansa – oli tuuraamassa sairastunutta kollegaansa”

  1. Kumma juttu ,että edes pikku töitä ei saa tehdä pukilta tai tikkailta ,mutta puomi asennus tikkailta ok?

  2. Näin on, tuomiot olisivat paljon vaikuttavampia, kun linnaan ei laitettaisi vain sakkovankeja, vaan kermapeputkin siellä mattoveisten kanssa taistelisivat tupakan natsoista.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi