Kokeile kuukausi maksutta

Isännöintiliitto esittää peruskorjauksiin valtiontakausta – vauhdittaisi myös energiatehokkuusinvestointeja

Isännöintiliiton mielestä nykyinen takauslaina on taloyhtiöille ehdoiltaan liian haastava, byrokraattinen tai kallis.

Isännöintiliiton mukaan järjestelmää pitää uudistaa myös siksi, että lähivuosina monissa taloyhtiöissä on edessä mittavia putki- julkisivuremontteja. Käytännössä huippuvuodet ovat vasta edessä. 

Taloyhtiöiden energiatehokkuutta olisi mahdollistaa parantaa peruskorjausten valtiontakauksen avulla, esittää Isännöintiliitto. Se kuitenkin edellyttää takauslainajärjestelmän kehittämistä.

Ajatuksen taustalla on hallituksen hiilineutraaliustavoite vuoteen 2035 mennessä.  Isännöintiliiton mukaan mittavat kiinteistöjen korjaushankkeet ovat iso mahdollisuus parantaa rakennusten energiatehokkuutta ja pienentää hiilijalanjälkeä.  

Siksi kannattaisikin selvittää, voisiko perusparannuslainojen takauslainajärjestelmään liittää taloyhtiöiden energiatehokkuutta parantavan kannustimen. Se voisi liittyä esimerkiksi takausmaksun suuruuteen. 

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakausta koskevan lain väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksen keskeisin asia on takausmaksun määrän alentaminen 2:sta 0,5 prosenttiin. 

Jos energiatehokkuus paranee ja hiilijalanjälki pienenee merkittävästi korjausten ansiosta, voisi takausmaksu olla esimerkiksi puolet, eli 0,25 prosenttia. Valtiontakauksen kytkeminen jollain tavalla energia-avustukseen olisi järkevääsillä taloyhtiöiden energiatehokkuutta pitää joka tapauksessa parantaa. Energiatehokkuusnäkökulma pitäisi olla kaikissa avustusmuodoissa mukana”, Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa toteaa liiton kannanotossa.

Koko takausjärjestelmä uusiksi 

Isännöintiliitto on monien muiden kiinteistöalan toimijoiden kanssa yksimielinen siitä, että vuoden 2015 alusta voimaan tullut takauslainajärjestelmä ei toimi. Takausmaksun alentaminen väliaikaisella lakimuutoksella on hyvä alku, mutta muutos ei saa liiton mukaan jää väliaikaiseksi. Käytännössä koko takauslainajärjestelmä pitää uudistaa.  

Takausmaksun alentamisen lisäksi järjestelmää voisi kehittää niin, että laina-aikaa pidennetäänmyöntövaltuutta nostetaan, käy arvo rajataan tiettyyn hintahaarukkaan sekä takauslainan määrää nostetaan”, Viljamaa luettelee. 

Samalla hän muistuttaa, että lähivuosina monilla taloyhtiöillä on edessään putki- ja julkisivuremontteja. Käytännössä huippuvuodet ovat vasta edessä. 

”Takauslainajärjestelmää täytyy kehittää, jotta taloyhtiöiden välttämättömät peruskorjaukset saadaan tehtyä. Nykyisellään takauslaina on ehdoiltaan liian haastava, byrokraattinen tai kallis. Siksi sitä ole myöskään hyödynnetty”, Viljamaa toteaa.  

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Isännöintiliitto esittää peruskorjauksiin valtiontakausta – vauhdittaisi myös energiatehokkuusinvestointeja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat