Aedifica: Clearance Capitalin kritiikki Hoivatilat-ostotarjouksesta heijastaa velvollisuutta pyrkiä tuottojen maksimointiin

Belgialaisen Aedifican omistama Aureit Holding ilmoitti 27. marraskuuta muuttavansa kiinteistöyhtiö Hoivatilojen kaikista osakkeista osakkeista tekemänsä ostotarjouksen ehtoja.

Kuva: Mikael Kunnari / Hoivatilat oyj

Aedifica toteuttaa ostotarjouksen, jos se saa yli 50 prosenttia Hoivatilojen ulkona olevista osakkeista ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Aiemmin rajana oli 90 prosentin omistus.

Aedifica vakuuttaa tänään julkaisemassaan lehdistötiedotteessa olevansa edelleen täysin sitoutunut Hoivatiloista tekemäänsä ostotarjoukseen.

”Näemme Hoivatiloissa houkuttelevan kumppanin, jonka kanssa pääsemme vakiintuneelle pohjoismaiselle markkinalle. Näkemyksemme mukaan tarjoamme yhtiöstä täyden ja reilun hinnan”, Aedifican toimitusjohtaja Stefaan Gielens sanoo tiedotteessa.

Viime viikolla Hoivatilojen osakkeista 8,6 prosenttia rahastojensa kautta omistava Clearance Capital ilmoitti, ettei se hyväksy Aureitin tarjousta ja kehotti myös muita osakkeenomistajia tekemään samoin. Clearance Capitalin mukaan tarjous ei vastaa odotuksia tulevista tuotoista.

Myös analyytikkotalo Inderes suositteli maanantaina, etteivät Hoivatilojen omistajat hyväksy tarjousta.

”Näkemyksemme mukaan Clearance Capitalin alkuperäinen kritiikki tarjousvastiketta kohtaan heijastaa heidän velvollisuuttaan pyrkiä kaikin tavoin maksimoimaan omien asiakkaidensa tuotot, ja tämä on osa heidän tapaansa työskennellä. Vaikka ymmärrämme tämän, korostamme, että tarjousvastike heijastaa Hoivatilojen arvoa ja tulevaa potentiaalia. Olisimme odottaneet näkevämme uusia tarjouksia korkeammalla hinnalla, mikäli tarjoamme hinta olisi liian alhainen”, Gielens vastaa tänään julkaistussa tiedotteessa.

Aedifica tarjoaa Hoivatiloista 14,75 euroa osakkeelta, mikä sisältää yhtiön mukaan 83,2 prosentin preemion verrattuna loka-joulukuun EPRA-nettovarallisuuteen (NAV).

Aedifican mukaan tarjottu preemio on erittäin houkutteleva kiinteistöyhtiölle. Se vertaa tiedotteessaan tarjoamaansa preemiota kahteen aiempaan kiinteistöalan kauppaan.

”Vertailuna, Kildare Partners osti viime vuonna Technopoliksen arvostuksella, joka vastasi yhtiön EPRA-nettovarallisuutta, ja vuonna 2017 Blackstone osti Spondan arvostuksella, joka oli noin 6 prosenttia vähemmän Spondan EPRA-nettovarallisuuteen verrattuna”, Aedifica sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Aedifica: Clearance Capitalin kritiikki Hoivatilat-ostotarjouksesta heijastaa velvollisuutta pyrkiä tuottojen maksimointiin”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi