Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin Olympiastadionin uudistus- ja peruskorjaushanke pokkasi jälleen palkinnon

Helsingin Olympiastadionin uudis- ja peruskorjaushankkeelle on myönnetty tämän vuoden puupalkinto.

Helsingin Olympiastadionin uudis- ja peruskorjaushanke valmistui loppukesästä 2020. Kuva: Stadion-säätiö/Wellu Hämäläinen

Korjauksen pääsuunnittelusta vastasi Kari Raimoranta, Arkkitehdit NRT ja Kimmo Lintula, Arkkitehtitoimisto K2S.

Tuomaristo korosti palkintoperusteissa erityisesti sitä, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen perusparannus- ja uudistamisprojektissa puuta käytettiin innovatiivisen monipuolisesti, erittäin runsaasti ja näyttävänä osana kohteen arkkitehtuuria.

Puuta on käytetty esimerkiksi stadionin ulkoseinien hienosahatuissa julkisivuverhouksissa, kaarrekatsomoiden kattojen alapuolisena vesilasi-palosuojakäsiteltyinä ”kivipuu”-pintoina, puu-muovi-komposiittiratkaisuna stadionin uusissa penkeissä, uusien tilojen seinien ja kalusteiden moninaisissa puuverhouksissa, CLT-levyissä sekä radiaalisahatuissa puulattiapinnoissa.

”Kaikki kohteen puuosat ovat kauttaaltaan korkeatasoisesti suunniteltuja ja toteutettuja. Lisäksi ne ovat edellyttäneet puun käytön mahdollistamiseksi paljon teknisten yksityiskohtien, kuten palosuojakäsittelyiden sekä liitos- ja kiinnitysmenetelmien kehittämistä”, tuomaristo kirjoittaa.

Lisäksi tuomaristo huomauttaa, että Olympiastadionin peruskorjaus on erinomainen esimerkki hybridirakentamisesta, jossa puulla on keskeinen rooli.

Lokakuussa Olympiastadionin peruskorjaukselle myönnettiin Arkkitehtuurin Finlandia-palkinto.

Kunniamaininta Imatralle

Puupalkinnon myöntänyt tuomaristo päätti antaa kunniamaininnan Imatralla sijaitsevalle Mansikkalan koulukeskukselle. Koulukeskuksen arkkitehtisuunnittelun teki Arkkitehtitoimisto Perko.

”Tuomariston mukaan 1 400 oppilaan koulukeskus on jaettu taitavasti ihmisen mittaisiin osiin. Ulkoapäin rakennus on samalla suurpiirteinen ja yksityiskohtainen. Sen julkisivujen ja kattojen rytmi on voimakkaasti puuarkkitehtuuria ilmentävä. Sisätilat ovat ryhmitelty pieniin yksiköihin viehättävän sisäpihan ympärille”, tuomaristo kirjoittaa.”

”Liimapuisen pilari-palkkirakenteen, suurien ikkunoiden ja lasiseinien ansiosta syvärunkoisen rakennuksen tilat ovat ilmavia ja valoisia. Systemaattinen rakenne tekee mahdolliseksi tilojen joustavan käytön sekä muunneltavuuden muuttuvien tarpeiden mukaisesti.”

Mansikkalan koulukeskuksen työmaa lokakuussa 2019. Kuva: Jani Kautto

Rakennuksessa on käytetty liimapuurakenteita, ripalaattoja, rankoseinäelementtejä sekä naulalevyristikoita rationaalisesti ja rakennusosille ominaisella tavalla. 15 000 bruttoneliömetrin kokoinen koulukeskus on toteutettu nopealla aikataululla elinkaarihankkeena. Rakennus on osaavasti suunniteltu, ja rakentamisen laatu on viimeisteltyä ja korkeatasoista.

Viime vuosilta tuttuun tapaan puupalkintoehdokkaista järjestettiin myös yleisöäänestys. Yleisöäänestyksen voitti Koivula Meteorite, CLT-rakenteinen vierastalo, jonka on suunnitellut Ateljé Sotamaa.

Palkintoraadin puheenjohtajana työskenteli rakennusopin professori Markku Karjalainen Tampereen yliopistosta ja sihteerinä toimitusjohtaja Matti Mikkola Puuteollisuus ry:stä.

Puupalkinto jaetaan vuosittain kannustuksena rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta on käytetty rakennustekniikkaa edistävällä tavalla. Puupalkinto on jaettu vuodesta 1994 alkaen. Nyt myönnettävä palkinto on järjestyksessä kahdeskymmeneskolmas. Palkinnon myöntää Puuinfo oy.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin Olympiastadionin uudistus- ja peruskorjaushanke pokkasi jälleen palkinnon”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat