Vantaalla rääkätään laudan­pätkiä vuosikymmeniä – Tikkurilan vanhimmat testilaudat ovat jo 30-vuotiaita

Maalien kehitystyö kestää yleensä 2-4 vuotta.

Tikkurilan tuotekehityspäällikkö Magnus Engblom seuraa vuosittain, miten koekappaleet ovat pärjänneet sään armoilla. Suurin osa kappaleista on asetettu 45 asteen kulmaan etelää kohti.­KUVA: KIMMO PENTTINEN

Aidan takana suurella nurmikentällä lepää pitkiä rivejä eri väreillä maalattuja laudanpätkiä. Ne on aseteltu kohti taivasta. Sinisiä, punaisia, valkoisia, ruskeita ja keltaisia kappaleita on aseteltu siististi kohti etelää kuin värikkäitä aurinkokennoja konsanaan.

Lähistöllä virtaa Keravanjoki, Heurekan tiedekeskuskaan ei ole kaukana. Olemme Kuninkaalassa Kuninkaalantien varrella, lähellä Tikkurilan ydintä.

Useimmille tikkurilalaisille laudanpätkät lienevät tuttu näky. Alue on ollut Tikkurilan maaliyhtiön tutkimuskeskuksen koekenttänä 1980-luvun lopulta saakka.

Maaliyhtiö Tikkurilan tuotekehityspäällikkö Magnus Engblomille kenttä on hyvin tuttu.

”Siellä asetetaan sään armoille kaikki sellaiset tuotteet, joita on ajateltu myytäväksi meidän markkinoille”, hän kertoo.

Siisteihin riveihin on aseteltu Tikkurilan omia tuotteita sekä kokeellisilla raaka-aineilla tehtyjä tuotteita. Lisäksi riveissä lepäävät kilpailijoiden verrokit.

Yhteensä testikappaleita on satoja, Engblomin varovaisen veikkauksen mukaan noin 500. Koekentällä on myös kokonainen hirsimökki, jonka pintojen kulumista tarkkaillaan.

Koekappaleiden pinnat on käsitelty muun muassa puujulkisivumaaleilla, korroosiosuojamaaleilla sekä peltimaaleilla.

”Testaamme kaikenlaista, joka joutuu ulos sään armoille”, Engblom kertoo.

Testikappaleet kuvataan ja tutkitaan vuosittain

Testikappaleet siis nököttävät vantaalaisella kentällä vesisateessa, auringon paahteessa ja lumipyryssä. Vanhimmat koepalat ovat olleet ulkona jo vuodesta 1990 saakka.

”Ihan lautoja ne ovat vielä”, Engblom sanoo ja nauraa.

Ulos 1990-luvulla asetetuissa kappaleissa on edelleen maalia pinnassa. Silloin koekappaleita maalattiin paljon valkoisella, vaaleankeltaisella ja vaaleansinisellä.

Testausprosessiin kuuluu, että vähintään kerran vuodessa ulkona olevat testikappaleet valokuvataan ja tutkitaan.

”Niistä katsotaan esimerkiksi, kasvaako hometta, onko maali haljennut, hilseileekö pinta tai onko maali kuplinut”, kertoo Engblom.

Erilaiset maalit ja pinnoitteet käyttäytyvät Engblomin mukaan eri tavoin. Tumma maali kuumenee auringossa, kun taas vaaleassa maalissa homepisteet näkyvät herkemmin.

Useimmiten testattuja värejä Tikkurilalla ovat valkoinen, punainen ja sininen, tosin kaikkien väripigmenttien kestävyyttä tutkitaan.

Miksi maaleja ja muita tuotteita täytyy testata?

Engblomin mukaan koekentän tutkimustietoja käytetään hyväksi tuotekehittelyssä.

”Katsomme, olemmeko onnistuneet tekemään parempia tuotteita kuin markkinoilla jo olevat.”

Keskimäärin kehitystyö kestää Engblomin mukaan kahdesta neljään vuotta.

Tehdasalueelle suunnitellaan uutta käyttöä

Tikkurila on toiminut Vantaan Tikkurilan suuralueella perustamisestaan eli vuodesta 1862 lähtien. Vanha maalitehdas sijaitsi nykyisen Tikkurilan keskustan paikalla 1970-luvulle saakka.

Vanhasta tehtaasta on olemassa valokuva, jossa nykyisen koekentän kaltainen testialue on asetettu tehtaan katolle. Engblomin mukaan maalitehtaiden koekentät sijaitsevatkin usein kattotasanteilla.

”Tutkimuslaboratoriot saattavat olla esimerkiksi kaupungeissa, jolloin niiden katto saattaa olla ainoa ulkotila, johon on mahdollisuus saada koestuskenttä”, Engblom kertoo ja lisää, että myös nurmikentällä olevat koealueet ovat yleisiä.

Tikkurilan maaliyhtiö on testannut tuotteita ulkona 1920-luvulta lähtien, eli yhtä pitkään kuin maaleja on valmistettu Tikkurilassa. Sitä ennen yritys esimerkiksi puristi öljyjä pintakäsittelyä varten.

Tulevaisuudessa maaliyhtiön koekenttä saattaa joutua muuttamaan. Vantaan kaupunki ja maaliyhtiö valmistelevat parhaillaan yhteistyösopimusta yhtiön maa-alueen kehittämisestä.

Alueelle suunnitellaan tällä hetkellä toimitiloja ja asuntoja, mutta maaliyhtiö ei ole vielä tehnyt päätöstä tehtaan uudesta sijainnista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vantaalla rääkätään laudan­pätkiä vuosikymmeniä – Tikkurilan vanhimmat testilaudat ovat jo 30-vuotiaita”

Jätä kommentti